Kun vahvatahtoiset lapset koettelevat rajojaan, voiko ilo säilyä perhe-elämässä, psykologi Sanna Aulankoski?

Olen 40-vuotias kahden lapsen äiti. Isompi lapsistani on raivoava varhaisteini ja pienempi 8-vuotias uhmaikäinen. Elämäni on jatkuvaa taistelua heidän kanssaan. Isomman mielestä puutun liikaa hänen koulunkäyntiinsä vaatiessani kunnon valmistautumista kokeisiin. Huutoa aiheuttaa myös se, ettemme suostu ostamaan hänelle kaikkea, mitä hän haluaa. Kaikissa muissa perheissä asiat ovat kuulemma paljon paremmin. Näiden tuntitolkulla kestävien raivokohtauksien aikana tunnen taantuvani samalle teinitasolle: en kerta kaikkiaan pysty nielemään sellaista näsäviisautta, ylimielisyyttä enkä haukkumista. Yritän perustella loputtomasti kantaani, mutta koska kaikkeen sanomaani vastaus on: ei kiinnosta, menetän itsekin malttini. Koen epäonnistuneeni täysin äitinä enkä tiedä miten jatkaa. Mieheni on paljon poissa tai vetäytyy tilanteista. Koen, että kaikki nämä raivoamiskerrat jäävät minulle. Olen aivan loppu ja valmis luovuttamaan. Uskon siihen, että minua ei ole tarkoitettu äidiksi tai vaimoksi tähän perheeseen ja olen todella huono ihminen. Mahdanko ikinä saada anteeksi.
EPÄONNISTUNUT ÄITI

Olet todennäköisesti uupunut ja mielialasi on tällä hetkellä alavireinen. On tärkeää, että tiedostat sen; väsyneenä asiat näyttävät synkemmiltä kuin todellisuudessa ovat ja keinot ongelmatilanteiden hallitsemiseksi ovat kateissa. Uupumisesi on ymmärrettävää, koethan vastuun lapsista kaatuvan nyt liiaksi harteillesi. Koeta siis keskustella asiasta miehesi kanssa ja saada hänet suunnittelemaan yhdessä perhe-elämäänne ja vaikeissa tilanteissa toimimista.

Vaikkei se helppoa olekaan, kannattaa hankalina hetkinä muistaa, että murrosikä on tarpeellinen kehitysvaihe. Kapinointi palvelee lapsen itsenäistymistä. Varhaisteinin mielessä monet taidot ovat vasta kehittymässä. Murrosikäinen ei loukkaa välttämättä siksi, että haluaisi satuttaa, vaan sen vuoksi, ettei kykene vielä eläytymään toisen kokemukseen. Myöskään kyky arvioida oman toiminnan seurauksia ei ole vielä täysin kehittynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On hyvä, että et ole suostunut kaikessa lasten tahtoon — jatka sillä linjalla. Sopiva määrä kuria auttaa välttämään turhia virheitä ja opettaa sietämään pettymyksiä. Rajojen laittaminen on haasteellista tasapainoilua; liian tiukat vaatimukset saattavat lisätä vanhempien vastustamisen halua, kun taas niiden puuttuminen aiheuttaa turvattomuuden tunnetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olivatpa pelisäännöt mitä tahansa, niistä kannattaa pitää kiinni johdonmukaisesti, provosoitumatta ja liikoja perustelematta. Voit luottaa siihen, että sisimmässään lapset ymmärtävät rajojen merkityksen — jos eivät nyt, viimeistään myöhemmin.

Pärjäät hyvin äidin roolissa, kunhan vain saat voimasi elpymään. Raivaa siis aikaa myös levolle ja itseäsi virkistäville asioille. Jos käyt töissä, sairausloma voi olla tarpeen pahimman stressikierteen katkaisemiseksi. Jos tuen saaminen mieheltäsi on vaikeaa, olisi hyvä, että sinulla olisi muita ihmisiä, joiden kanssa voisit jakaa kokemuksiasi perhe-elämän haasteista. Ystävien ohessa ulkopuolinen keskusteluapu voi olla avuksi.

Myös uusien suhtautumistapojen opettelu on osa uupumuksesta toipumista. Esimerkiksi myönteistä ajattelua voit harjoitella kirjoittamalla ylös, mitä hyvää lapsissasi, miehessäsi ja sinussa itsessäsi on. Jotta perheen keskustelukulttuuri ei vinoudu kielteiseksi, kannattaa myönteisistä asioista puhua reippaasti. Kerro siis avoimesti positiivisista huomioistasi.

Ongelmista vapautuminen tapahtuu parhaiten kannustavalla asenteella. Moittimisen sijaan on parempi vahvistaa hetkiä, jolloin asiat sujuvat kuten toivottu. Silloin, kun et mitään muuta myönteistä keksi, voit ajatella, että lapsenne toimivat teille vanhemmille mielen hallinnan valmentajina: perhe-elämänne tarjoaa runsaasti tilanteita, joissa on mahdollista treenata omien ajatusten ja tunteitten hallintaa.

Muista myös armollisuus itseäsi kohtaan. Vaikka vanhempien toiminnalla on merkitystä lapsen tulevaisuuden kannalta, lapsi ei koskaan ole pelkän kasvatuksen tulos. Ongelmia voi ilmetä, vaikka kasvattajat tekisivät parhaansa. Mitä koettelevampaa jälkikasvun saattaminen aikuisuuteen on ollut, sitä enemmän on syytä ylpeyteen kun sen pahimmat vaiheet ovat takana päin.
 

 

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla