Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Kerrotaan että Anton Tšehovin keskustelut ja askareet keskeytyivät jatkuvasti, sillä hänen piti vähän väliä raapustaa jotakin muistikirjaansa.
Tšehovin kuoleman jälkeen hänen muistiinpanonsa julkaistiin. Löytyi tarkkanäköisiä havaintoja: ”Olen huomannut että kun ihminen menee naimisiin, mielenkiinto häviää hänestä.”

Löytyi nopeasti hahmoteltuja, hivenen vinksahtaneita elämäntilanteita: ”Päivällisen syötyään mies joka päivä pelottelee vaimoaan, sanoo rupeavansa munkiksi, vaimo itkee.”

Ja löytyi myös ripaus aitoja omituisuuksia: ”Kun rikastun, perustan itselleni haaremin jossa minulla on alastomia lihavia naisia, joiden pakarat on värjätty vihreiksi.”

Mutta eivät suuret mestarit ole ainoita, jotka kantavat muistikirjaa aina mukanaan. Myös pienet kolumnistit tekevät niin siinä toivossa, että muistiinpanoista syntyisi myöhemmin kolumneja. Koska kolumnistin muistikirjaa ei kuitenkaan julkaista hänen kuolemansa jälkeen, pitää kolumnistin iskeä jo eläessään.

Siispä avataan kirja. Ensilehdiltä löytyy apteekin ostoslista ja käsin­piirretty kartta. Mutta sitten jysähtää, seuraa nopeassa tahdissa kolme muistiinpanoa rakkaudesta:

”Nuorena miehenä rakastumisen tunsi vatsassa, nälkä tuli vasta neljältä iltapäivällä.”

”Keski-iässä vaimon riitelemisestäkin oppii nauttimaan, kiva että se jaksaa huutaa juuri minulle.”

”Jotkut sanat pysyvät samanlaisina läpi elämän. Ne ymmärtää heti: leipä, pallo. Toiset sanat muuttuvat koko ajan niin ettei niitä ymmärrä koskaan: usko, toivo, rakkaus.”

Tähän teeman käsittely kuitenkin hyytyy. Aiheen vaikeus on ilmeisesti lannistanut kolumnistin.

Seuraa pari aikataulutietoa ja irrallisia tilanteita kyliltä ja kaupungilta. Suurin osa tapauksista on mitättömiä, mutta yksi itkettää ja suututtaa edelleen. Ja kuitenkaan siitä ei osaa sanoa yhtään tämän enempää:

”Noin kuudentoista ikäinen poika sähköpyörätuolissa, pitkä pyörätie. Kaksi mopopoikaa tuli ja rupesi pörrämään ympärillä, tekivät täpäriä ohiajoja. Kun mopot lopulta lähtivät ja olivat kaukana, poika heristi pyörätuolista nyrkkiään.”

Sitten aukeaman kokoinen laiturin hahmotelma (toiveajattelua), koko sivun poikki kirjattu ”SOUTUVENEEN TAPPI” ja sen jälkeen:
”Maalasin mökin räystäslautoja. Tein sopimuksen ampiaisten kanssa: jos ne pistävät minua, minä hävitän niiden pesän. Sata ampiaista pyöri ympärillä, mutta eivät pistäneet.”
Pitikö siitäkin muka tulla kolumni?
 

Mutta mitä ihmettä tämä muistiinpano tarkoittaa: ”Lihan kirous houkuttelee.” Olisikohan grillikauden merkintöjä. Ainakin heti perään seuraa dieettiohje, omakohtainen ja nerokas:
”Hanki jännittäjän vatsa, ja jännitä sitten melkein kaikkea.”

Myös koneiden kanssa tappelemisesta on ollut näköjään tekeillä juttu. Mutta muistikirjaan sekin idea on
jäänyt:
”Muista että insinöörillä on ollut tässä jokin ajatus. Se pitää vain löytää!”

Vanhojen muistikirjojen selaaminen tuntuu omituiselta. Tulee väkisin mieleen, että näitä ei ole tarkoituskaan lukea.

Muistikirjan tarkoitus ei ole muistaa vaan tallettaa.
Toisin sanoen arvokkain asia tapahtui jo silloin, kun ajatusta tai tapahtumaa piti niin tärkeänä, että sen otti maailmasta irralleen ja talletti muistikirjan kansien väliin. Maailmalla oli väliä.

Tšehovin Muistikirjasta on maailmankirjallisuuden helmiä. Sitäkin lukiessa silti miettii, mitä Tšehov olisi muistiinpanojensa julkaisemisesta ajatellut. Pitikö hän niitä yksityisasioinaan?

Ainakin sitä vihreäpakaraisten naisten haaremia hän olisi ehkä halunnut selittää. Hän olisi kenties huomauttanut, että tällaisenaan hanke on nyt irrotettu asiayhteydestään.

Lue lisää Tammisia

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.