Nuoret leijonat painavat rinta rottingilla työelämän viidakossa ja saalista tulee. Mutta osaavatko vetäytyä savannin rauhaan kumppaninsa kanssa? Yhä useammin seksologin apua tarvitsevat nuoret aikuiset, joiden seksuaaliset halut ovat tukahtuneet loputtoman suorittamisen alle.

Nuoret leijonat ovat vastanneet haasteisiin ja hukanneet itsensä.

– Työelämä ja markkinavoimat vahvistavat uskoamme siihen, että työ on pyhää ja sen edessä on myönnyttävä mihin tahansa, oululainen seksologi, psykoterapeutti Päivi Minkkinen pohtii.

Parisuhteessa elävät nuoret suorittajat eivät kaipaa seksiniksejä vaan tilaa ja mahdollisuutta tulla nähdyiksi ja hyväksytyiksi sellaisina kuin he ovat.

– Alkujaan hyvin rakastunut pari on saattanut sinnitellä suoristuselämän paineissa ja läheisyyden puutteessa vuosikymmenen ajan ennen kuin uskaltautuu hakemaan apua.

Ongelma on usein nimetty haluttomuudeksi ja sille on etsitty ensin lääketieteellistä selitystä gynekologilta tai urologilta. Terapeutti on tavallisesti viimeinen oljenkorsi, johon turvaudutaan äärimmäisessä hädässä.
Kun haluttomuudelle löytyy konkreettisia syitä arkielämästä, kuten uuvuttava työtaakka, päästään eteenpäin – ei seksiniksien vaan vuorovaikutuksen avulla.

Haluttomuus on oire

Terapeutin kohtaamat parit elävät niin monien haasteiden keskellä, että elämän rikkaus on muuttunut kaaokseksi: On opiskeltu unelma-ammattiin. Työt ovat palkitsevia mutta vievät kaiken ajan ja energian. Ja se mitä jää kulutetaan harrastuksiin.

– He ovat samaistuneet menestyviin nuoriin aikuisiin ja tunteneet pystyvänsä mihin tahansa. Haluttomuus on alkanut hyvin usein perheen perustamisesta ja ensimmäisen lapsen syntymästä, jolloin koti- ja työelämän vaatimusten yhteensovittaminen ei olekaan onnistunutk.

Ihmiset kysyvät usein, miksi elämän huonot puolet näkyvät ensimmäisenä seksissä.

– Vertaan seksuaalisuutta syvään lampeen, jonka pinnassa heijastuvat kaikki elämäntapahtumat: yli kulkevat pilvet ja ympäröivät puut. Kun elämässä ei mene hyvin, lammenpinta jäätyy ja ihminen menettää kosketuksen sisimpäänsä. Seksuaalisuus on poikkileikkaus ihmisen elämästä, se on kietoutunut kaikkiin elämänalueisiin, Minkkinen pohtii.

Se, mitä ihmiset nimittävät haluttomuudeksi, näyttäytyy terapeutille aina elämän epäkohtina. Seksuaalinen haluttomuus on selkeä teema, josta terapiassa on luontevaa lähteä liikkeelle. Pian alkaa hahmottua syitä siihen, miksi menestyvän parin elämän käsikirjoitus ei tunnu heidän omaltaan.

Mieskään ei halua aina

Päivi Minkkinen painottaa, että haluttomuus on hänen vastaanotolleen hakeutuvilla naisilla ja miehillä yhtä yleinen ongelma. Miehet vain verhoavat sen usein erektiohäiriö-nimikkeen taakse.

Miehen maailmassa näyttää olevan vierasta myöntää olevansa haluton. Naiselle haluttomuus sallitaan ainakin jossain määrin, esimerkiksi kuukautisten takia, mutta vastaavassa tilanteessa kolmekymppinen mies hakee herkästi erektiolääkereseptin.

– Mainokset ja monet nettisivustot pönkittävät uskomusta, jonka mukaan kunnon mies haluaa aina. Mies on kokonaisuus aivan samalla lailla kuin nainenkin. En edes halua tietää, mitä mieskunnolla tarkoitetaan, seksologi parahtaa.

Kun mies uskaltaa irrottautua suorituskeskeisestä seksimyytistä, todellinen vuorovaikutus voi viritä.

Työ hautaa oman tahdon

Etenkin kolmekymppisten rakastavaisten lammenpinta jäätyy usein työelämän paineista. Työ hautaa alleen varsinkin kiltin ja tunnollisen persoonan. Hän menestyy urallaan mutta ajautuu yhä kauemmaksi itsestään. Oman yksityisyyden rajat hämärtyvät.

– Ihmiset alistuvat työssä heille esitettyihin vaatimuksiin aivan eri tavalla kuin muilla elämänaloilla. Minulla nousee hiki pintaan, kun kuulen, kuinka perheelliset miehet joutuvat lentämään tämän tästä lyhyellä varoituksella kahdeksi viikoksi Kaukoitään.

– Naiset taas kohtaavat seksistisesti värittynyttä aliarvostusta. Esimerkiksi terveydenhoitoalalla joutuu nielemään vaikka mitä vain siksi, että on nuori, nätti ja vastavalmistunut nainen, Minkkinen kertoo.

Seksologi sanoo huomanneensa, että varsinkin monet naiset noudattavat elämässään käsikirjoitusta, joka on jonkun muun kuin heidän itsensä sanelema. Ammatinvalintaa ovat ohjanneet vanhempien toiveet tai perinteiset rooliodotukset.

– Ihmisyyteen kuuluu vapaus valita ja miettiä vaihtoehtoja. Samasta syystä seksuaaliterapia ei saa olla ohjeiden antamista vaan ajatusten selkiyttämistä. Se auttaa ihmistä näkemään, mikä on omaa ja mikä lähtöisin toisesta.

Valtapeliä ja uskottomuutta

Kun ongelmat astuvat makuuhuoneeseen, siellä on jo vallinnut vallankäytön epätasapaino. Toisen nautinto on noussut aikaa sitten tärkeämmäksi kuin toisen. Jos suhteessa on fyysistä väkivaltaa tai henkistä alistamista, seksistä on mahdotonta edes puhua terapian alussa.

Sama pätee uskottomuuteen. Se on Päivi Minkkisen mielestä niin suuri hätätila, että aluksi on haettava ensiapua perheneuvottelukeskuksesta, niin kuin useimmat tekevätkin.

Ennen terapiaan tuloa perheessä eletään vaarallisia aikoja: ihmisen tuntosarvet kasvavat ja hän alkaa etsiä ulkopuolista ymmärtäjää, vaikka ei haluaisi pettää kumppaniaan.

Toisinaan Minkkinen on aavistanut, että parin toisella puoliskolla on jo väkevä elämä toisaalla. Jos sivusuhde on ehtinyt syntyä ja uskoton osapuoli salaa sen, terapia ajautuu nopeasti umpikujaan.

– Seksuaaliterapiasta ei ole hyötyä, jos lähtee käsittelemään vain jotain kapeaa siivua elämässään. Kun uskottomuudesta uskaltaa puhua rehellisesti, parisuhdetta on mahdollista parantaa. On vain muistettava, että loukatuksi tulleen asema on heikko vielä kauan uskottomuuden jälkeen. Vapaan, luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen vie aikaa.

Luopuja löytää mielihyvän

Vaikka seksuaaliterapia vahvistaisikin parin vuorovaikutusta ja itsetuntemusta, työelämän vaativuus pysyy. Jos suhteen tyhjiin puristaneesta suorittamisesta haluaa irti, onko ainoa vaihtoehto tyytyä alhaisempaan elintasoon?

Päivi Minkkinen vastaa osittain myöntävästi.

– Ihmisen on opittava arvostamaan itseään, asettamaan rajoja muiden vaateille. Jos hän ei kerta kaikkiaan mahdu työympäristöönsä, siitä on syytä lähteä pois. Seksuaalisuus vaatii yksityisyyttä, oman pyhän alueensa. Vaikka omia rajoja rikkova työ ei veisikään seksuaalista kyvykkyyttä, se vie usein halun ja kyvyn tuntea mielihyvää.

Elämäntyylin muuttamisessa vaikeinta on usein se, että vtaloudellisen hyvinvoinnin merkitys on ylikorostunut. Itsearvostuksen ja vuorovaikutuksen palaaminen kuitenkin herättävät unelmoimaan uudella tavalla. Se saattaa johtaa onnistuneisiin muutoksiin myös työssä.

Voisiko matkan nautinnollisempaan seksuaalisuuteen taittaa rivakammin vaikka tiedon avulla? Päivi Minkkinen pitää ihmisen anatomiaa sen verran ihmeellisenä, että sitä on hyvä kerrata silloin tällöin.

– Seksuaaliterapiaan hakeutuvat parit ovat usein valistaneet itseään seksitutkimuksilla ja saaneet niistä aavistuksia seksuaalisen nautinnon ydinasioista, mutta sittenkään he eivät ole kokeneet teosten kertovan heistä itsestään.

Siksi terapeutti neuvoo täsmätiedon hakemisen sijaan olemaan avoin elämän rikkaudelle: luonnolle, taiteelle, musiikille ja filosofialle. Nautinnot ruokkivat toisiaan, eikä seksi ei ole vain seksiä.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.

Anna-Stina Nykänen:

Olen aina ollut taitava vinoilemaan. Olen matkinut opettajia ja pomoja takana päin. En ole tyytynyt helppoihin haukkumanimiin, kuten höhlä, pönttö tai pimee. Olen mennyt pidemmälle.

Se vaatii tarkkanäköisyyttä. Kuin karikatyyrin piirtäminen.

Nyt olen alkanut käyttää tätä taitoa kehumiseen.

Ihminen kaipaa kannustusta ja ihailua. Mutta kehujen pitää olla tosia. Silloin kehut menevät ihon alle.

Vetelät kehut valuvat pitkin pintaa. Surkeimmat kehut ärsyttävät. Jos elämäntyönä on lastenhoito, pitää kehua hoitotyöstä, eikä säästötavoitteiden saavuttamisesta.

Kaikki voivat kehua. Seniori kehuu kokemuksella, juniori nuoruuden innolla. Myös pomoa voi kehua! Kerran kehuin pomoa tavasta, jolla hän otti alaisten esittämän rankan kritiikin vastaan: ei jäänyt kantamaan kaunaa, miettimään salaliittoja tai kostamaan. Ei ihminen nopeasti muutu, mutta jo heikkouksien myöntäminen ja yrittäminen on hienoa.

 

Lasten kehuminen on usein löysää ja laiskaa, persoonatonta ja sukupuolittunutta. Reipas poika, kiltti tyttö – ylimalkaista ja tarkoitushakuista, aikuista hyödyttävää.

Kehun lapset huolella. Mutta joskus sattuu kommelluksia. Kerran kehuin mieheni pojanpojan pomppuja, tosi hyvät reisilihakset! Pojan naama meni mutruun. ”Etkö tiedä, että minä olen poika, eikä meillä pojilla ole sellaisia”, hän sanoi.

En nauranut yhtään, opetin anatomiaa.

Kehun hänelle myös hänen vanhempiaan. Äidin kauriinsilmiä ja ajotaitoa. Isän uskomatonta tietomäärää ja tennarikokoelmaa. Syntyy kivoja keskusteluja.

Viimeksi puhuttiin pojanpojan ammatinvalinnasta. Hänestä ei tulekaan arkeologia: ”Ei mun maltti riitä.” Kehuin, että on hyvä tunnistaa oma luonteensa.

 

Ulkonäön kehuminen on vaikeaa. Eihän vain arvoteta ihmistä pelkän ulkonäön kautta? Tai pidetä seksiobjektina?

Pitää tavoitella samaa otetta kuin Jorma Uotisella Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomaristossa. Että kehuu kuin ammattilaisen silmin toisen suoritusta. Aivan fantastinen asuvalinta, noi kengät hienona aksenttina tossa kokonaisuudessa. Silloin toinen on ulkonäkönsä subjekti. Huomioidaan hänen valintojaan, ei olemusta tai tyylin osoittamaa asemaa.

Varon silti. Kehuallergikot reagoivat ulkonäköä koskeviin kommenteihin rajusti.

 

Usein kehutaan vääristä asioista. Ylistämällä jopa alistetaan: miehiä kehutaan ruoanlaitosta kuin se olisi naisten hommaa.

Teinejä ei kehuta siitä, mikä heitä itseään kiinnostaa.

Entäs vanhukset! Äiti oli tyytyväinen, kun geriatrin lausunnossa luki, että hän on nuorekas ja virkeä. Sanoin, että sehän on selvä. Moni muu on hänen iässään ihan mölö, ilmeetön, passiivinen, epäluuloinen. En ole älynnyt, että äitiäkin pitäisi kehua.

Kehuminen liittyy ikään. Nuorempana tuli piruiltua, kun piti haastaa auktoriteetteja ja pitää show’ta yllä. Sitä jatkui ehkä – viisikymppiseksi.

Senioriteetti tuo tasa-arvoa. Voi kokea, että on annettavaa, sanoilla on merkitystä. Vaikka on nuortenkin sanomisilla iso arvo. Sitä ei vain silloin tajunnut.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.