Kyky empatiaan tekee meistä parempia ihmisiä, mutta ensin pitää tuntea myötätuntoa itseään kohtaan. Olethan elämäsi tärkein ihminen!

Mikäli pystyt tunnistamaan tarkasti muiden mielentiloja ja vielä samastumaan niihin, empatiakykysi on kohdillaan. Empatian avulla kykenemme ymmärtämään ja myötäelämään muiden kokemuksia.

Esimerkiksi työyhteisössä empatialle syntyy hedelmällinen maaperä, kun koemme, että omilla näkemyksillämme on merkitystä. Olemme osallisia.

Kilpailu vallasta puolestaan nakertaa empatiakykyä: pahimmillaan jokainen keskittyy vain siihen, mitä itse saa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Minä olen elämäni ykkönen

Psykologi Sami Kivikkokangas muistuttaa, että voi olla vaikea suhtautua myötätuntoisesti toisiin, jos tätä ei suhteessa itseensä ensin tavoita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tie ankaruudesta kohti itsemyötätuntoa kulkee usein uudenlaisen itseymmärryksen kautta. Sen sijaan, että sättii itseään virheistä, kannattaa pyrkiä itsensä kanssa olemiseen tokaisemalla ”miksiköhän suhtaudun itseeni tässä näin ankarasti?”

Usein yhteyttä toiseen vaalitaan ajatuksella, että ”ei se ole minulle niin justiinsa, voin tässä tulla vastaan”.

– Silloin helposti kävelee ikään kuin omien rajojensa yli, mikä näkyy ääritapauksessa kokemuksena siitä että ”on pelannut itsensä paitsioon, tehnyt asioita muille, mutta itse ei ole saanut mitä on halunnut”. Silloin on kyynistymisvaarassa, Kivikkokangas sanoo.

Kokemuksena tämä voi olla vaikka ”minä olen aina se, jolle kaverit soittaa ja puhuu asioistaan, mutta kukaan ei koskaan kuuntele minua.”

– On tärkeää muistaa, että suuntaa voi aina muuttaa. Itsekin pystyy ohjaamaan vuorovaikutusta suuntaan, joka paremmin ottaa huomioon molemmat osapuolet.

Asiantuntija: Sami Kivikkokangas, kouluttajapsykologi, Helsingin yliopisto.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voi lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla