Vaimon työpaikalla alkoivat YT:t. Mies oletti jostain syystä, että ne eivät olisi ihan totta tai että ne eivät ainakaan koskisi vaimoa. Kului pari kuukautta, sitten vaimo soitti kesken työpäivän ja sanoi, että hänet on nyt irtisanottu.

Mies sattui istumaan juuri silloin bussissa. Kun puhelu päättyi, bussi näytti kulkevan jossakin. Pysäkiltä nousi joku autoon, joku jäi pois. Mies oli totta kai kuullut paljon irtisanomisuutisia, mutta tähän asti ne olivat olleet maailman asioita. Nyt ne olivat heidän asioitaan.

Syksyn mittaan mies näki, mitä irtisanominen tarkoittaa ja miltä se ihmisestä tuntuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaimolle mies yritti puhua, että mitään oikeasti vaarallista ei ollut tapahtunut ja että elämässä sattui paljon pahempiakin asioita. Mutta jo siinä puhuessaan hänestä tuntui, että sanoissa ei ollut voimaa, ja hän toivoi, että he olisivat saaneet elää entistä tavallista elämäänsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Talvella vaimon äidiltä katosi muisti ja vaimon veljen MS-tauti paheni niin, että veli joutui sairaalaan. Kevättalvella heidän lapsensa luusta löytyi kasvain. Se oli hyvänlaatuinen mutta harmillinen ongelma. Lääkäri mainitsi kuitenkin, että koska oli pieni epäilys, että se voisi olla jotakin muutakin, asia pitäisi tarkistaa.

Asian selviämisessä meni vain muutama päivä, mutta ne päivät piti odottaa ja niiden väliset yöt.

Sitten lääkäri soitti ja sanoi, että kasvain oli hyvänlaatuinen. Siirryttiin keskustelemaan arkiseksi palanneen ongelman hoidosta.

 

Jossakin vaiheessa näiden huolien keskellä mies tuli huokaisseeksi vaimolle, että mitä tässä oikein tapahtui, miksi kohdalle osui nyt näin monta murhetta?

— Meidän murheet ei ole vielä edes alkaneet, vaimo sanoi.

Mies ei ollut varma, mitä vaimo tarkoitti, mutta hän arveli, että vaimo tarkoitti juuri sitä mitä sanoi: että heidän murheensa eivät olleet vielä edes alkaneet ja että ennen pitkää niitä olisi luvassa paljon enemmän.

Se kuulosti ikävältä, mutta toisaalta vaimo näytti niin lujalta ja selväjärkiseltä, että mies päätti pitää vastausta viisaana.

 

Pariin kuukauteen murheista ei sanottu mitään selväjärkistä, hoidettiin vain juoksevia asioita. Oltiin keväässä, kun vaimo sanoi, että häntä harmittaa.
— Mikä? mies kysyi.
— Elokuvat.
— Minkä takia?
— Koska sillä päähenkilöllä on aina joku pyrkimys. Ja sitten sillä on murheita. Ja kun se on kaikki murheensa selvittänyt, se on onnellinen.
— Noinhan ne taitaa mennä.
— Mutta kun todellisuus ei mene. Oikeasti kaikilla on murheita, jotka on vaikeita ja kipeitä ja joille ei voi mitään ja joita pitää vain yrittää sietää.

 

Mies jäi miettimään vaimonsa sanoja. Hänelle tuli niistä mieleen äiti ja se kuinka tämä aina sanoi, että ”kaikki järjestyy”. Mies oli itsekin lausunut saman lupauksen monta kertaa omille lapsilleen.

Huolien täyttämän vuoden jäljiltä miehestä tuntui kuitenkin, että äidin iskulausetta pitäisi hiukan tarkentaa. Hän mietti, että kun lapsilla tästedes olisi murheita, hän ei sanoisi pelkästään, että kaikki järjestyy. Hän täsmentäisi ajatusta niin, että se vastaisi paremmin todellisuutta:

* — Lupaan että useimmat asiasi järjestyvät. Lupaus ei kuitenkaan takaa murheiden loppumista: ikäviä asioita ilmaantuu tasaista tahtia. Valitettavasti on myös asioita, jotka eivät tunnu järjestyvän millään. Niiden osalta on huomattava, että myös asioiden sietäminen on järjestymistä. Kaikkein ikävimpiä asioita ei voi edes sietää. Silloin lupaus kattaa kaiken sen muun jäljelle jäävän maailman, josta siitäkin löytyy paljon mahdollisuuksia onneen ja hyvään elämään. Muista myös, että kaikkien asioiden ei tarvitsekaan järjestyä, juuri keskeneräisyys pitää meidät hengissä. ■

 

 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija,joka tekee taidetta nolostelustaan.

Tuula Riikonen

Voi valtavaa mikä lukukokemus on vielä kesken... Luen Suomen historia- kirjaa. Tämä kirja täytyy lukea ajatuksella eikä koko kirjaa kerrallaan. Olipa onnellinen sattuma että juuri tämä kirja tarttui käteeni

Sisältö jatkuu mainoksen alla