Petri Tamminen: Älyäkin hyödyllisempää

OLIN PARIKYMPPINEN kesätoimittaja ja tein lehtijuttua älykkyysjärjestö Mensasta. Haastattelupäivästä mieleeni on jäänyt kaksi yksityiskohtaa:

1. Mensalaiset kertoivat, että jäsenyyteen oikeuttava testitulos oli monille helpotus: "Vihdoinkin löytyi selitys tälle epämääräiselle yksinäisyyden tunteelleni”

2. Sain päivän päätteeksi ankaran migreenikohtauksen. Tuohon aikaan älykkyys oli minusta tärkeintä maailmassa, joten pidin päänsärkykohtausta
huonona signaalina. Älyni oli selvästikin joutunut liian kovalle koetukselle mensalaisten seurassa.

Tuohon aikaa älykkyys oli minusta tärkeintä maailmassa, joten pidin päänsärkykohtausta huonona signaalina. Älyni oli selvästi joutunut liian kovalle koetukselle mensalaisten seurassa.

Toisaalta minuakin vaivasi epämääräinen yksinäisyyden tunne. Ymmärsin kyllä, että kaikki yksinäiset eivät millään voi olla mensalaisia – mutta ehkä minä sittenkin olin.

Olisin voinut tietysti osallistua testiin, mutta en uskaltanut. Kuvittelin jo mielessäni, kuinka tuloksiani joukolla tutkittaisiin, kannustavan mutta samalla
hiukan vaivautuneen tunnelman vallassa.

HETI TUON jälkeen ryhdyin harrastamaan älykkyystestejä. Huomasin että niissä pärjäsi sitä paremmin, mitä enemmän niitä teki.

Kerran tein testin työpaikan kahvihuoneessa, aikakauslehden pikatestin, parikymmentä kuviotehtävää ja aikaa 10 minuuttia. Kun olin valmis,
työkaverikin kokeili. Kahdeksan minuutin kohdalla hän oli puolivälissä. Rupesin hoputtamaan.

– Eipä tässä kiirettä, kaveri vastasi hyvin leppoisasti, – minä teen omaan tahtiin.

Jäin tuijottamaan kaveria.

Suuni taisi olla auki.

Kun olen nyt 30 vuotta muistellut työkaverin repliikkiä, olen vakuuttunut siitä, että hän ratkaisi koko testin tuolla yhdellä virkkeellään. Vapaus ja
itsemääräämisoikeus, elämän kuviotestien edessä, saattavat olla älyäkin hyödyllisempiä ominaisuuksia.

EPÄMÄÄRÄISELLE yksinäisyyden tunteelle olisi taatusti huojentavaa löytää selitys. Varsinkin jos tuo selitys olisi jokin arvostettu, myönteinen ominaisuus, kuten juuri älykkyys.

Mutta entä jos epämääräinen yksinäisyys onkin hyvin yleistä? Entä jos se on suorastaan vääjäämätöntä? Kuinka paljon yksinäisyyden selittäminen
silloin oikeastaan auttaa?

Mitä jos epämääräistä yksinäisyyden tunnetta lievittäisikin kaikkein parhaiten se, että tunnistaisi ja tajuaisi toisten ihmisten älyn. Että kykenisi
näkemään mielen ja merkityksen siinä, miten toiset toimivat.

Niin hämmästyttävän erilaisilla tavoilla ihmiset todellisuutta jäsentävät, että sen erilaisuuden älyäminen ja hyväksyminen vaatii poikkeuksellisia kykyjä.
Missä sellaisia kykyjä voi testata ja mitata? Elämässä.