Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Kerrotaan että Anton Tšehovin keskustelut ja askareet keskeytyivät jatkuvasti, sillä hänen piti vähän väliä raapustaa jotakin muistikirjaansa.
Tšehovin kuoleman jälkeen hänen muistiinpanonsa julkaistiin. Löytyi tarkkanäköisiä havaintoja: ”Olen huomannut että kun ihminen menee naimisiin, mielenkiinto häviää hänestä.”

Löytyi nopeasti hahmoteltuja, hivenen vinksahtaneita elämäntilanteita: ”Päivällisen syötyään mies joka päivä pelottelee vaimoaan, sanoo rupeavansa munkiksi, vaimo itkee.”

Ja löytyi myös ripaus aitoja omituisuuksia: ”Kun rikastun, perustan itselleni haaremin jossa minulla on alastomia lihavia naisia, joiden pakarat on värjätty vihreiksi.”

Mutta eivät suuret mestarit ole ainoita, jotka kantavat muistikirjaa aina mukanaan. Myös pienet kolumnistit tekevät niin siinä toivossa, että muistiinpanoista syntyisi myöhemmin kolumneja. Koska kolumnistin muistikirjaa ei kuitenkaan julkaista hänen kuolemansa jälkeen, pitää kolumnistin iskeä jo eläessään.

Siispä avataan kirja. Ensilehdiltä löytyy apteekin ostoslista ja käsin­piirretty kartta. Mutta sitten jysähtää, seuraa nopeassa tahdissa kolme muistiinpanoa rakkaudesta:

”Nuorena miehenä rakastumisen tunsi vatsassa, nälkä tuli vasta neljältä iltapäivällä.”

”Keski-iässä vaimon riitelemisestäkin oppii nauttimaan, kiva että se jaksaa huutaa juuri minulle.”

”Jotkut sanat pysyvät samanlaisina läpi elämän. Ne ymmärtää heti: leipä, pallo. Toiset sanat muuttuvat koko ajan niin ettei niitä ymmärrä koskaan: usko, toivo, rakkaus.”

Tähän teeman käsittely kuitenkin hyytyy. Aiheen vaikeus on ilmeisesti lannistanut kolumnistin.

Seuraa pari aikataulutietoa ja irrallisia tilanteita kyliltä ja kaupungilta. Suurin osa tapauksista on mitättömiä, mutta yksi itkettää ja suututtaa edelleen. Ja kuitenkaan siitä ei osaa sanoa yhtään tämän enempää:

”Noin kuudentoista ikäinen poika sähköpyörätuolissa, pitkä pyörätie. Kaksi mopopoikaa tuli ja rupesi pörrämään ympärillä, tekivät täpäriä ohiajoja. Kun mopot lopulta lähtivät ja olivat kaukana, poika heristi pyörätuolista nyrkkiään.”

Sitten aukeaman kokoinen laiturin hahmotelma (toiveajattelua), koko sivun poikki kirjattu ”SOUTUVENEEN TAPPI” ja sen jälkeen:
”Maalasin mökin räystäslautoja. Tein sopimuksen ampiaisten kanssa: jos ne pistävät minua, minä hävitän niiden pesän. Sata ampiaista pyöri ympärillä, mutta eivät pistäneet.”
Pitikö siitäkin muka tulla kolumni?
 

Mutta mitä ihmettä tämä muistiinpano tarkoittaa: ”Lihan kirous houkuttelee.” Olisikohan grillikauden merkintöjä. Ainakin heti perään seuraa dieettiohje, omakohtainen ja nerokas:
”Hanki jännittäjän vatsa, ja jännitä sitten melkein kaikkea.”

Myös koneiden kanssa tappelemisesta on ollut näköjään tekeillä juttu. Mutta muistikirjaan sekin idea on
jäänyt:
”Muista että insinöörillä on ollut tässä jokin ajatus. Se pitää vain löytää!”

Vanhojen muistikirjojen selaaminen tuntuu omituiselta. Tulee väkisin mieleen, että näitä ei ole tarkoituskaan lukea.

Muistikirjan tarkoitus ei ole muistaa vaan tallettaa.
Toisin sanoen arvokkain asia tapahtui jo silloin, kun ajatusta tai tapahtumaa piti niin tärkeänä, että sen otti maailmasta irralleen ja talletti muistikirjan kansien väliin. Maailmalla oli väliä.

Tšehovin Muistikirjasta on maailmankirjallisuuden helmiä. Sitäkin lukiessa silti miettii, mitä Tšehov olisi muistiinpanojensa julkaisemisesta ajatellut. Pitikö hän niitä yksityisasioinaan?

Ainakin sitä vihreäpakaraisten naisten haaremia hän olisi ehkä halunnut selittää. Hän olisi kenties huomauttanut, että tällaisenaan hanke on nyt irrotettu asiayhteydestään.

Lue lisää Tammisia

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.