Kapuatko hammaslääkärin tuoliin täristen ja kasvot valkoisina? Jos näin on, parasta että avaat suusi ennen kuin istut ja kerrot pelostasi.

Puolet suomalaisista haluaisi istua mieluummin melkein missä tahansa muualla kuin hammas­lääkärin tuolissa. Jo hoitoajan varaaminen voi olla täyttä tuskaa, jos kärsii hammaslääkäripelosta. Sen taustalla on useimmiten pelko kivusta ja kontrollin menettämisestä.

Jos hammaslääkärissä käyminen pelottaa, siitä on paras kertoa ennen hoidon aloittamista. Silloin lääkäri ei joudu päättelemään sitä potilaan käytöksestä.

— Osasta potilaista pelkoa ei huomaa ollenkaan, osa hikoilee, osa puhuu taukoamatta, sanoo dosentti Satu Lahti, joka on tutkinut hammaslääkäripelkoa  ja auttanut potilaita pääsemään eroon pelostaan.

Pelkohoitokaan ei välttämättä takaa sitä, että pelot lähtisivät kokonaan, mutta jo tunteiden hallitseminen auttaa. Silloin pystyy käymään lääkärissä tarpeeksi usein.

Niin usein, ettei suuhun kehity ongelmapesää. Hammaslääkäripelkoisilla on keskimääräistä huonompi puru­kalusto. Toisaalta on olemassa myös niitä, jotka puunavat suunsa putipuhtaaksi, jotta nimenomaan säästyisivät epämiellyttävältä kokemukselta.

Opetellaan viittamaan

Hammaslääkäripelko lähtee usein avuttomuuden tunteesta: kun makaa selällään suu auki, ei pysty kontrolloimaan tilannetta. Aivan ensimmäiseksi Lahti opettaakin asiakkaan viittamaan vasemmalla kädellä.

— Sillä saa lääkärin huomion.

Pelon alkusyy voi olla myös epämiellyttävä lapsuudenkokemus. Yksikin ikävä muisto voi riittää.

— Eräs potilaani kertoi alkaneensa itkeä liikennevaloissa kohdatessaan lapsuudenaikaisen hammaslääkärinsä. Toinen taas pelkäsi puudutuksen aiheuttamaa reaktiota niin paljon, että tunsi jalkojensakin puutuvan, vaikkei ollut edes saanut puudutetta.  

Olipa taustalla minkälaisia kokemuksia tahansa, pelko panee käyttäytymään oudosti. Yksi vihoittelee, toinen vetäytyy. Pelkääjä koettaa hallita pelkoaan, mutta pelko hallitseekin häntä. Useimpia aikuisia oma käytös hävettää, mutta sille ei voi mitään, vaikka kuinka haluaisi olla järkevä.

— Hampaissa on valtava määrä hermoja. Opimme kivun helposti. Jo yksi kerta, jolloin porataan ilman puudutusta, riittää. Jatkossa kivun alkamista odottaa koko ajan. Rentoutuminen on tällöin todella vaikeaa, Lahti sanoo.

Rento ei pelkää

Hammaslääkäri Satu Lahti aloittaa pelkäävän potilaan hoitamisen pelko­profiilin luomisella. Kyselykaavakkeiden avulla paljastuva pelkoprofiili on kaikilla erilainen ja vaikuttaa siihen, millaiseksi harjoitusohjelma suunnitellaan. Treeni ei ole hikijumppaa, päin­vastoin on opittava rentoutumaan.

— Jos ihminen on rento, hän pelkää vähemmän, Satu Lahti sanoo.  

Tasainen, syvä hengitys vähentää myös tukehtumisen tunnetta, joka monella hammaslääkäripelkoisella tulee toimenpidehuoneessa. Seuraava askel on lääkärin käyttämiin instrumentteihin tutustuminen. Oleellista on, että edetään helpoimmasta vaikeimpaan tilanteeseen.

— Rentoutumista tavoitellaan eri lailla: toinen lääkäri keskustelee hitaasti, toinen puhuu potilaan pyörryksiin.

On muitakin keinoja, kuten hypnoosissa hoitaminen. Ilokaasu on apu monelle, ja vaikeimmissa tapauk­sissa voidaan käyttää rauhoittavaa lääkettä tai nukutusta. Mikään edellä mainituista ei poista pelkoa, mutta ne auttavat rentoutumaan ja tukevat pelon hoitamista.  

Mitä lääkäri voi tehdä?

Tärkein vinkki lääkärin ja potilaan yhteistyöhön on pelosta kertominen ja puheen kuunteleminen.
— Kun potilas oppii pitämään puolensa hammaslääkärissä, hän pystyy elämään pelkonsa kanssa ja käymään normaalisti hammaslääkärin vastaanotolla, Satu Lahti kiteyttää.

— Joillakin lääkäreillä voi olla sellainen käsitys, että jos kipu poistetaan, pelko lähtee. Se ei ole totta. Potilaalla pitää olla tunne ja varmuus siitä, että kipu on poissa. Sitä paitsi, potilas voi pelätä muutakin kuin kipua.

Puolet suomalaisista pelkää mennä hammaslääkäriin ja joka kymmenes jättää hampaansa hoidattamatta pelkonsa takia.
— On kurja olla sarjakuvien pahis. Hammaslääkäreillä on historiallinen maine hampaiden repijöinä. Mutta toisaalta on mukava kuulla, kun potilaat sanovat, ettemme me olekaan niin kamalia kuin he luulivat.

Lue lisää Pelko paloiksi ja pinoon

  • Hengitä rauhallisesti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos.
  • Näe mielessäsi, kuinka juuri nyt istut mukavasti ja rentoutat kaikki lihaksesi.
  • Lähde kulkemaan mielessäsi rentouttavissa maisemissa.
  • Jos musiikki rentouttaa sinua, ota mukaan korvalappu­radio tai -soitin.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.