Tero Pitkämäki ja hänen puolisonsa Niina Kelo ovat olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Kuva: Juhani Niirainen
Tero Pitkämäki ja hänen puolisonsa Niina Kelo ovat olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Kuva: Juhani Niirainen

Pitkämäellä ja hänen puolisollaan on entuudestaan kaksi poikaa.

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki, 36, ja hänen puolisonsa Niina Kelo, 38, saavat kesällä kolmannen lapsensa, kertoo Ilta-Sanomat. Parilla on entuudestaan kaksi poikaa: kesäkuussa 2014 syntynyt Jimi sekä heinäkuussa 2016 syntynyt Jooa. Jooa syntyi viikkoa ennen Rion olympialaisia, joihin Pitkämäki lähti kisaamaan. 

Myös perheen kuopuksen kerrottiin syntyvän kesällä.

Pitkämäki valittiin vuonna 2007 vuoden eurooppalaiseksi miesyleisurheilijaksi. Hän on ensimmäinen tunnustuksen saanut suomalainen urheilija.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Viime vuoden lopussa Pitkämäki ilmoitti, että hän jatkaa uraansa ja osallistuu vuonna 2019 yleisurheilun MM-kisoihin. Kisat järjestetään syyskuussa Dohassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pitkämäen puoliso Kelo on yleisurheilija, joka on voittanut urallaan yli 60 SM-mitalia. 

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla