Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Liiallinen sokerin syönti ja suolan ja rasvan käyttö saavat elimistössäni varmasti suuria vahinkoja aikaan, mutta vielä paljon suuremmat kärsimykset, tuskat ja työ­tehon menetykset aiheutan itselleni liikunnalla.

Kramppeja. Nyrjähdyksiä. Särkyä. Ja ennen kaikkea: syvää uupumusta. Herääminen on pelivuoron jälkeisinä aamuina silkkaa tuskaa, kävely pelottavaa köpöttelyä. Olen puolikuntoinen vähintään keskipäivään asti.
Eikä sekään mitään että sattuu, mutta kun tämä yltiöpäisyys alkaa hiukan jo nolottaakin. Pari kertaa olen kotona valehdellut, että poikkean treenivuoron jälkeen kirjastossa — kun en kehtaa sanoa, että pelaan taas tuplavuoron.
Tuplavuoron jälkeen en pääse sängystä ylös lainkaan.

En aio lopettaa liikuntaa koskaan. Jos suinkin mahdollista, aion lisätä sitä. Aion harrastaa terveysliikuntaa, kunnes kuolen siihen.

Jossakin vaiheessa luulin, että olen kuudella viikoittaisella hallikäynnilläni vähintäänkin kuntoliikunnan piirinmestari. Sitten tajusin, että meitä hurahtaneita on nykyään vaikka kuinka paljon.

Ja sitten on vielä heitäkin, joille hurahtaminen ei riitä mihinkään. Siis heitä, jotka lopettavat kolmetuntisen sulkkisvuoronsa iltakymmeneltä ja heräävät aamukuudeksi jäähallin kaukalopallovuorolle.

Kyllä, heitäkin särkee joka paikkaan. Kyllä, hekin ovat hyvin uupuneita. Ja kyllä, hekään eivät luopuisi liikunnasta koskaan.

Miten tähän tultiin? Miksi liikunnasta tuli minulle ja kaltaisilleni pakkomielle?

Tutun himoliikkujan mielestä perustelu on itsestään selvä: ”Liikuntavuoro on päivän ainoa hetki, jota odotan.”

Toisin sanoen kyse ei ole liikuntasuosituksista eikä terveellisistä elämäntavoista eikä kunnon kohenemisesta eikä edes endorfiineista. Vaan elämänsisällöstä ja merkityksen tunteesta. Ja varsinkin: keskittymiskyvyn tunteesta. Josta on nykyään ulvova pula.

Keskittymisen kirkas, autuas hetki, siinä syy miksi täytämme palloilu- ja joogavuorot. Tässä kohinan ja keskeytysten ajassa vanhanaikainen keskittymisen tunne on ylellisyyttä. Se kykenee hiljentämään huolet, murheet, elämän tarkoituksettomuuden.

Ei ihme, että siihen jää koukkuun.

Työelämän valmentajat ovat viime vuodet hokeneet, että
työpaikoille pitäisi tuoda into­himoa, luovuutta, rohkeutta ja leikkiä. Kuulostaa aivan liikuntavuorolta.

Liikunta on kaikkea sitä, mitä nykyajan työelämä ei ole:
Sitä ei tehdä koneen ääressä eikä pelkällä päällä. Se on konkreettista ja siinä näkee työnsä tulokset. Siinä saa paneutua yhteen asiaan kerrallaan. Siinä ei joudu vähän väliä palaveriin. Siinä hahmottuu selvä päämäärä. Siinä tietää tarkalleen, mikä on tilanne. (Esimerkiksi 3—3.)

Mutta palataan vielä terveys­liikunnan ainoaan haittapuoleen: Se vie terveyden. Se ei tee sitä heti, vaan salakavalasti hivuttamalla.

Ensin kolottaa polvi, sitten olkapää, lopulta sekä että. Seuraavaksi rupeaa jäämään treenejä väliin, tulee viikkokausien pakollisia taukoja. Se on yhtä tuskaa, mutta niin käy kaikille, nuorillekin, jopa ammattilaisille ja varsinkin heille. Siis eteenpäin!

Kunnes lopulta terveysliikunta on tehnyt terveydestä selvän ja jäljellä on pelkät säryt.

Toisaalta, niinhän täällä kai joka tapauksessa käy. Jos ei terveyttä vie liikunta, sen vie liikkumattomuus.

Ja onneksi on vielä se äärimmäinen konsti, jolla liikunnan haittoja voi vähentää.

Nimittäin liikunta: venyttely, lämmittely ja jumppa — nuo vihonviimeiset liikuntamuodot, joita ei koskaan jaksaisi ennen kuin ne ovat ainoa konsti päästä liikkumaan.

Lue lisää Tammisia

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Mieheni käyttää unilääkkeitä nukahtamiseen ja paetakseen todellisuutta. Viime aikoina olen huomannut aggressiivisuutta hänen käytöksessään lääkkeen ottamisen jälkeen – toki lievää mutta joka tapauksessa vierasta uhoa. Hän tekee asioita, joita ei normaalisti tee, ja hetken mielijohteesta. Hän käyttää unilääkettä ja kaikkea muutakin mitä käsiinsä saa, myös alkoholia niiden kanssa. Kyse on mielestäni riippuvuudesta. Nyt kuitenkin haluaisin tietää, muuttaako unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö (5 v) ihmisen persoonallisuutta?

Pitkäaikaisen unilääkkeiden käytön ei tiedetä muuttavan ihmisen persoonallisuutta. Miehesi muuttuneen käytöksen taustalla on luultavasti ongelmat, jotka saavat hänet käyttämään pakonomaisesti tavanomaista suurempia annoksia unilääkkeitä ja samanaikaisesti myös alkoholia.

Tilanne ei selviä ennen kuin miehesi kykenee puhumaan niistä ongelmista, jotka ovat hänen muuttuneen käytöksen ja pakonomaisen unilääkkeiden ja alkoholin käytön taustalla.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.