Petri Tamminen: Itseään fiksumpi

IHMISTEN seurassa esitän itseäni fiksumpaa. Olen toiminut näin yli 30 vuotta, siis koko aikuisen elämäni.

On aika arvioida toimintatavan yleiset ja yksityiset syyt ja vertailla sen hyötyjä ja haittoja.

YLEISET SYYT:

– Koulussa ja pihalla toiset nauroivat, jos möläytti jotakin tyhmää.

– On ihan normaalia, että yrittää antaa itsestään hyvän kuvan.

YKSITYISET SYYT:

– Isäni kohtasi työssään paljon ihmisiä ja kertoi aina työpäivän jälkeen ruokapöydässä kenet erityisen fiksun ihmisen hän oli tänään tavannut ja millä tavalla tämä oli ollut fiksu. Isä kertoi myös, jos hän oli tavannut ihmisen, joka ei ollut kovin fiksu. Kuuntelin tarkasti ja sain sen käsityksen, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä.

– Olin arka lapsi ja huono voimistelemaan ja päätin, että fiksuudella voin korvata nämä puutteeni.

HAITAT:

– Itseään fiksumman esittäminen on raskasta, se vaatii jatkuvaa tsemppaamista.

– Esittäminen ei palkitse: kovasta yrittämisestä huolimatta fiksua on hyvin vaikea teeskennellä.

– Silloinkin kun se sattumalta onnistuu, siitä jää falski olo.

– Fiksun esittäminen on niin läpinäkyvää, että se lähinnä ärsyttää muita.

– Varmin tapa vaikuttaa fiksulta on pysyä hiljaa, mutta se taas aiheuttaa yksinäisyyttä.

HYÖDYT:

– Ei hyötyjä.

JOHTOPÄÄTÖS: Itseään fiksumman esittäminen pitäisi heti lopettaa. Se olisi tässä nyt kaikkein fiksuinta. Selvästi itseäni fiksumpaa.

Lopettaminen on sekä helppoa että vaikeaa. Helppoa se on siksi, että teeskentelyvoimat ehtyvät joka tapauksessa. En muista koskaan tavanneeni yli 80-vuotiasta, joka esittäisi itseään fiksumpaa. Tai ylipäätään esittäisi.

Vaikeaa lopettaminen on siksi, että se pelottaa. Ensinnäkin siksi, että paljastuminen on pelottavaa. Mutta varsinkin siksi, että teeskentelyn ja esittämisen lopettamisesta avautuu synkeän katkera näkymä: Miksi tuhlasin kaikki ne vuodet? Miksen voinut vain olla sellainen kuin olen? Jos en kuitenkaan loukannut ketään? Miksi piti loukata itseään, ajatella ettei kelpaa?

KOLUMNEISSA fiksun esittäminen alkaa yleensä viimeisessä kappaleessa. Lopetukseen tekee mieli kirjoittaa jokin voimavirke, jokin syvällinen ajatus, joka antaa ymmärtää, että kirjoittaja on nyt valaistunut ja vapautunut.

Minulla ei ole sellaista.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta