Anna Honkamäki, 22, ei ole antanut lukihäiriön estää unelmiensa toteutumista. Työtä, aikaa ja ennakkoluulojen raivaamista se on kuitenkin vaatinut.

”Lukivaikeuteni ei todellakaan ole tyypillisimmästä päästä. Opin nimittäin kirjaimet jo 2-vuotiaana ja pari vuotta myöhemmin osasin lukea sujuvasti. Tuskin kukaan arvasi, millaisia ongelmia kohtaisin koulussa.

Koulussa pärjäsin aluksi hyvin. Lukeminen ja luetun ymmärtäminen olivat ikätasoa edellä ja keskiarvoni yli 9. Silti kamppailin  vaikeuden kanssa. Sanojen toistaminen on minulle ongelmallista, ja vielä hankalampaa on muokata ne kirjoitusasuun. Äännemuistini on niin olematon, että lausun sanoja väärin varsinkin vieraissa kielissä. Äänteet eivät yksinkertaisesti merkitse minulle mitään.

Tästä johtuen kirjoitan todella hitaasti ja teen runsaasti virheitä. Silti en saanut koulussa juurikaan tukea tai ymmärrystä. Olin oppilaana hyvin ahkera ja tunnollinen ja jouduin ponnistelemaan vaikeuteni kanssa yksin aina lukiovuosiin asti. Esimerkiksi läksyihin kului aikaa moninkertaisesti ikätovereihini verrattuna.

Äitini yritti vuosien ajan hankkia minulle apua, mutta yleensä hän sai vastaansa vähättelyä. Monien mielestä äitini nimittäin vaati minulta liikaa ammattinsa vuoksi. Kun muutimme toiselle paikkakunnalle, asiat alkoivat vihdoin edetä. Siellä suostuttiin tekemään tarvittavat testit ja diagnoosiksi tuli keskivaikean ja vaikean rajamailla häilyvä lukivaikeus.

Olin tuolloin lukiossa ja diagnoosin ansiosta sain tukiopetusta muun muassa kielissä ja pystyin anomaan ylioppilaslautakunnalta erityisjärjestelyjä kirjoituksiin. Kirjallisissa kokeissa sain kaksi tuntia lisäaikaa. Kielten kuuntelukokeissa minulle annettiin nauhoitteet, joissa oli tavallista pitempiä taukoja. Koe järjestettiin erillisessä luokassa häiriötekijöiden minimoimiseksi. Äidinkielessä minun ei tarvinnut kirjoittaa ainettani puhtaaksi kuulakärkikynällä.

Ylioppilaskirjoitukset sujuivatkin sitten varsin mallikkaasti. Äidinkielestä tuloksena oli laudatur, vieraissa kielissä arvosanat olivat keskitasoa tai hieman sen alapuolella. Lukion jälkeen jatkoin ammattikorkeakouluun ja opiskelen siellä sosionomiksi. Keskustelin kuraattorin kanssa heti opintojen alkaessa ja sovimme joistakin erityisjärjestelyistä, jotka helpottavat opiskeluani.
 
Olen ollut lukivaikeuteni suhteen aina erittäin avoin enkä ole kohdannut sen suhteen ennakkoluuloja. Minua ei siis ole pidetty esimerkiksi laiskana tai tyhmänä.
Joskus olen kuitenkin kohdannut ihmettelyä saamieni tukikeinojen vuoksi. Joidenkin mielestä on epäreilua, että opiskeluani helpotetaan. Itse olen sitä mieltä, että helpotusten myötä saan mahdollisuuden opiskella samalla viivalla muiden kanssa, eivätkä tukitoimet ole keneltäkään toiselta pois. Eihän likinäköiseltäkään kielletä silmälasien käyttämistä!

Terapiaa en ole tarvinnut, mutta joillekin siitä voi olla hyötyä. Raskainta saattaa olla juuri ulkopuolelta tulviva asenne, jonka mukaan suomalaisen on pärjättävä yksin ja kaikenlaiset vaikeudet kielivät heikkoudesta. Itse olen yrittänyt kitkeä pois tuollaisia asenteita ja osittain siksi olen aktiivisesti mukana Nuorten erilaisten oppijoiden eli NEO:n toiminnassa.

Toimintani tavoitteena on muiden, samanlaisessa tilanteessa olevien tukeminen. Haluaisin, ettei kaikkien tarvitsisi taistella yhtä lujasti kuin minä olen joutunut tekemään. Olemme käynnistämässä muun muassa lukilähettilästoimintaa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, NEO:n kouluttamat nuoret jalkautuvat kouluille levittämään sanaa sekä opettajille että oppilaille lukivaikeuden kanssa selviytymisestä.
 
Uskomatonta kyllä, olen sitä mieltä, että lukivaikeuteni on antanut minulle enemmän kuin ottanut. Olen oppinut valtavasti itsestäni, ja ennen kaikkea olen oppinut tekemään töitä. Haluan näyttää, etten ole tyhmä, vaikka yhdellä osa-alueella on hankalaa.

Tulevaisuudessa haaveilen työskenteleväni esimerkiksi koulukuraattorin ammatissa.   Muille lukivaikeuden kanssa kamppaileville haluan sanoa, että apua kannattaa hakea ajoissa. Jos vanhemmat epäilevät lapsellaan olevan ongelmia, heidän täytyy vaatia testejä. Silloin kaikkien ei tarvitse kulkea yhtä kivistä tietä."

Apuvälineitä ja omia oppimisstrategioita

Lukivaikeus on vahvasti perinnöllinen ja puhtaana se esiintyy noin 7–10 prosentilla suomalaisista. Vaikeuden piirteet ovat varsin moninaiset. Joillekin lukemaan oppiminen on erityisen työlästä ja tekninen lukeminen hidasta vielä aikuisenakin. Toisille ongelmallista on luetun ymmärtäminen ja asioiden painaminen pitkäkestoiseen muistiin. Joillekin vaikeinta on kirjoittaminen.
 
Usein lukivaikeus liittyy muihin oppimisvaikeuksiin, joita on jopa 20–25 prosentilla. Oppimisvaikeuksissa on kyse varsin monitahoisesta ilmiöstä, jossa esiintyy päällekkäin erilaisia koordinaation, hahmottamisen, tarkkaavaisuuden ja muistin ongelmia. Ongelmien ei uskota lisääntyneen vuosikymmenten aikana, mutta niiden tunnistamisen ja diagnosoinnin ansiosta prosenttiosuudet näyttäytyvät aiempaa suurempina.
 
Lieviä lukivaikeuksia ei välttämättä tarvitse virallisesti diagnosoida. Tukitoimiksi saattaa riittää pelkkä koulun tukiopetus tai muu tehostettu tuki. Vaikea lukivaikeus sen sijaan vaatii virallisen diagnoosin, jotta henkilö voi saada erityisiä tukitoimia, kuten henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman eli HOJKS:in. Ylioppilaskirjoituksissa oppilaalle voidaan järjestää lisäaikaa ja rauhallisempi paikka kokeen suorittamista varten.
 
Muita tukikeinoja ovat kirjasinkoon ja -tyypin huomiointi, värivalinnat, jotka vaikuttavat tekstin lukemiseen sekä mahdollisuus suullisiin tentteihin. Opetusta saatetaan antaa muutenkin moniaistikanavaisesti, kuten kuvina ja näyttämällä. Monet hyötyvät apu¬välineistä, joita ovat esimerkiksi äänikirjat, nauhurit ja kamerat muistiinpanovälineiden korvaajina.
 
Vähintään yhtä tärkeää on asenne¬ilmapiirin muokkaaminen. Ihmiset oppivat eri tavoilla, eikä lukivaikeus ole merkki tyhmyydestä tai laiskuudesta. Vaikka asenteet ovat muuttuneet ymmärtäväisempään suuntaan ja lukivaikeuksia havaitaan ja hoidetaan yhä varhaisemmassa vaiheessa, toivomisen varaa on esimerkiksi opettajakoulutuksen tarjoamissa malleissa. Kaikilla kouluilla ei ole riittävästi testausmahdollisuuksia. Erityisen haasteellista on työelämän muokkaaminen lukivaikeuksista kärsiville ystävällisempään suuntaan.
 
Monet lukivaikeuden kanssa elävät kokevat joutuvansa taistelemaan yksin selvitäkseen ongelmansa kanssa. Joillakin riittää voimia kehittää omia oppimistapojaan ja hyödyntää vahvuuksiaan. Osa jää valitettavasti ikuisiksi alisuoriutujiksi ja pahimmillaan oppimisvaikeudet voivat johtaa mielenterveys¬ongelmiin ja syrjäytymiseen.
 
Tärkeää on kuitenkin muistaa, että oppimisvaikeudet eivät tarkoita oppimiskyvyttömyyttä. Kaikki oppivat, kun oikeat keinot ja tukitoimet löydetään. Monenlaista apua kursseista vertaistukeen ja neuvontaan tarjoavat myös lukijärjestöt eri puolilla Suomea.
 
ASIANTUNTIJA Airi Valkama, puheenjohtaja, Erilaisten oppijoiden liitto.