Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Epäluuloisuus kalvaa parisuhdetta. Mitä voi tehdä ennen kuin rakkaus on lentänyt ovesta ulos, psykologi Mikael Saarinen?

Olemme viisikymppinen pariskunta ja mieheni on aina ollut vähän mustasukkainen. Esimerkiksi vanhoista heiloista ei ole saanut puhua. Mustasukkaisuus on vain lisääntynyt, vaikka mitään todellista syytä siihen ei ole. Jos puhun ohimennen jostakin miehestä töissä, hän saattaa kysyä, että onko minulla ollut ”juttuja” tuon miehen kanssa. Myös menemisiäni hän on alkanut vahtia. Järkipuhe ei häntä vakuuta, koska mieheni on ikään kuin juuttunut ajatukseen minun petollisuudestani. Syytökset myös muuttuvat koko ajan mieli­kuvituksellisemmiksi, sillä pitkästä yhteisestä historiasta on helppo kaivaa epäilyttäviä tyyppejä.
Yhteiselämämme on muuttunut painostavaksi. Lämpö ja huumori ovat kadonneet, sillä turvallista on puhua vain käytännön asioista.
Näen, että hänelläkin on paha olla, mutta mihinkään terapiaan hän ei halua lähteä ”manipuloitavaksi”. Mitä meidän pitäisi tehdä?
Avuton vaimo

Kuten kuvauksestasi käy ilmi, mustasukkaisuus on raju ja monimutkainen tunne, joka on irti päässeenä huono isäntä. Rengin roolissa se voi sen sijaan luoda myönteistä kipinää suhteeseen ja sitouttaa pariskuntia. Ilmeisesti näin on ollut suhteenne alkuaikoina. Viime vuosina tilanne on kroonistunut. Se on vaarallista, sillä tutkimusten mukaan kolmannes pari­terapiaan hakeutuneista on tässä loukussa.

Jokainen meistä on tuntenut mustasukkaisuutta joskus ja tulee tuntemaan. Mustasukkaisuus on kuitenkin ns. toissijainen tunne, jonka taakse kätkeytyy tunteita, joista henkilö ei ole eikä halua olla tietoinen. Näitä tunteita ovat mm. pelko (toisen menettämisestä), viha (siitä että joku toinen vie rakkaan), turvattomuus (tulee hylätyksi) ja riittämättömyys (ei olekaan rakastettava ja arvokas).

Kaikkien tunteiden kanssa työskentely lähtee niiden tunnistamisesta ja hyväksymistä: ”minä tunnen mustasukkaisuutta ja tämä on minusta lähtöisin oleva tunne”. Jos ei tunnista omaa kokemustaan, sitä on mahdotonta muuttaa. Seurauksena tästä on usein tunteen täydellinen kieltäminen, verhoaminen toisten tunteiden alle tai siirtäminen toiseen ihmiseen, niin kuin teidän suhteessanne on käynyt.

Miehesi kääntää ongelman sinun epäluotettavuudeksi oman mustasukkaisuutensa tunnustamisen sijaan.

Mustasukkaisuus onkin luonteeltaan sosiaalinen tunne, jolla pyritään vaikuttamaan toisiin. Siitä kärsivä kontrolloi kumppaniaan ja tämä taas yrittää parhaansa mukaan toimia niin, että aihetta epäilyksille ei tulisi. Tämä luonnollisesti vain pahentaa tilannetta. On selvää, että tunnelma käy näin painostavaksi ja lämpö, huumori ja hellyys katoavat. Tilalle tulee tanssi, jota kumpikaan ei haluaisi tanssia, mutta muitakaan askeleita ei ole tarjolla ilman toisen varpaille astumista.

Mitä sitten tehdä? Ilmeisesti miehesi häpeää tunnettaan ja käytöstään niin paljon ettei halua jakaa sitä kenenkään vieraan ihmisen kanssa. Siinä tapauksessa teidän täytyy yrittää käsitellä sitä kahdestaan. Ehkä voisitte katsoa vaikka Väestöliiton nettisivuja yhdessä. Siellä annetaan pareille esimerkiksi tunnekeskeistä terapiaa ja lyhyempääkin neuvontaa kuten lähiseurakunnissakin.

Toinen vaihtoehto on lähteä rakentamaan kadonnutta luottamusta. Aiheesta löytyy tietoa ja materiaalia esimerkiksi sivustolta parisuhteenpalikat.fi. Itse pidän enemmän amerikkalaisen John Gottmanin parisuhdetalon mallista (Sound Relationship House).

Yksi keino saada muutosta suhteeseenne voisi olla jokin toiminnallinen, miestäsi kiinnostava yhteinen tekeminen. Sellainen, jossa toiseen olisi pakko luottaa, esimerkiksi uusi urheilulaji tms. Jos löytäisitte tällaisen toiminnan kautta yhteyden, sitä kautta aukeaisi mahdollisuus rakentaa hellyyttä ja luottamusta takaisin suhteeseen.

Elokuvien kautta voi tutkia tätäkin teemaa. Suurin osa niistä tarjoaa vain kriisejä ja harva onnellisia loppuja. Minua on viime aikoina koskettanut esimerkiksi Vuosi elämästä (2010), jossa kuvataan toimivaa pitkää suhdetta. Kotimainen 21 tapaa pilata avioliitto (2013) kuvaa komedian keinoin vaikeutta rakentaa suhteita. Pelotteeksi miten käy, jos asioita ei käsitellä, voi katsoa Bergmanin maratonelokuvan Kohtauksia eräästä avioliitosta (1973).

Lisää psykologin vastauksia löydät täältä.

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.