Iskias eli välilevytyrä tuntuu lamauttavana kipuna alaselästä varpaisiin saakka. Sänkyyn sen kanssa ei kannata jäädä.

Tietyt rakenteelliset ja perityt ominaisuudet tekevät toisista merkittävästi alttiimpia saada iskiaksen kuin muut, kertoo fysiatrian dosentti Olavi Airaksinen Kuopion yliopistosairaalasta.

Geenivirheiden lisäksi ikääntyminen ja selkärangan kuormitus lisäävät välilevytyrän mahdollisuutta. Välilevyt menettävät iän myötä kosteuttaan ja selkäranka painuu kasaan, mikä lisää iskiashermon puristumisvaaraa. Välilevyn pullistumia on miehillä hieman useammin kuin naisilla. Tähän löytyy kenties selitys miesten urheiluharrastuksista ja fyysisesti kuormittavasta työstä.

Iskiaksen oireina on jalkaan, polven alapuolelle säteilevä kova kipu, joka tuntuu usein viiltävältä tai polttavalta. Iskias voi myös aiheuttaa tunnottomuutta jalassa, aina varpaisiin saakka

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Jumppaa kivun rajoissa

Iskiasta on raskasta työtä tekevillä enemmän kuin kevyttä työtä tekevillä. Hyvä lihaskunto hieman suojaa, joten myös omalla toiminnallaan voi yrittää välttää iskiaksen. Pitkäaikainen istumatyö altistaa selkävaivoille, myös iskiakselle. Taukojen pitämien ja hyvä istuma-asento ovat tarpeen, jos työssä joutuu istumaan pitkiä aikoja – olkoon työpaikkana sitten auto tai toimisto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Iskiasta voi yrittää välttää jumppaamalla selkää säännöllisesti. Olavi Airaksinen muistuttaa kuitenkin, että hyväkään lihaskunto ei takaa selän terveyttä. Apua siitä silti on.

Ylös sängystä

Sänkyyn ei pidä jäädä pitkäksi aikaa vaan pieni liike ja aktiivisuus parantaa selän toimintakykyä ja nopeuttaa paranemista. Kävely ja uinti ovat mitä parhaimpia iskiaskivun helpottajia.

Sängyssä kannattaa kiinnittää huomiota nukkumisasentoon. Useimmille välilevyn pullistumasta kärsiville sopii nukkuminen kyljellä, jalat koukussa, peitto tai tyyny polvien välissä. Pään alla olevan tyynyn tulisi olla matala, ettei niska rasitu. Istuminen jääpussi kipeän paikan alla vähentää iskiassärkyä. Kylmähoidon lisäksi myös lämmintä kylpyä tai suihkua voi kokeilla.

Tulehduskipulääkettä tarpeeseen

Iskiaksen hoito kannattaa aloittaa tulehduskipulääkkeillä, kuten ibuprofeenilla, ketoprofeenilla tai naprokseenilla. Herkkävatsaiselle sopii etorikoksibi tai selekoksibi. Kipua mutta ei tulehdusta helpottaa parasetamoli.

Vasta jos tavalliset tulehduskipulääkkeet eivät auta, on aika siirtyä lääkärin määräämiin vahvempiin lääkkeisiin, joko mietoihin tai vahvoihin opioideihin. Näiden haittana ovat runsaat sivuvaikutukset, väsymys ja ajokyvyn heikkeneminen. Opioideilla saattaa olla myös muita keskushermostoon kohdistuvia haittoja.

Jos välilevyn pullistuma ei laukea lääkkein ja liikunnalla noin 2–3 kuukaudessa, tarvitaan useimmiten leikkausta. Perinteisten välilevytyräleikkausten lisäksi tehdään tähystysleikkauksia. Manipulaatiohoito ei ole hyväksi iskiaspotilaalle. Se saattaa jopa pahentaa tilaa. Sen sijaan selän liikehäiriön, lukkiuman, hoitona manipulaatio on hyvää ja vaikuttavaa hoitoa. Manipulaatiohoitoa antavat OMT-fysioterapeutit sekä laillistetut kiropraktikot ja osteopaatit.

Lue lisää
Lääkäri vastaa: Parantuuko iskias?
Testaa miten selkäsi voi?
Niksautus saattaa auttaa selkäkipuun

Kokeile selkäjumppaa
Kylli Kukk neuvoo - näin jumppaat selkäkivun pois
Video: Apua selkäkipuun vatsatreenillä
Kyllin jumppavideot

Sisältö jatkuu mainoksen alla