lapsuus, psykoterapia
Kuva Shutterstock

Onko kipeiden lapsuusmuistojen kaiveleminen hyödyllistä vai vahingollista? Siitä päätät sinä itse.

Harvalla on ollut ideaali lapsuus. Monien kasvuvuosiin liittyy vanhempien avioero, läheisen mielen järkkyminen tai muu terveysongelma. Toisten elämää ovat varjostaneet päihteet, rahaongelmat tai liiallinen materialismi.

Epävakaus, rajojen ja rakkauden puute tai vaikkapa vanhemman liiallinen tukeutuminen lapseen jättävät nekin jälkensä ja seuraavat aikuisuuteen ja suhteeseen omiinkin lapsiin.

Miten tähän pitäisi suhtautua? Kannattaako omia lapsuusmuistoja kaivella ja yrittää oppia omien vanhempien virheistä, jotta voisi tarjota paremman lapsuuden omille jälkeläisilleen?

Hyvän lapsuuden illuusio

Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, joten hyvä lapsuus ei tarkoittakaan täydellistä lapsuutta. Ideaalia kasvatusta ei pysty tarjoamaan kukaan, eikä se onneksi ole tarpeellistakaan.

– Lapsiahan kasvatetaan elämää varten, eikä elämä ole täydellistä. Siksi lasten on tärkeää kokea myös pettymyksiä, vaikka olisikin hyvä, että ne ovat sopivassa mittakaavassa iän ja kehitystason huomioon ottaen, kertoo psykologi Katri Ollikainen.

Ollikainen tekee yksityisvastaanotollaan tiivistä ja pitkäkestoista psykoterapiaa eli psykoanalyysia. Neuvontapsykologin työssä opiskelijaterveydessä lapsuuden kokemusten vaikutukset hyvinvointiin ovat hänelle yksi tavallisimmista keskustelunaiheista.

Ei ole pelkkää sanahelinää, että tärkeintä lapselle on vanhempien aktiivinen läsnäolo tämän elämässä ja turvallisuuden tunne. Yhdessäolo antaa äidille ja isälle jatkuvasti tilaisuuksia osoittaa lapselle, että tämä on arvokas ja rakas omana itsenään, mikä taas on olennaista itsetunnon kehittymiselle.

Hyvään lapsuuteen kuuluvat myös selkeät rajat ja paljon rakkautta.

Ollikainen korostaa, että lasten on tärkeää kokea myös ristiriitoja ja hankaluuksia, jotka ratkaistaan. Liika silottelu ja pumpulissa pitäminen olisi karhunpalvelus.

– Vanhempien ei tarvitse pyrkiä siihen, että he eivät koskaan riitelisi lastensa kuullen tai näiden kanssa. Olennaista on riidan ratkaiseminen rakentavalla tavalla, ja tilanteen empaattinen käsittely jälkikäteen, Ollikainen toteaa.

Turvattomuus pilaa lapsuuden

Metsään aletaan mennä, jos lapsi joutuu kohtaamaan turvallisuuden tunnetta järkyttäviä kokemuksia, kuten perheenjäsenen tai oman vakavan sairauden, läheisen kuoleman, vanhempien avioeron tai koulukiusatuksi tulemisen, eikä saa riittävää apua ja tukea aikuisilta niiden käsittelemiseen.

Tällaiset traumaattiset tilanteet voivat aiheuttaa pitkäaikaista, jopa pysyvää haittaa lapsen psyykelle.

Hyvinvointiin ja kehitykseen vaikuttavat myös vaikeammin havaittavat traumat, jotka estävät lasta saamasta osakseen tarvitsemaansa huomiota ja lämpöä – esimerkiksi kodin tunneköyhä ilmapiiri, poissaolevat vanhemmat tai näiden huono parisuhde. Myös vanhempien henkilökohtaiset ongelmat heijastuvat lapsiin.

Joskus vanhempi ottaa lapsen uskotukseen, ja kaataa tälle aikuisille kuuluvia paineita ja vastuita. Tieto perheen huolista ja vanhemman hädästä sekä liian varhainen vastuu itsestään ja muista tekee lapsuudesta turvattoman. Silloin lapsuutta on vaikea muistella lämmöllä.

Suojattu vai salattu lapsuus?

Lapsuuden kokemukset luovat pohjan toisiin luottamiselle, lähelle päästämiselle sekä kyvyille ja taidoille tunnistaa ja ilmaista tunteita. Se, mitä itse kohtasi lapsena, vaikuttaa siis väistämättä siihen, millainen aikuinen itse kustakin tulee. Siinä mielessä lapsuuden analysoiminen voi auttaa ymmärtämään itseä ja läheisiään entistä paremmin.

Muistot omasta lapsuudesta muuttuvat usein ajan myötä.

Nuorena omien vanhempien kasvatusmetodeihin voi suhtautua hyvinkin kriittisesti, ja jos murrosikä on myrskyinen, myös muistot kotioloista voivat sävyttyä negatiivisiksi vuosiksikin eteenpäin.

Aikuistuminen ja perheen perustaminen saavat yleensä arvostamaan omienkin vanhempien ponnisteluja enemmän. Joskus omien lasten kasvattaminen tai vaikkapa vanhemman vakava sairastuminen tai kuolema kuitenkin nostaa pintaan kauheita, salattuja muistoja ja traumoja. Sellaisia, jotka mielen oma suojamekanismi on haudannut syvälle liian vaikeina käsiteltäviksi.

Perheväkivalta ja insestin kohteeksi joutuminen haavoittavat erityisen syvältä. Silloin pahuuden on yleensä tehnyt ihminen, jonka olisi pitänyt nimenomaan huolehtia lapsen hyvinvoinnista, rakastaa tätä ja taata lapsen turvallisuus.

Kaltoin kohtelu on voinut näkyä jo pitkään elämässä esimerkiksi pelkotiloina, ahdistuksena, masennuksena tai muunlaisena mielenterveyden järkkymisenä. Kun sitten muistot siitä, mitä kauheaa koki lapsena pulpahtavat pintaan, se voi tuntua murskaavalta.

Käsittelyyn itsen ja muiden vuoksi

Vakavasti vaurioittaneet traumat kannattaa aina käsitellä ammattilaisen avustuksella ja valvonnassa. Se vaiva kannattaa nähdä paitsi itsensä, myös läheistensä vuoksi.

Psychology Today -lehdessä julkaistussa, hyväksikäytöstä selviytymistä käsittelevässä artikkelissa mainittiin, että tutkimusten mukaan yksi kolmesta hyväksikäytön uhriksi joutuneesta päätyy toimimaan samoin omaa läheistään kohtaan. Se on varmasti vakavin syy nähdä vaivaa näinkin kipeiden asioiden käsittelemiseksi ammattilaisen kanssa, vaikka se voi olla vuosien prosessi ja tuntua välillä lamaannuttavalta.

Apua voi lähteä hakemaan terveyskeskuslääkärin tai työterveydenhuollon kautta, yksityiseltä sektorilta tai kriisikeskusten verkoston välityksellä. Vähemmän dramaattisetkin lapsuuden tapahtumat voivat alitajuisesti vaikeuttaa omaa elämää merkittävästi.

– Lapsuuden kokemukset näkyvät meidän jokaisen ihmissuhteissa, niin hyvässä kuin pahassa. Varhaiset kokemukset vaikuttavat usein minäkuvaan, jolla puolestaan on merkittävä rooli siinä, minkä arvoiseksi itsensä kokee.

Jos tuntee itsensä mitättömäksi ja huonoksi, muodostuvat omat läheiset ihmissuhteetkin usein sellaisiksi, joissa tulee tämän mukaan kohdelluksi, Ollikainen toteaa.

Traumatisoitunut lapsi voi tuntea itsensä syylliseksi tai vialliseksi pitkään, joskus lopun elämäänsä.

–Vaikka tällaisia tunteita olisi itsessään pystynyt käsittelemäänkin, aina jää kuitenkin kestettäväksi se, että ne ainoat vanhemmat, jotka tässä elämässä on, ovat olleet monella tavalla iso pettymys, Ollikainen summaa.

Ethän junnaa menneisyydessä?

Ollikainen kehottaa pohtimaan lapsuutta monesta eri näkökulmasta. Ajatuksille pitää jättää liikkumavaraa. Käytännössä se tarkoittaa kokemusten merkityksen pohtimista paitsi omasta myös muiden näkökulmasta.

–Vanhempien toimintaa miettiessä on hyvä yrittää ymmärtää, millaiset tekijät siihen ovat voineet vaikuttaa vanhempien henkilöhistoriassa tai perheen silloisessa tilanteessa. Tärkeää on kuitenkin aina muistaa, että vaikka monia asioita voi ymmärtää, omat tuntemukset ovat silti oikeutettuja.

Liiallisen ja haitallisenkin vatvomisen tunnistaa siitä, että lähestyy asiaa aina samasta näkökulmasta, eikä mikään edisty: mieli pyörii uudelleen ja uudelleen samoissa asioissa.

– Jos tuntuu, että ajatukset askaroivat suuren osan aikaa jossain muualla kuin nykyhetkessä, se ei ole hyödyllistä. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, Ollikainen muistuttaa.

Kahlitsevat muistilukot auki

Muistojen painaminen taka-alalle ja tunteiden tukahduttaminen sitoo paljon psyykkistä energiaa. Se siis uuvuttaa. Kun mielessä on jokin suljettu alue, johon ei sovi mennä, se näkyy usein erilaisina rajoina omassa ajattelussa ja toiminnassa. Silloin ei voi vapaasti olla se, joka on. Päätös siitä, haluaako oikeasti päästä eteenpäin, vai jäädä syyllistämään itseään tai muita, on tehtävä itse.

Jos omat lukot vaikuttavat haitallisesti elämään, niitä ei kannata enää jättää rauhaan.

Oikea apu löytyy erittelemällä rehellisesti omaa lapsuuttaan. Oliko kotona alkoholismia? Silloin siellä oli varmaankin myös sen lieveilmiöitä. Olivatko vanhemmat aina töissä? Silloin on todennäköistä, että lapset eivät saaneet riittävästi aikaa ja huomiota tai hellyyttä.

Uusi näkökulma vaikka auttajalta

Joskus jo yhden oikeasta näkökulmasta kirjoitetun kirjan lukeminen tai avoin keskustelu sisarusten tai hyvän ystävän kanssa voi tehdä elämästä helpompaa.

– Ei silti kannata pitää kynnystä ammattilaisen puheille hakeutumisessakaan kovin korkealla. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa saamaan uusia näkökulmia omaan tilanteeseen. Psykoterapia taas on hyvä vaihtoehto silloin, kun menneisyydessä on selkeästi itseä painavia tai häiritseviä asioita, tai jos oireet nykyhetkessä vaikeuttavat tai rajoittavat elämää, Ollikainen selittää.

Parhaimmassa tapauksessa lapsuuden kipukohtien tunnistamisen ja käsittelemisen myötä voi tulla eheämmäksi ja kokonaisemmaksi omaksi itsekseen. Samalla voi kohdata sellaisia muistoja ja puolia itsessä, joita ei välttämättä haluaisi tiedostaa, mutta jotka kuitenkin ovat olemassa.

– Sen myötä saa usein paremman kosketuksen siihen, kuka on, ja alkaa elää yhä enemmän sellaista elämää, jota itselleen toivoo.

Asiantuntija: Katri Ollikainen, psykologi Ylioppilaiden terveydenhoito-säätiö, Helsinki.

 

Apua mutta mistä?

  • Psykoterapia voi koostua keskusteluista terapeutin kanssa, ryhmäkeskusteluista sekä erilaisista harjoituksista. Psykoterapeutit tarjoavat lyhyt- ja pitkäkestoista terapiaa. Lyhytterapiat kestävät viikkoja, pitkät vuosia. Jos lapsuustrauma haittaa selvästi elämää, ja uskot olevasi valmis kohtaamaan lapsuuden haamut, saat parhaan avun todennäköisesti juuri psykoterapiasta.
  • Psykologin pääasiallinen auttamiskeino on keskustelu. Psykologi voi auttaa sinut alkuun ja näkemään lapsuuttasi myös toisten silmin ja uusista näkökulmista. Jos haluat lähinnä keskustella jonkun kanssa ja lyhyen aikavälin apua, varaa aika psykologilta.
  • Psykiatri on psykiatriaan erikoistunut lääkäri. Jos mieli järkkyy tavalla, joka voisi johtua mielen sairaudesta, tai jos mieleen noussut trauma lamaannuttaa elämän täysin tai tekee sinut itsetuhoiseksi, on tarpeen tavata psykiatri. Yhdessä voitte etsiä juuri sinulle sopivan lääkityksen, jotta pääset pahimman yli ja saat voimia alkaa käsitellä ahdistuksen varsinaisia syitä.
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Mieheni käyttää unilääkkeitä nukahtamiseen ja paetakseen todellisuutta. Viime aikoina olen huomannut aggressiivisuutta hänen käytöksessään lääkkeen ottamisen jälkeen – toki lievää mutta joka tapauksessa vierasta uhoa. Hän tekee asioita, joita ei normaalisti tee, ja hetken mielijohteesta. Hän käyttää unilääkettä ja kaikkea muutakin mitä käsiinsä saa, myös alkoholia niiden kanssa. Kyse on mielestäni riippuvuudesta. Nyt kuitenkin haluaisin tietää, muuttaako unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö (5 v) ihmisen persoonallisuutta?

Pitkäaikaisen unilääkkeiden käytön ei tiedetä muuttavan ihmisen persoonallisuutta. Miehesi muuttuneen käytöksen taustalla on luultavasti ongelmat, jotka saavat hänet käyttämään pakonomaisesti tavanomaista suurempia annoksia unilääkkeitä ja samanaikaisesti myös alkoholia.

Tilanne ei selviä ennen kuin miehesi kykenee puhumaan niistä ongelmista, jotka ovat hänen muuttuneen käytöksen ja pakonomaisen unilääkkeiden ja alkoholin käytön taustalla.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.