Kadun myöhemmin, jos nyt luovutan, mietti Jonna ja päätti kestää reuman aiheuttamia kipuja vielä yhden kevään. Oma vauva oli unelma, jonka vuoksi hän oli valmis riskeeraamaan terveytensä.

Ensin puutuivat varpaat, sitten kihelmöivä tunne levisi jalkapohjiin.

Jonna, 31, asetti bensapistoolin takaisin kylmäaseman telineeseen. Auto oli tankattu. Jonna työnsi maksukortin päätteeseen ja ryhtyi näppäilemään tunnuslukua. Äkkiä jalat alkoivat pettää alta. Hän ehti juuri istua alas, sitten silmissä pimeni.

Muutaman minuutin kuluttua Jonna havahtui hereille. Hän tajusi makaavansa maassa kyljellään. Mielessä välähti, oliko tässä enää mitään järkeä. Lapsen yrittäminen uhkasi viedä häneltä terveyden.

Vuosia aiemmin, parikymppisenä, Jonna oli saanut tietää sairastavansa reumaa, kehon parantumatonta niveltulehdusta. Oireet alkoivat polvista ja käsistä. Nivelissä jomotti tykyttävä kipu erityisesti aamuisin. Lisäksi verikokeessa löytyi selkärankareumalle altistava tekijä. Nivelreuma ja selkärankareuma, alustava diagnoosi kuului.

Sinusta ei tule suurperheen äitiä, sanoi lääkäri. 

Sinusta ei sitten tule suurperheen äitiä, lääkäri töksäytti diagnoosista kerrottuaan. Reumatauti ei sinänsä heikennä hedelmällisyyttä, mutta reumaa sairastavalla raskauden alkaminen voi joskus kestää kauemmin kuin terveellä ihmisellä.

Onneksi en ole haaveillut viidestä lapsesta, Jonna naurahti lääkärille. Hän tiesi haluavansa lapsia, mutta kaksi riittäisi. Vasta paljon myöhemmin selvisi, miten hyvin lääkärin ennustus pitäisi hänen kohdallaan paikkansa.

Tänä päivänä pyörtymisestä bensa-asemalla on kulunut vuosia. Nykyisin Jonna on kolmevuotiaan Lennin ylpeä äiti. Perheseen kuuluu myös Juha-isä, 33.

Mahdottoman tuntuiset unelmat

Ilmavasti sisustetussa kodissa ei kaivata turhia koriste-esineitä. Hopeisiin kehyksiin asetellut perhekuvat saavat kuitenkin olla esillä pelkistetyssä olohuoneessa. Niitä on aseteltu sinne tänne, korkeaan lasivitriiniin osa ja matalan senkin päälle loput. Vanhimmassa kuvassa Lenni on puolivuotias, uusimmassa täyttänyt kolme.

– Jotkut käyvät kuvissa kerran vaikka yksivuotissynttäreiden kunniaksi. Me olemme halunneet käydä kuvaajalla suunnilleen puolen vuoden välein. Siitä on tullut meille tapa, Jonna kertoo.

Jonna kertoi jo seurustelun alussa Juhalle, että hänen sairautensa voi vaikuttaa lastensaantiin. 

Kehyksiin ikuistetut hymyt toimivat heille muistutuksena siitä, että mahdottomiltakin tuntuvat unelmat voivat lopulta toteutua.

Jonna ja Juha tapasivat vuonna 2010. Toisilla tai kolmansilla treffeillä Jonna otti puheeksi sairautensa.

– Jonna kertoi heti myös sen, että sairaus tulee todennäköisesti vaikuttamaan lastensaantiin. Hän sanoi haluavansa tuoda asian esiin, koska se on reilua, Juha kertoo.

Kumpikin oli tiennyt nuoresta saakka tahtovansa varmasti lapsia. Jonna muistaa, kuinka teininä kaveripiirissä keskusteltiin, mitä kenestäkin tulisi isona. Jonnasta tulee ainakin äiti, ystävä heitti.

– Toive on elänyt mielessäni vahvana ja ohjannut minut myös työskentelemään lasten pariin.

Raskaus olisi kiva paljastaa häissä, pari mietti. 

Ensitapaamisen aikaan Jonna oli valmistunut lähihoitajaksi, Juha opiskeli tradenomiksi. Reuma ei ole este millekään, tietenkään, Juha totesi. Se sairauskeskustelusta.

He ihastuivat ja alkoivat seurustella.

Alkuvuodesta 2012, kaksi vuotta seurustelun alkamisesta, perheenlisäyksestä käytiin uusi keskustelu. Sävy oli nyt vakavampi. Pari päätti, että lapsi saisi tulla, jos olisi tullakseen.

Vuoden kuluttua he menivät naimisiin. Yritys ei ollut tuottanut tulosta, mutta kummankin mieli oli toiveikas. Raskaus olisi kiva paljastaa häissä, pariskunta mietti suuren päivän alla.

Häät kuitenkin juhlittiin ilman uutisia, sillä raskaus ei ollut alkanut.

Vaikea valinta

Kesä 2013 jäi tilastoihin tavallista lämpimämpänä. Yritystä oli takana puolitoista vuotta, mutta vieläkään vauvauutisia ei ollut kuulunut. Lempeinä kesäkuun iltoina oli aikaa istutusprojektille. Jonna ja Juha kyykkivät rivitalokolmionsa pihassa ja taputtelivat maahan käsivarren mittaisia aitataimia. Pian urakan jälkeen Jonnan selkä kipeytyi pahasti.

Huono ergonomia istuttaessa, Jonna kuittasi epäilykset jostain vakavammasta. Kun särky ei mennyt ohi, hän lähti lääkäriin.

Biologisia lääkkeitä ei voi käyttää, jos yrittää vauvaa. 

Röntgenissä ja magneettikuvissa näkyi selkärankareumaan sopivia muutoksia. Se oli huono uutinen. Hoitamattomana selkärankareuma voisi edetä ja aiheuttaa pysyviä muutoksia. Lääkäri katsoi röntgenkuvia vakavin ilmein ja suositteli, että Jonnaa alettaisiin hoitaa siihen saakka käytettyjen lääkkeiden sijaan biologisilla täsmälääkkeillä, jotka tiedetään tehokkaaksi hoidoksi.

Mutta biologisia lääkkeitä ei voi käyttää, jos on raskaana. Niiden käyttö on ehdottomasti kiellettyä myös lasta yrittäessä. Varoaika lääkkeiden lopettamisesta raskaaksi tuloon on useita kuukausia.

– Lääkityksen aloitus olisi siirtänyt yrityksen jatkamista vuosilla, sillä sitä ei kuulemma kannata aloittaa lyhyen ajan takia, Jonna sanoo.

”Keskustelimme siitä, minkä verran olemme valmiit riskeeraamaan terveyttäni.”

Pitäisikö yritys siis lopettaa, jotta uudet lääkkeet voitaisiin aloittaa? Vai kannattaisiko jatkaa vielä, ja jos, niin kuinka kauan? Päätös oli melkein mahdoton. Yhdessä vaakakupissa painoi yhteinen toive perheestä, toisessa huoli Jonnan terveydestä. Jos sairaus aiheuttaisi lisää haittaa, pelissä olisi ehkä koko tulevaisuus. Jonna on töissä päiväkodissa, ja lastenhoitaja jos kuka tarvitsee kivutonta kehoa ja notkeaa selkää.

– Keskustelimme paljon siitä, minkä verran olemme valmiit riskeeraamaan terveyttäni. Mikään ei myöskään taannut, että lapsi tulisi, vaikka yrittäisimme vuosia. Se teki päätöksestä vielä vaikeamman.

Parantumaton vaurio

Jatketaan vielä yrittämistä, Jonna ja Juha päättivät perusteellisen miettimisen päätteeksi. Elettiin kesää 2014, kun pari hakeutui lapsettomuustutkimuksiin kahden ja puolen vuoden yrityksen päätteeksi.

Jälkeenpäin he ovat miettineet, miksei tutkimuksiin menty jo aikaisemmin.

– Jotenkin halusimme uskoa, että raskaus voisi alkaa ilman hoitoja. Sekin mietitytti, millaisia hoidoista tulee sairauteni kanssa. Hoidot ovat jo yksinään rankkoja.

Lapsettomuudelle ei löytynyt selkeää syytä.

Tutkimuksissa lapsettomuudelle ei löytynyt selkeää syytä. Sitten, loppuvuodesta, Jonnan voinnissa tapahtui käänne huonompaan.

Alaselästä säteili jatkuvasti jomottava, paineinen kipu vasempaan lonkkaan. Se teki etenkin öistä helvettiä. Työpäivät Jonna sai sinniteltyä läpi, mutta päivän päätteeksi kipu ja väsymys kaatoivat hänet suoraan sohvalle. Siinä maatessa kipu ei parantunut eikä edes unohtunut, mutta muuhunkaan hän ei pystynyt.

Samaan aikaan olisi pitänyt pystyä perusteellisesti punnitsemaan, oliko yritystä todella järkeä jatkaa. Jos yrityksestä olisi luovuttu, uudet lääkkeet olisi aloitettu saman tien, Jonna kertoo.

Eräänä aamuna Jonnan kädet eivät enää osuneet lattiaan venytellessä.

– Se oli jatkuvaa veivaamista, antaako periksi vai ei. Minulla oli henkisesti todella paha olo väsymyksen ja lisää uuvuttaneen pohdinnan vuoksi. Yritin piilotella oloani jopa Juhalta, mutta näit sen kyllä varmasti minusta, Jonna sanoo, ja Juha nyökkää.

Eräänä aamuna Jonnan kädet eivät enää osuneet lattiaan venytellessä. Sormet jäivät puolimatkaan polvien kohdalle. Sairauden eteneminen oli saanut selkärangan jäykistymään. Vaurio ei parane.

20 kertaa plussa

Alkuvuodesta 2015 koitti päivä, jolloin hän pyörtyi autoa tankatessa bensa-aseman pihaan.

– Olin yksinkertaisesti niin väsynyt ja kipeä, että taju lähti.

Pariskunta alkoi googlata, millaisten vaiheiden kautta adoptioprosessit yleensä etenevät. Nimittäin tätä yritystä ei olisi enää järkeä jatkaa.

Vai olisiko sittenkin?

– Juha koki, että päätös oli enemmän minun, koska kyse oli minun kehostani ja sairaudestani. Minulla taas oli yksinkertaisesti ajatus, että jos niin sanotusti luovutan siinä vaiheessa, en ehkä pysty elämään päätöksen kanssa jatkossa, Jonna sanoo.

Jonna ryhtyi pistämään vatsanahkaansa hormoneita. 

Katsotaan vielä hetki, pariskunta päätti jälleen kerran. Mutta nyt yritystä jatkettaisiin enää vain seuraava kevät.

Lääkärin määräyksestä Jonna ryhtyi pistämään vatsanahkaansa hormoneita, joiden tarkoitus oli edesauttaa munasolujen normaalia toimintaa ja siten helpottaa raskaaksi tuloa. Mikäli pistoshoito ei tuottaisi tulosta, edessä olisi pian viimeinen vaihtoehto, keinohedelmöitys, lääkäri kertoi. Sitten apukeinotkin olisi käytetty ja tilanne vain hyväksyttävä.

Ensimmäinen viiva oli haalea mutta tuli selvästi näkyviin ilman, että tikkua käänsi valoa vasten. Ensiksi mielen valtasi epäilys. Jonnalle ja Juhalle oli kerrottu, että pistoshoidoissa käytetty hormoni voisi joskus näkyä positiivisena raskaustestituloksena.

Nyt testitikku näytti siis plussaa, mutta voisiko tulokseen luottaa?

– Ei sitä alkuun meinannut uskoa ollenkaan. Pyysin, että Juha toisi testejä lisää töistä tullessaan. Kaikkiaan tein varmaan 20 testiä.

Jokaiseen piirtyi plussa. Jonna oli raskaana. Odotus oli alkanut vain muutamaa viikkoa ennen parille varattua keinohedelmöitystä.

– Pelko lapsen menettämisestä oli suuri, mutta ryhdyimme silti varhain tekemään hankintoja. Ajattelin, että kävi miten kävi, hetket olisivat meille todennäköisesti viimeisiä iloita raskaudesta.

Alkuraskaudessa Jonnan selkä voi paremmin kuin vuosiin. 

Hankintoja oli mietittävä tarkoin myös sairauden vuoksi. Selän jäykistymisen vuoksi Jonna ei esimerkiksi pystyisi kumartumaan sängyn ylle vaipanvaihtoon. Hoitopöytä oli pakollinen ostos. Erityisesti alkuraskaus toi jatkuviin kipuihin kaivatun helpotuksen. Jonnan selkä voi paremmin kuin vuosiin.

– Mutta kyllähän minä varmaan joka toinen yö näin unta, että lapsi syntyy kuolleena. Tieto siitä, että tämä on todennäköisesti viimeisiä mahdollisuuksiamme saada biologinen lapsi, tuli esiin voimakkaana pelkona.

Yhdeksän kuukauden kuluttua, kaikista peloista huolimatta, Lenni syntyi. Se tuntui vanhemmista valtavalta ihmeeltä.

Ainutlaatuinen vauvauosi

En jaksa enää piirtää! Reipas kolmevuotias kirmaa olohuoneeseen. Juha nousee ojentamaan kaapista tylppäkärkiset lastensakset askartelemista varten.

Lenni tietää, että äidin selkä on kipeä eikä sen päälle hypitä edes leikillä. Ruokakaupassa Jonna ei voi latoa ostoksia isoimpiin kärryihin, koska ei saisi kassalla ongittua pohjimmaisia tavaroita hihnalle. Jos lattialle putoaa jotakin, nostamaan pitää kumartua kyykyn kautta. Jonnalla selkärangan jäykistymistä ei huomaa ulospäin, mutta nikamien väliin on kasvanut niin kutsuttuja luusiltoja. Ne estävät rankaa liikkumasta normaalisti.

Jonnan sairaus näkyy perheen arjessa vain vähän. 

Sairaus kuitenkin näkyy perheen arjessa tällä hetkellä vain vähän. Vauvavuonna sillä oli enemmän vaikutusta. Pikkuvauvan kanniskelu ja nostelu kipeyttää helposti terveenkin selän. Jonnan valmiiksi kivulias selkä joutui erityisen koville vain pystyasennossa viihtynyttä pienokaista hoivatessa.

Kun Lenni oli kolme kuukautta, Jonna kävi kokeilemassa vauvamuskaria.

– Jo yhdellä kerralla selvisi, ettei selkäni kestä tunnin hytkyttelyä ja veivaamista seisten lapsi sylissä. Harrastukset jäivät siihen. Kyse on pienistä jutuista, mutta kun niitä kertyy tarpeeksi, arki alkaa tuntua haastavalta.

Jonna saattaa liikuttua kyyneliin istuessaan sängyn reunalla lukemassa iltasatua.

Haasteiden keskellä auttoi jaksamaan tieto vauvavuoden ainutlaatuisuudesta. Jonnan terveys ei välttämättä kestäisi toista yritystä.

Omatoimisen leikki-ikäisen kanssa harrastuksetkin jo onnistuvat. Perhe pitää uimahalleista, metsäretkistä ja pelailusta yhdessä. Tavallinen arki lapsen kanssa voi tuntua joka päivä pieneltä ihmeeltä, jos sellaisesta on saanut pitkään vain haaveilla. Edelleen Jonna saattaa liikuttua kyyneliin istuessaan sängyn reunalla lukemassa iltasatua.

– Ja Lenni on kuitenkin jo kolme, Jonna naurahtaa.

Eikä siitä ole kovin kauan, kun Juha sulki lastenhuoneen oven nukutusvuoronsa päätteeksi ja huokaisi, että asiat ovat juuri nyt aika hyvin.

– Olemme puhuneet paljon siitä, miten perhearki vastaa odotuksia, joita ehti kertyä pitkään. Kaikki on ollut aika lailla juuri sellaista, mitä ajattelimmekin, Juha sanoo.

”Meillä ei koskaan ole ollut ajatusta, ettemme selviäisi asioista perheenä.”

Vanhemmaksi ei synnytä vaan kasvetaan. Jonnalla ja Juhalla oli tavallista runsaammin aikaa kasvaa vastuulliseen tehtävään.

– Uskon, että meitä kasvatti vanhemmiksi pikkuhiljaa esimerkiksi se, että molempien oli tärkeää aidosti sitoutua lapsettomuushoitoihin, Jonna sanoo.

– Totta kai kaikenlaisia kausia tulee. Lapsi on kipeänä ja kaikki valvovat kaksi viikkoa putkeen, tai meille kahdelle tulee kinoja herkemmin. Mutta ei meillä koskaan ole ollut ajatusta, ettemme selviäisi asioista perheenä.

Kello on puoli kahdeksan, Lenni on menossa nukkumaan. Takana on jälleen yksi tavallisen täydellinen torstai.

– Me emme juuri käy ulkomaanmatkoilla, vaan nautimme mieluummin hetkistä kotona. Ne ovat meille niitä toteutuneita unelmia.

Jutun lähteinä myös: Terveyskylä.fin Naistalo.fi, Reumaliitto.fi, Reumaliitto.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Teksti
Kuvat
Riina Peuhu