Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Haluamme puhdasta ruokaa – mutta mitä se on? Lisäaineetonta, prosessoimatonta vai luomua?

Yksinkertaisin terveysteko tänä päivänä on se, mitä panemme suuhumme. Nyt rummutetaan puhtaan ruoan puolesta: prosessoimattomalla, lisäaineettomalla, luomulla ja lähiruoalla on kaikilla kannattajansa.

Mutta onko puhtaan ruoan tavoittelussa järkeä? Ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen pitää melua ylimitoitettuna. Hänen mielestään puhdas ruoka on sellaista, joka ei sisällä haitallisia mikrobeja, ympäristömyrkkyjä tai hiekkaa.

Prosessoimaton ja lisäaineeton ruoka ei ole terveyden kannalta sen terveellisempää kuin tavallinen ruoka — joskus jopa päinvastoin.

— Prosessointihan tarkoittaa kokkaamista: ruoan pilkkomista, sekoittamista ja kuumentamista. Suuri teollinen mittakaava ei tee siitä huonoa.

Otetaan esimerkiksi einesmakaronilaatikko: siinä ovat ainekset kohdallaan eikä yhtään lisäainetta. Kotona tehden saa maukkaampaa, kun elintarviketeollisuus yrittää tehdä kaikille sopivaa, mutta asia korjaantuu tuunaamalla ja maustamalla eines oman makunsa mukaan.

Terveellisemmäksikään kotiruoka ei välttämättä tule. Kaikki eivät ole synnynnäisiä mestarimaustajia ja makua haetaan liiasta suolasta ja rasvasta.

— Suola, sokeri ja kova rasva ovat suurimmat pahikset, kun puhutaan ruoan vaikutuksesta terveyteen.

Luonto osaa yllättää

Lisäaineita pelätään turhaan. Niitä käytetään parantamaan ruoan rakennetta, makua, väriä tai estämään sen pilaantuminen. Ne eivät ole joutuneet ruokaan vahingossa, eikä niitä ole ujutettu mukaan kuluttajalta salaa. Kaikki käytetyt lisäaineet on listattu tuoteselosteeseen.

Luonnollisuus kuulostaa hienolta tavoitteelta, mutta se ei ole tae turvallisuudesta. Myös luomutuotteet ja lähiruoka homehtuvat tai saattavat sisältää ympäristömyrkkyjä.

Luonnollisuuden haikailussa saattaa unohtua, että monia lisäaineita on ruoassa luontaisestikin. Esimerkiksi omenaa syödessään saa pektiiniä (E440), askorbiinihappoa (E300) ja omenahappoa (E296). Lisäainekäytössä pektiini käy jogurttien ja hillojen sakeuttamiseen ja askorbiihappo estämään hedelmämehujen tummumista. Omenahapolla säädellään mehun happamuutta ja hidastetaan homeiden kasvua.

Ruoan lisäaineissa määrät ovat häviävän pieniä vastaaviin luontaisiin pitoisuuksiin verrattuna. Yleensä niitä lisätään milligrammoja, kun luontaisesti määrät ovat grammoja.

Jopa terveellisempää

Lisäaineiden vastustajien silmätikuksi on noussut muun muassa natriumglutamaatti (E621). Sen pelätään aiheuttavan lapsille käytöshäiriöitä ja neurologisia sairauksia, kuten dementiaa.

Natriumglutamaatin vaarojen rummutus ihmetyttää Heinosta. Mitään haittoja ei ole todettu suurillakaan annoksilla, ei edes poikkeuksellisesti ihmisille tehdyissä kokeissa — normaalistihan lisäaineet testataan eläin- tai solukokeissa. Natriumglutamaatille ei ole määritelty suurimmasta päivittäissaannista kertovaa ADI-arvoa eli sen käyttöä ei ole rajoitettu.

Proteiinien sisältämää glutamiinihappoa on luonnossa vaikka possunlihassa tai tomaatissa. Niitä syömällä saa glutamaattia enemmän kuin ruoasta, jossa sitä on käytetty lisäaineena. Osa porsaanleikkeen proteiinista pilkkoutuu aivan samaksi aineeksi kuin aromisuolasta saatu glutamaatti.

Lisäaineesta saattaa olla jopa hyötyä terveydelle: kun suola vaihdetaan natriumglutamaattiin, tuotteen suolapitoisuus vähenee jopa kolmannekseen. Tämä on eduksi niille, joiden verenpaine tuppaa nousemaan.

Ruokatalot ovat tuoneet markkinoille lihatuotteita, joista natriumglutamaatti on poistettu. Heinosen mukaan tähän ei perusteena ole terveellisyys vaan se on markkinointikikka: teollisuus tarjoaa sitä, mitä ostajat haluavat.

Lisäaineiden takia Heinonen ei jätä mitään ruokaa ostamatta. Hän ei ole yliherkkä millekään lisäaineelle eikä karsasta niitä myöskään eettisistä syistä. Tosin perheen kasvissyöjä välttelee eläinperäisiä lisäaineita, kuten väriaine karmiinia (E120), jonka punaisuus tulee Azoreilla viljellyistä kirvoista.

Turvallista ruokaa

Lisäaineiden E-koodijärjestelmä on kehitetty Euroopassa. Numeron edessä oleva E merkitsee, että Euroopan unioni on arvioinut lisäaineen turvalliseksi elintarvikekäyttöön.

Kaikista hyväksytyistä 323 lisäaineista on tehty tarkat tieteelliset turvallisuusarviot. Esimerkiksi makeutusaine aspartaamin (E951) turvallisuus on tutkittu neljään kertaan, viimeksi joulukuussa.

Aspartaamin suurinta päiväannosta ei muutettu. Se on 40 mg painokiloa kohti eli aikuinen voi juoda turvallisesti neljä litraa aspartaamilla makeutettua limua päivässä, 20-kiloinen lapsi kolme litraa. Vain harvinaista entsyyminpuutosta, fenyyliketouriaa, sairastavat joutuvat välttämään aspartaamia.

Osalle lisäaineista on määritelty suurin päiväannos, mutta suurinta osaa lisäaineista saa käyttää ilman rajoituksia.

Suomalaisilla turvarajat heiluvat kahden lisäaineryhmän kohdalla, ja niissäkin vain lapsilla. Suomalaislapset voivat saada liikaa nitriittiä (E249 ja E250) ja bentsoaatteja (E210—219). Niiden on eläinkokeissa todettu aiheuttavan yliherkkyysoireita ja mahdollisesti keskittymisongelmia suurilla annoksilla. Nitriittiä saa lihajalosteista, kuten makkaroista ja leikkeleistä, bentsoaatteja esimerkiksi mehuista, ketsupista ja levitteistä.

— Nitriitin ja bentsoaatin saantia voi vähentää helposti karsimalla nakkien ja kinkkuleikkeiden syömistä. Ei niitä kukaan tarvitse joka päivä.

Jotkut lisäaineet, kuten sulfiitit (E221—228), saattavat aiheuttaa yliherkkyysoireita. Jos iho lehahtelee tai vatsa kiukuttelee tiettyjen ruokien syömisen jälkeen, kannattaa tutustua tuoteselosteisiin ja vältellä oireiden aiheuttajia.

Puhdasta kotimaasta

Lisäaineita suurempi riski liittyy vierasaineisiin: raskasmetalleihin ja ympäristömyrkkyihin, jotka kertyvät raaka-aineisiin ilmasta, vedestä ja maasta. Myös eläinten hoidossa käytetyt lääkejäämät saattavat kulkeutua syömisten mukana elimistöömme. Näistä ei tuoteselosteessa kerrota, eikä niiden määrää aina tiedetäkään.

— Ympäristömyrkkyjä välttelee helpoimmin ostamalla kotimaisia liha- ja maitotuotteita. Silloin tietää syövänsä ruokaa, joka on kasvanut puhtaassa ympäristössä. Myös elintarvikevalvonta pelaa hyvin Suomessa, Heinonen sanoo.

Itse hän noudattaa ohjettaan ja ostaa kotimaista lihaa eikä brasilialaista pihviä, vaikka hinta olisi tuntuvasti halvempi. Myös maitotuotteet ovat aina suomalaisia. Vihanneshyllyllä hän tekee poikkeuksen, ainakin silloin kun kotimainen kurkku ja tomaatti ovat kalleimmillaan.

— En myöskään kieltäydy unkarilaisesta tai espanjalaisesta parsasta. Kyllähän niistä pitää keväällä nauttia.

Kotimaisen kalan asemaa Heinonen surkuttelee. Silakka ja järvikalat keräävät ympäristömyrkkyjä siinä määrin, että Heinosillakin mietitään, kuinka usein niitä voi syödä — etenkin kun suvusta löytyy kalamiehiä omasta takaa. Kokonaan muikkuja ja muita sisävesien herkkuja ei onneksi tarvitse hylätä, kunhan ei tyydy yhteen lajiin. Kalan terveyshyödyt hakkaavat haitat.
 

 

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Luin amerikkalaistutkimuksen, jonka mukaan fruktoosi on epäterveellistä. Koe oli tehty makeutetuilla juomilla. Entä kaupassa myytävä hedelmäsokeri, jota käytän jälkiruoissa ja leivonnassa? En osta kaupasta herkkuja, limsoja enkä mehuja, sillä niissä on hurjasti piilosokeria. Jos jotain herkkua haluan, leivon itse. Tavakseni on tullut vähentää resepteissä sokeria. Kokonaan ilman makeaa ei pysty tässä elämässä olemaan. Olen huomannut, että fruktoosi on niin makeaa, että sitä riittää pienikin määrä. Voiko fruktoosi olla haitallista silloinkin, kun sitä käyttää näin?

Fruktoosin eli hedelmäsokerin runsaan saannin on todettu vaikuttavan epäedullisesti  maksan aineenvaihduntaan. Kuten kysyjä tuo esille, makeutetut juomat ovat tässä suhteessa ne elintarvikkeet, joihin on syytä kiinnittää huomiota.

Yhdysvalloissa käytetään juomien makeuttamisessa runsasfruktoosis ta maissisiirappia. Tämä on ongelmallista, sillä juomien käyttö voi olla runsasta, jolloin fruktoosin saanti nousee hyvin suureksi. Vastaavia määriä fruktoosia on vaikea saada muualta.

Hedelmiä ja marjoja ei fruktoosin vuoksi tarvitse välttää. Niiden terveysvaikutukset on vakuuttavasti dokumentoitu osana terveyttä edistävää ruokavaliota. Mehuista on juomasuosituksen mukaan syytä suosia täysmehuja ja niitäkin korkeintaan lasillinen päivässä aterian yhteydessä.

Kysyjän sokerin saanti vaikuttaa olevan maltillista, joten nykyisiä sokerinkäyttötottumuksia voi hyvin jatkaa. Kysyjän havainto siitä, että hedelmäsokeri on tavallista sokeria makeampaa, pitää paikkansa, joten sitä tarvitaan saman makeuden saavuttamiseksi tavallista sokeria vähemmän.
 

Ursula Schwab
ravitsemusterapian professori

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Vierailija

Onko fruktoosi pahaa sokeria?

Ainoastaan hiilihydraattien kokonaismäärällä on merkitystä, koska niistä yksikään gramma ei mihinkään häviä. Se, että muuttuuko se hiilihydraatti (ns. hitaat ja nopeat) tunnin päästä glukoosiksi vai 3 tunnin päästä ei ole mitään merkitystä, vaikka näin meille on valehdeltu jo iät ja ajat mm. virallisen tahon puolelta. Tavan kansa kuluttaa hyvin vähän hiilihydraatteja päivässä ( alle 150 grammaa) ja näinollen loppu muuttuu rasvaksi elimistöön ja lopulta rasvoittaa myös maksan. Näin ihminen lihoo...
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Suu kaipaa makeaa, mutta onko se viisaampaa nauttia vanhana kunnon sokerina vai uusina makeutusaineina?

Jokainen on varmasti törmännyt kaupan hyllyllä herkulliselta näyttävään tuotteeseen, jonka kyljessä komeilee teksti “sokeriton”.  Millä nämä tuotteet makeutetaan ja onko makeutusaineiden käytöllä samanlaisia terveyshaittoja kuin sokerilla? Kokosimme keskeisiä faktoja makeutusaineiden ja sokerin eroista.

Millä aineilla sokeri korvataan “sokerittomissa” tuotteissa?

Yleisimpiä elintarvikkeissa käytettyjä keinotekoisia makeutusaineita ovat aspartaami, asesulfaami-K, sakariini ja syklamaatti. Lisäksi makeuttamiseen käytetään luonnollisia sokerialkoholeja, kuten ksylitolia.

Sisältävätkö makeutusaineet vähemmän kaloreita kuin sokeri?

Useat makeutusaineet sisältävät hyvin vähän, jos lainkaan kaloreita. Kalorimäärä pysyy alhaisena myös siksi, että makeutusainetta tarvitaan usein pienempi määrä saman makeuden saavuttamiseksi. Esimerkiksi aspartaami on 200 kertaa makeampaa kuin sokeri, jolloin sen käyttömäärä voidaan pitää hyvin pienenä.

Kumpi on parempi hampaille, sokeri vai makeutusaineet?

Sokeri aiheuttaa happohyökkäyksen ja aiheuttaa näin reikiintymistä. Useimmilla makeutusaineilla ei ole tällaista vaikutusta. Hampaille harmittomia ovat esimerkiksi aspartaami ja asesulfaami K. Makeutuksessa käytetyistä sokerialkoholeista ksylitoli jopa edistää hampaiden terveyttä, sillä se estää reikiintymistä. Sen makeutus teho on yhtä suuri kuin sokerin ja sitä käytetäänkin usein purukumien ja pastillien makeuttamiseen.

 

Onko makeutusaineiden käyttö turvallista?

Makeutusaineiden kaikkia pitkäaikaisvaikutuksia ei vielä tiedetä, mutta nykytietämyksen valossa niiden kohtuullinen käyttö on turvallista. Makeutusaineiden runsaalla käytöllä on kuitenkin todettu olevan samoja terveyshaittoja kuin sokerilla. Niiden säännöllinen runsas käyttö kasvattaa riskiä sydän- ja verisuonisairauksiin, sekä aikuisiän diabetekseen.

Kaikille makeutusaineille ei ole asetettu päivittäistä saantisuositusta, mutta esimerkiksi aspartaamin enimmäissuositus vuorokaudessa on 40 mg painokiloa kohti. Esimerkiksi 70-kiloisella henkilöllä määrä täyttyy neljästä litrasta virvoitusjuomia.

 

Kirjoittaja opiskelevat Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa terveystieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelmassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Terveystieteet, liikuntatieteellinen tiedekunta