Kramppi, kipu tai ihottuma pilaa aina H-hetken. Kun sitten menet lääkäriin, sinua tutkitaan, tutkitaan ja tutkitaan, mutta mitään ei löydy. Nykylääketieteelle olet somatisoija, tulevaisuudessa oireesi voi saada osuvamman diagnoosin.

Useimmat reagoivat joskus henkiseen paineeseen fyysisellä vaivalla. He somatisoivat. Yksi saa pääkivun, toinen joutuu juoksemaan jatkuvasti vessassa, kolmannen nenänpieleen ilmestyy kutiava näppy. Tällaiset potilaat ovat tuttuja myös terveyskeskuksen vastaanotolla. Jopa joka neljäs kävijä arvioidaan jossain määrin somatisoijiksi.

– Somatisoijalla on usein takana pitkä sairaushistoria, johon kuuluu monenlaisia oireita kiputiloista suolisto- ja nivelvaivoihin. Monet ovat joutuneet käymään paljon lääkärissä varhaisaikuisuudesta lähtien ja erikoislääkärit ovat voineet tutkia oireita ilman tulosta. Yhteistä oireille on nimenomaan se, ettei niille ole löytynyt nykylääketieteen tunnistamaa biologista selitystä,  yleislääketieteen erikoislääkäri Risto Raivio kertoo.

Oireet ovat aitoja

Pitkän uran yleislääkärinä tehnyt Risto Raivio painottaa, etteivät psykosomaattiset oireet ole tahdonalaisia tai keksittyjä. Kun ihminen hakeutuu vastaanotolle, olisi aina lähdettävä siitä, että taustalla voi olla vakava fyysinen syy. Vasta kun tutkimukset todistavat, ettei ruumiillista syytä löydy, on oltava rohkeutta lopettaa tutkimukset ja keskityttävä hoitamaan oireita sekä itse somatisointia.

– Ennen tätä on kuitenkin tunnettava potilas ja hänen sairaushistoriansa todella hyvin. Pitää kuunnella ja tiedonlähteenä voi käyttää myös vähemmän perinteisiä keinoja, kuten sukupuun piirtämistä. Läheistenkin kuulemisesta voi olla apua.

Psykosomaattisia oireita pidetään silti usein vähäarvoisempina kuin diagnosoidusta sairaudesta johtuvia, ehkä jopa huomionhakukeinona. Psykiatrian professori Hasse Karlssonin mukaan näin ei saisi olla. Somatisointi on vakava tila siinä missä fyysinen sairauskin.

– Se ei johda kuolemaan, mutta voi kyllä aiheuttaa suurta kärsimystä ja olla erittäin invalidisoivaa. Somatisoiva potilas voi voida jopa huonommin kuin esimerkiksi sydänsairas tai reumaatikko.

Mielikö kaiken taustalla?

Sitä, miksi osa ihmisistä somatisoi, ei varmasti tiedetä. Tilastollisesti on voitu osoittaa, että monilla on takanaan vaikeita kokemuksia – hylkäämistä, joskus jopa hyväksikäyttöä. Negatiiviset kokemukset muuttavat ihmisen biologisia mekanismeja, kuten stressinsäätelyjärjestelmiä, vaikuttamalla geenien ilmentymiseen niin, että ne toimivat poikkeavalla tavalla.

Karlssonin mukaan ajatus siitä, että ihminen tuottaisi oireet itse pelkästään psykologisen mekanismin kautta, ei ole edes teoreettisesti mahdollista.
– On totta, että useilta löytyy taustalta psyykkisiin häiriöihin liittyviä riskitekijöitä, jotka voivat altistaa somatisoinnille, mutta aina näin ei ole.

Hasse Karlsson uskoo, että taustalla on selittäviä tekijöitä, joita nykylääketiede ei vain vielä tunne.

– Somatisoijien aivojen toiminnallisissa kuvauksissa esimerkiksi löytyy paljon muutoksia. Stressinsäätely on poikkeavaa ja luultavasti myös vastustuskyky. Todennäköisesti somatisointiin liittyy myös geneettistä herkkyyttä sekä opittuja käyttäytymismalleja reagoida tietyllä tavalla tunnepuolen tapahtumiin, Hasse Karlsson sanoo.

Hasse Karlssonin mukaan se, miten ihminen somatisaatiodiagnoosiin suhtautuu, riippuu paljon tämän persoonasta. Hänen kokemuksensa mukaan potilas on yleensä vain helpottunut kuullessaan, että kroonisiin ja joskus invalidisoiviinkin oireisiin on olemassa selitys ja hoitoa, vaikkei syytä varmuudella tiedetäkään.

– Kyse on luottamuksesta. Henkilöä auttaa tieto siitä, että vaikkei hänen hankalien oireidensa taustalta löydy tunnettua fyysistä selitystä se ei tarkoita sitä, ettei hän olisi sairas ja tarvitsisi hoitoa.

Risto Raivio pitää ensiarvoisen tärkeänä myös hoitosuhteen pysyvyyttä ja turvallisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että varataan kontrollikäyntejä etukäteen ja käytetään tarpeen mukaan muiden ammattilaisten, kuten fysioterapeutin, terveydenhoitajan tai psykiatrin apua.

– Mikäli oireet ovat sellaisia, että niihin tarvitaan helpotusta, ei lääkehoitoakaan pidä evätä vain siksi, ettei oireella löydy diagnoosia. Esimerkiksi krooniseen kipuun on saatava riittävä kipulääkitys.

Puskuria stressinsäätelyyn

Hoitoon voidaan käyttää myös mielialalääkkeitä. Ei siksi, että ajateltaisiin potilaan olevan psykiatrisen hoidon tarpeessa, vaan lääkkeiden laaja-alaisten vaikutusten vuoksi. Mielialalääkkeet muun muassa puskuroivat stressinsäätelyä, jolloin psykosomaattiset oireet vähenevät oleellisesti. Toisekseen ne nostavat kipukynnystä.  

Hasse Karlssonin mukaan suuri osa somatisoijista hyötyy myös kognitiivisesta psykoterapiasta.

– Terapia räätälöidään tietysti erikseen jokaiselle, mutta sen tarkoitus on vähentää tietynlaisesta ajattelusta ja käyttäytymisestä aiheutuvia haittavaikutuksia. Tärkeintä on vakuuttaa, etteivät oireet johda mihinkään vakavampaan, vaikka saattavat olla voimakkaitakin, Karlsson kuvailee.

Moni psykosomaattisista oireista kärsivä silti pelkää, että taustalta löytyy sittenkin jokin vaarallinen sairaus. Karlssonin mielestä pelko on ymmärrettävää, mutta hän tarjoaa lohdutusta: tutkimuksissa, joissa  somatisoivia potilaita on seurattu vuosien ajan on todettu, että vakavan syyn löytyminen myöhemmin on äärimmäisen harvinaista.

– Vielä 60-luvulla niin sanottujen somatisoijien oireille löytyi myöhemmin jokin biologinen selitys. Nykyään diagnostiikka on aivan eri luokkaa. Oleellista on tutkia riittävästi, jotta voidaan todella varmistua somatisoinnista. Tietenkään ei voida luvata, ettei somatisoija voisi myöhemmin sairastua vaikkapa syöpään, mutta yhteys somatisoidun oireen ja sairauden välillä on siinäkin tapauksessa hyvin epätodennäköinen, Hasse Karlsson sanoo.

Asiantuntijoina psykiatrian professori Hasse Karlsson, Helsingin yliopisto ja
yleislääketieteen erikoislääkäri Risto Raivio, Lahden terveyspalvelut

Lue lisää Keho oireilee mielen mukaan

Somatisaatiohäiriössä elämää hankaloittavat oireet ja niiden lievitys ovat potilaan merkittävin huolenaihe. Diagnoosi annetaan, jos
on vähintään kuusi erilaista, epäselväksi jäävää oiretta ja häiriö kestää vähintään kaksi vuotta.

Oireiden on haitattava potilasta, ja hän joutuu niiden vuoksi turvautumaan usein terveydenhuoltopalveluihin. Somatisaatiohäiriö annetaan diagnoosiksi verrattain harvoin verrattuna siihen, miten yleistä erilainen lievempi somatisointi on.

Useimmiten kyseessä on pelkkä psykosomaattinen oireilu.
Tämä ei poista sitä, että oireiden takana voi olla sairauksia, joista nyky­lääketiede ei vielä tiedä riittävästi. Näitä ovat muun muassa erilaiset aisti­yliherkkyydet, krooninen uupumushäiriö, fibromyalgia sekä erilaiset toiminnalliset vaivat, kuten ärtynyt paksusuoli.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.