Lääketiede kehittyy kokeilujen kautta. Se mikä vielä eilen oli haave tutkijan päässä, on tänään käypää hoitoa. Aivostimulaatio, imusolmukesiirrot ja kasvutekijähoidot ovat jo arkipäivää terveydenhoidossamme.

Aivostimulaatio taltuttaa epilepsian

Epilepsiaan on muutamia vuosia käytetty aivojen syvien osien sähköistä stimulaatiohoitoa (deep brain stimulation, DBS). Kallon luuhun porataan kaksi reikää, jotta elektrodit saadaan vietyä aivojen keskelle.

– Tarkoitus on lähettää aivoihin ärsykkeitä niin, etteivät hermosolut enää purkaudu  hallitsemattomasti, professori Juha Öhman Tampereen yliopistollisesta sairaalasta kertoo.

Vaikeaa epilepsiaa sairastavan kohtausten pitäisi vähetä tai loppua jopa kokonaan. Öhmanin mukaan hoidon tulos paranee ajan mittaan, eikä kovin pitkää kokemusta hoitotuloksista Suomessa vielä ole.

– Tällä hetkellä kohtaukset ovat vähentyneet keskimäärin puoleen entisestä.
Leikkaus kestää monta tuntia, ja siihen osallistuu kaksi neurokirurgia ja fyysikko, joka mittaa elektrodien tarkan sijoituspaikan ja säätää stimulaattorin voimakkuutta. Virtalaite asetetaan jommankumman solisluun alapuolelle, ja johdot kulkevat ihon alla näkymättömissä. Johto kulkee korvan takaa, ja se kiinnitetään kallon luuhun. Elektrodeja ujutetaan aivoihin kaksi ja niissä on neljästä kahdeksaan stimulaatiokohtaa niin, että vain yksi tai useampi on toiminnassa. Elektrodien kautta kulkeva sähkövirta hillitsee aivojen hermosolutoimintaa.

Stimulaatiohoitoa on jo vuosia käytetty vähentämään Parkinsonintautipotilaiden vapinaa ja pakko-oireita, mutta on huomattu, että sillä voisi auttaa monenlaisia potilasryhmiä. Tampereella on jo hoidettu pakkoneurooseja, ja jonossa on masennusta sairastavia, joita muu hoito ei auta. Neurokirurgit ovat toiveikkaita, mutta esimerkiksi masennuksen paikantaminen aivoista on vielä vaikeaa.

– Tekniikka ja aivojen kuvaaminen tulevat koko ajan joustavammiksi. On myös tärkeä oppia valitsemaan toimenpiteeseen oikeat potilaat oikeaan aikaan.

Imusolmukkeensiirto vie syövän jäljet

Kun imusuonistoa syöpäleikkauksissa katkotaan ja poistetaan, elimistön nestekierto hidastuu. Se aiheuttaa epämiellyttävää turvotusta. Näin käy usein rintasyöpäleikkauksen jälkeen.

Nykyään tehdään imusolmukkeensiirto rinnankorjauksen yhteydessä, jos imusolmukkeet ovat syöpähoitojen yhteydessä tuhoutuneet. Tervettä kudosta oleva imusolmukepaketti siirretään nivusesta vatsakielekkeen mukana vaurioituneeseen kainaloon.

– Imusolmukkeissa itsessään on imutiekasvutekijöitä, jotka lähtevät kasvattamaan uusia imuteitä. Valtaosalla nestekierto on leikkauksen avulla selvästi parantunut, ylilääkäri Erkki Suominen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta kertoo.

Nestekiertoa on yritetty parantaa myös yhdistämällä imuteitä laskimosuoniin. Ne kuitenkin helposti tukkeutuvat, ja tarvitaan muitakin hoitoja, kuten tukihiha.
Imuteiden ohitusleikkauksia on tehty myös potilaille, joilta puuttuvat imusolmukkeet toisen jalan nivusesta. Imutiet voi ohituksessa kiertää kulkemaan terveen jalan puolelle. Imutiet ovat ohuita, ja tämä leikkaus on teknisesti vaativa.
Imusolmukesiirto pidentää rinnankorjausleikkausta puolisen tuntia ja vaatii useamman plastiikka-kirurgin mikrokirurgista osaamista. Suurin siihen liittyvä riski on, ettei nestekierto paranekaan.

Kasvutekijähoito, joka muodostaisi uusia imusuonia vaurioalueelle, on myös kehitetty. Lisäksi entistä tarkemmat kuvaamismenetelmät auttavat seuraamaan, miten nestekierto imusuonissa paranee.

Kasvutekijä­hoito kirkastaa näköä

Silmän kostea ikärappeuma voi jo vuodessa viedä näkökyvyn hyvin heikoksi.
– Vain muutama prosentti potilaista on hyötynyt aiemmista hoidoista, kertoo dosentti Ilkka Immonen HYKSin silmäklinikasta.

Kosteassa ikärappeumassa verkkokalvoon alkaa kasvaa liikaa verisuonia. Tähän verisuonten kasvuun on nyt päästy kiinni, kun syöpätutkimusten sivutuotteena löytyi soluviljelmissä VEG-F-kasvutekijä, jonka avulla on kehitetty kasvua hillitsevä lääkeaine.

– Kehitetty vasta-aine läpäisee verkkokalvon ja sitoutuu verisuonten kasvua kiihdyttävään tekijään estäen sen toiminnan.

Se tarkoittaa, että verkkokalvoon kasvaneiden ylimääräisten suonten kasvu lakkaa, suonia jopa katoaa kokonaan. Potilaan näkö kirkastuu. Hoito kestää alle kymmenen minuuttia. Silmän pinta steriloidaan ja puudutetaan tipoilla ja lääke ruiskutetaan neulalla silmän sisään.

Hoitoa joudutaan toistaiseksi antamaan potilaille ainakin alku-vaiheessa noin kerran kuussa. Lääkkeitä kehitetään koko ajan, ja jo lähivuosina pistoksina annettavaa kasvutekijähoitoa voitaneen harventaa muutamaan kertaan vuodessa.
Ilkka Immonen toivoo, että tulevaisuudessa selvitettäisiin myös sairauden perussyy, eli miksi joillakuilla verisuonten kasvu aktivoituu.

– Kasvutekijähoito ei paranna kosteaa ikärappeumaa, sillä jos hoito lopetetaan, verisuonten kasvu alkaa uudelleen 3–6 kuukauden kuluessa, Immonen sanoo.
Yli 70-vuotiaista suomalaisista kosteaa ikärappumaa sairastaa nelisen prosenttia. Alttius sairauteen periytyy.

Asiantuntijoina Juha Öhman neurokirurgian klinikan ylilääkäri, Tampereen yliopistollinen sairaala, Erkki Suominen plastiikkakirurgian ylilääkäri, Turun yliopistollinen keskussairaala ja Ilkka Immonen osaston ylilääkäri, HYKSin silmätautien klinikka