Petri Tamminen

Jos pienikin osa kansasta autoilisi niin kuin se netissä kirjoittaa, liikenne olisi jokseenkin helvetillinen härdelli.

Pelkkä vauhdin hidastaminen saattaisi auttaa. Monet verkkotekstit näyttävät hyvin nopeasti kirjoitetuilta, oikeastaan puheelta, ensimmäiseltä versiolta.

Varsinkin vihapuhe on terminä kuvaava. Silloinkin kun se on kirjoitusta, siitä huokuu hätäisyys.

 

Yle puhe lähettää öisin kiinnostavia arkisto-ohjelmia. Jo kolmenkymmenen vuoden takaiset ohjelmat kuulostavat kummallisen vanhoilta. Sen täytyy johtua siitä, että ohjelmissa puhutaan oudon hitaasti ja oudon fiksusti.

Olen päätellyt, että hitaus ja fiksuus liittyvät toisiinsa. Puhe on olemukseltaan etsimistä, ja mitä hitaammin etsii, sitä todennäköisemmin ehtii löytää mielekästä sanottavaa.

Kyseessä on siis klassinen painotuskysymys: satsaanko siihen, että kommenttini on järkevä vai siihen, että se on nopea? Tämä aika arvostaa enemmän jälkimmäistä.

Me olemme hosumassa itsemme hölmöiksi.

 

Keskustelua pitäisi paitsi hidastaa myös lisätä. Puheen määrä on moninkertaistunut, mutta keskustelun määrä on vähentynyt. Julkisuudessakin kaivataan jatkuvasti ja aivan oikein keskustelua ääripäiden välille.

Mutta syntyykö keskustelua toivomalla, pyytämällä tai edes komentamalla? Jonkun pitäisi ensin opettaa meille, mitä keskustelu on, ja antaa siihen puitteet ja ohjata prosessia niin kuin Ahtisaari ohjaa rauhanneuvot-teluja.

 

Kysymys on kansallisesti tärkeä. Kaikki kirjallisuutemme klassikkot-kin yrittävät opettaa meitä keskustelemaan: Seitsemän veljestä, Alastalon salissa, Tuntematon sotilas. Niissä on kaikissa kyse juuri siitä, kuinka porukassa puhutaan. Hiljaisuutta me olemme aina sietäneet erinomaisesti, eriäviä mielipiteitä paljon huonommin.

Oppikirjoina klassikot jäävät kuitenkin puolitiehen. Niissä puhutaan paljon, mutta keskustelun voittaa sittenkin se, joka sanoo asiansa hiukan nasakammin ja pisteliäämmin kuin edellinen puhuja. Siis se joka laulaa toisen suohon.

Keskustelukumppanin suohonlaulamisen taidon olemme nyt selvästikin oppineet, seuraavaksi pitäisi oppia keskustelemaan niin, että molemmat nousevat suosta.

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys