Jotta laboratoriotuloksista olisi hyötyä, niitä on voitava verrata johonkin, tavallisesti terveiden tuloksiin. Aikaisemmin puhuttiin normaaliarvoista. Sana normaali on kuitenkin monimerkityksinen ja luo sen väärän käsityksen, että poikkeava tulos olisi aina epänormaali. Nykyään puhutaan viitevälistä.
Kun käyt laboratoriossa, voit saada veren hemoglobiinimäärityksestäsi seuraavan vastauksen:
B-HB 113 g/l * (117–155).
- ensimmäinen B osoittaa, että tutkimus on tehty kokoverestä
- lyhenne HB kertoo, että kyseessä on hemoglobiinimittaus
- lukuarvo 113 ilmaisee varsinaisen tuloksen ja g/l mittayksikön, tässä tapauksessa grammaa litrassa
- tuloksen perään on pantu tähti kiinnittämään huomio siihen, että tulos ei asetu kyseisen tutkimuksen viiteväliin, joka on ilmoitettu suluissa viimeisenä
Vain osa totuutta
Viiteväli saadaan tutkimalla joukko terveitä henkilöitä ja jättämällä tuloksista pois matalimmat 2,5 % ja korkeimmat 2,5 %. Viiteväliin jää siten keskimmäiset 95 %. Koska viisi prosenttia terveiden tuloksista ei laskutavan vuoksi osu viitevälin puitteisiin, ei ulkopuolelle jääminen välttämättä merkitse, että jotakin olisi vialla.
Asia on erityisen tärkeä muistaa, kun samalle henkilölle tehdään useita laboratoriotutkimuksia. Kahdesta tutkimuksesta molempien tulokset ovat viitevälissä 0.95 x 0.95 = 0.90 eli 90 %:n todennäköisyydellä, kolmen tutkimuksen kohdalla vastaava luku on 86 %. Alle puoleen tämä todennäköisyys putoaa, jos samaan aikaan tehdään neljätoista tutkimusta.
Jos sinusta otetaan suuri joukko laboratoriotutkimuksia, eikä lääkärisi kiinnitä huomiota yhteen tai muutamaan viitevälin ulkopuolella olevaan tulokseen, kyseessä ei tarvitse olla huolimattomuus tai taitovirhe. Hän on vain arvioinut, että kuulut näiden tutkimusten osalta viiden prosentin vähemmistöön.
Muutos paljastaa
Viitevälissä oleva tulos ei toisaalta merkitse, ettei kyseessä voisi olla sairautta. Jos naisen hemoglobiini on tänään 159 g/l ja huomenna 126 g/l, hän kärsii luultavasti vakavasta verenvuodosta, vaikka molemmat tulokset ovatkin viitevälissä. Laboratoriolöydöksiä tulkittaessa onkin tärkeätä tietää onko tulos muuttunut. Tämän tiedon saamiseksi on jopa ehdotettu yksilökohtaisten viitearvojen tekemistä, ts. monia tutkimustuloksia sisältävän tiedoston keräämistä kansalaisista silloin, kun he ovat terveitä.
Viiteväli ei myöskään välttämättä edusta terveyden kannalta edullisinta tilannetta. Hyvä esimerkki on kolesteroli. Normaalisti elävän suomalaisen väestön tulosten perusteella laskettu viiteväli on 3,6–7,0 mmol/l, mutta terveyden säilymisen kannalta tavoiteltavin arvo on alle 5 mmol/l.
Kokenut lääkäri suhteuttaa – usein mielessään automaattisesti – laboratoriotuloksen viitevälin lisäksi moniin seikkoihin, kuten potilaan esitietoihin, kliiniseen tilaan, epäilemälleen taudille tyypillisiin tuloksiin ja muihin löydöksiin, ja soveltaa käytännön työssään useita eri toimenpiteisiin johtavia päätöksentekorajoja.
Esimerkiksi vähän alentunut hemoglobiiniarvo voi antaa vain aiheen uuteen mittaukseen ja tilanteen seurantaan. Hiukan enemmän alentunut johtaa anemiadiagnoosiin, sen syyn selvittämiseen ja hoitoon. Hyvin paljon pienentynyt hemoglobiinipitoisuus saa lääkärin määräämään hätäverensiirron.
