Vaimon työpaikalla alkoivat YT:t. Mies oletti jostain syystä, että ne eivät olisi ihan totta tai että ne eivät ainakaan koskisi vaimoa. Kului pari kuukautta, sitten vaimo soitti kesken työpäivän ja sanoi, että hänet on nyt irtisanottu.

Mies sattui istumaan juuri silloin bussissa. Kun puhelu päättyi, bussi näytti kulkevan jossakin. Pysäkiltä nousi joku autoon, joku jäi pois. Mies oli totta kai kuullut paljon irtisanomisuutisia, mutta tähän asti ne olivat olleet maailman asioita. Nyt ne olivat heidän asioitaan.

Syksyn mittaan mies näki, mitä irtisanominen tarkoittaa ja miltä se ihmisestä tuntuu.

Vaimolle mies yritti puhua, että mitään oikeasti vaarallista ei ollut tapahtunut ja että elämässä sattui paljon pahempiakin asioita. Mutta jo siinä puhuessaan hänestä tuntui, että sanoissa ei ollut voimaa, ja hän toivoi, että he olisivat saaneet elää entistä tavallista elämäänsä.

 

Talvella vaimon äidiltä katosi muisti ja vaimon veljen MS-tauti paheni niin, että veli joutui sairaalaan. Kevättalvella heidän lapsensa luusta löytyi kasvain. Se oli hyvänlaatuinen mutta harmillinen ongelma. Lääkäri mainitsi kuitenkin, että koska oli pieni epäilys, että se voisi olla jotakin muutakin, asia pitäisi tarkistaa.

Asian selviämisessä meni vain muutama päivä, mutta ne päivät piti odottaa ja niiden väliset yöt.

Sitten lääkäri soitti ja sanoi, että kasvain oli hyvänlaatuinen. Siirryttiin keskustelemaan arkiseksi palanneen ongelman hoidosta.

 

Jossakin vaiheessa näiden huolien keskellä mies tuli huokaisseeksi vaimolle, että mitä tässä oikein tapahtui, miksi kohdalle osui nyt näin monta murhetta?

— Meidän murheet ei ole vielä edes alkaneet, vaimo sanoi.

Mies ei ollut varma, mitä vaimo tarkoitti, mutta hän arveli, että vaimo tarkoitti juuri sitä mitä sanoi: että heidän murheensa eivät olleet vielä edes alkaneet ja että ennen pitkää niitä olisi luvassa paljon enemmän.

Se kuulosti ikävältä, mutta toisaalta vaimo näytti niin lujalta ja selväjärkiseltä, että mies päätti pitää vastausta viisaana.

 

Pariin kuukauteen murheista ei sanottu mitään selväjärkistä, hoidettiin vain juoksevia asioita. Oltiin keväässä, kun vaimo sanoi, että häntä harmittaa.
— Mikä? mies kysyi.
— Elokuvat.
— Minkä takia?
— Koska sillä päähenkilöllä on aina joku pyrkimys. Ja sitten sillä on murheita. Ja kun se on kaikki murheensa selvittänyt, se on onnellinen.
— Noinhan ne taitaa mennä.
— Mutta kun todellisuus ei mene. Oikeasti kaikilla on murheita, jotka on vaikeita ja kipeitä ja joille ei voi mitään ja joita pitää vain yrittää sietää.

 

Mies jäi miettimään vaimonsa sanoja. Hänelle tuli niistä mieleen äiti ja se kuinka tämä aina sanoi, että ”kaikki järjestyy”. Mies oli itsekin lausunut saman lupauksen monta kertaa omille lapsilleen.

Huolien täyttämän vuoden jäljiltä miehestä tuntui kuitenkin, että äidin iskulausetta pitäisi hiukan tarkentaa. Hän mietti, että kun lapsilla tästedes olisi murheita, hän ei sanoisi pelkästään, että kaikki järjestyy. Hän täsmentäisi ajatusta niin, että se vastaisi paremmin todellisuutta:

* — Lupaan että useimmat asiasi järjestyvät. Lupaus ei kuitenkaan takaa murheiden loppumista: ikäviä asioita ilmaantuu tasaista tahtia. Valitettavasti on myös asioita, jotka eivät tunnu järjestyvän millään. Niiden osalta on huomattava, että myös asioiden sietäminen on järjestymistä. Kaikkein ikävimpiä asioita ei voi edes sietää. Silloin lupaus kattaa kaiken sen muun jäljelle jäävän maailman, josta siitäkin löytyy paljon mahdollisuuksia onneen ja hyvään elämään. Muista myös, että kaikkien asioiden ei tarvitsekaan järjestyä, juuri keskeneräisyys pitää meidät hengissä. ■

 

 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija,joka tekee taidetta nolostelustaan.

huohjahuoh

Petri Tamminen: Kaikki järjestyy*

Niin, itse olen kyllästynyt tuohon "kaikki tuppaa järjestymään" -lauseeseen. On niin paljon kokemusta, että ymmärtää jo, että eipä nyt vaan järjestykään. Myös kaikenmaailman uskovaiset ja rukoukset tuntuvat höpönhöpö-puuhastelulta. Vai miksiköhän Afrikassa nähdään vaan nälkää. Siinä ei uskomukset tai rukoukset ole tähän päivään mennessä mitenkään auttaneet. Eli olisi kiva, jos puhuttaisiin todellakin asioiden sietämisestä tuon kattavan höpönlöpön sijasta. Samoin sellaista omaa aktiivisuutta...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.