Olen huolestunut elimistöni kalsiumin saannista. Äidilläni todettiin muutama vuosi sitten luuston haurastuminen eli osteoporoosi.

Hurjat 80 prosenttia luuston vahvuudesta on perintötekijöiden säätelemää, joten kuulun siis riskiryhmään. Kaiken kukkuraksi olen vielä kasvissyöjä, ja käytän kahvin kanssa maidon sijaan soijamaitoa.

En ole ainoa, joka joutuu pohtimaan asiaa. Yhä useampi on viime vuosina päättänyt siirtyä maidottomaan ruokavalioon joko terveydellisin tai eettisin perustein. Nirson kasvissyöjän päivittäinen kalsiumannos saattaa helposti jäädä aivan liian pieneksi.

Haluan tietää, saanko tarpeeksi kalsiumia ravinnostani. Aloitan Maito ja Terveys ry:n kalsiumtestistä. Siitä saan tulokseksi 31, kun suositus on 40 pistettä. Ei näytä hyvältä.

Neuvoa on kysyttävä asiantuntijalta. Lähden tapaamaan elintarviketieteiden lisensiaattia Eeva Voutilaista Helsingin avoimeen yliopistoon.

Ensimmäisenä Voutilainen kysyy, sisältääkö käyttämäni soijamaito kalsiumia? Kyllä, se on rikastettu kalsiumilla.

– Kalsiumilla täydennetty soijamaito on lähes yhtä hyvä kalsiuminlähde kuin lehmänmaitokin, sanoo Voutilainen.

Seuraava kysymys kuuluu, sisältääkö ruokavalioni kalaa. Kerron syöväni kalaa silloin tällöin, ja elintarvikeasiantuntija nyökkää hyväksyvästi.

– Kalan syöminen on tärkeää, sillä kalasta saa D-vitamiinia. Se auttaa kalsiumia imeytymään elimistöön paremmin. Ruotoineen syödyt pikkukalat sisältävät myös paljon kalsiumia.

Kuinka paljon kalsiumia minun tulisi saada päivässä? Internetin eri lähteet heittelevät eri lukuja ja olen hämmentynyt. Voutilaisen mukaan päiväannokseni tulisi on noin 800 milligrammaa, koska en ole kasvuiässä enkä raskaana.

Syön paljon kasviksia, mutta käytän soijamaitoa ainoastaan kahvin kanssa. Siispä Voutilainen suosittelee minulle kalsiumlisää.

– Kannattaa valita sellainen tuote, josta ei saa kerralla koko päiväannosta. Päivittäinen kalsium olisi hyvä kerätä ruoasta, ei tableteista.

On parasta kysäistä asiaa vielä osteoporoosiin perehtyneeltä HYKSin endokrinologian klinikan ylilääkäriltä, Matti Välimäeltä.

– Huolehdi riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista, liiku äläkä polta tupakkaa. Koska lähisuvussasi on todettu osteoporoosia, suosittelisin luuntiheysmittauksia, kun olet viisikymppinen. Tavallista viisikymppistä naista en luuntiheysmittauksiin lähettäisi, ohjeistaa Välimäki.

Tavallisella naisella hän tarkoittaa henkilöä, jolla ei ole murtumia eikä osteoporoosille altistavia sairauksia tai lääkityksiä eikä osteoporoosia suvussa.

Huh, sain siis juuri parikymmentä vuotta aikaa pelastaa luut.

Marssin saman tien apteekkiin ja hankin purkillisen piparmintun makuisia kalkkitabletteja.

Lue lisää osteoporoosista.

Yhtä maitolasia (1,5 dl) vastaa:

  • 2 dl kalsiumilla rikastettua soijamaitoa
  • tofua 100 g
  • lehtikaalia 160 g
  • valkoisia kypsentämättömiä papuja 3 dl
  • parsakaalia 200 g
  • juustoa 2 viipaletta (eli n. 30 g)