Minulla on keliakiaan viittaavia vahvoja oireita, mutta tauti ei vain löydy verikokeista eikä tähystyksistä. Syön gluteenitonta ruokaa ja se auttaa. Veriarvot ovat parantuneet ja olo helpottunut, mutta paino ei vain nouse. Mitä voin tehdä? Olen 19-vuotias, pituutta on 184 senttiä ja painoa 62 kiloa.

Keliakia voi ilmentyä hyvin monenlaisina oireina. Kysyjä ei kerro, millaisia oireita hänellä on, mutta päättelen kyseessä olevan vatsavaivat. Viljat voivat aiheuttaa vatsavaivoja, vaikka keliakiaa ei olisikaan. Esim. vilja-allergiaa on myös aikuisilla ja sen oireena voivat olla vatsavaivat. Hoitona on oireita aiheuttavan viljan jättäminen pois. Jotkut reagoivat tuoreille leivonnaisille ja leiville. Niiden nauttiminen päivän vanhoina, pakastettuina tai paahdettuina voi helpottaa oireita.

Keliakia on joskus hankala diagnosoida. Esimerkiksi tähystystutkimuksen yhteydessä otettujen koepalojen käsittelyssä tulee olla tarkkana, jotta keliakia voidaan havaita. Toisaalta jos gluteeniton ruokavalio on helpottanut oireita ja veriarvotkin ovat parantuneet, tilanne on hyvä, olipa taustalla sitten keliakia tai esim. vilja-allergia. Keliaakikot saavat ruokavaliokorvausta, mutta aikuiset vilja-allergiset eivät, joten asiassa on toki myös taloudellinen näkökulma.

Siihen, miksi painoa ei olon paranemisesta huolimatta ole tullut lisää, on vaikea antaa ohjeita, kun kysyjän ruokavalio ei ole tiedossa. Ehdotan, että kysyjä hakeutuu laillistetun ravitsemusterapeutin vastaanotolle. Hän pystyy arvioimaan energian saannin riittävyyden ja antamaan ohjeet riittävästä energiasaannista painon lisäämiseksi.

Ursula Schwab
ravitsemusterapian apulaisprofessori

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Miksi saan oireita viljasta?

Jos jopa kolmasosa suomalaisista kärsii vatsa- ja suolisto-oireista tai muista ongelmista joissa viljojen välttäminen auttaa, niin sinä voit olla niistä yksi. Lisäksi viljojen gluteeni (vehnä, ruis ja ohra), viljojen tärkkelys sekä maito tuottavat limaa ja tulehdusta elimistöön, joka pahentaa allergioita, astmaa, infektioita, lasten korvatulehduksia ja reuman oireita. http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm
Lue kommentti