henkinen valmennus Annamari Heikkilä

Miksi jotkut onnistuvat tavoitteissaan mutta toiset eivät? Psykologi Annamari Heikkilän mielestä onnistumisen ensimmäinen askel on, että löytää itselleen merkityksellisen ja arvokkaan tavoitteen.

Moni haluaisi tempaista ja aloittaa paremman elämän. Lähteä vihdoin lenkille tai panna töissä alulle hyvän hankkeen, johon ei vain ole tullut tartuttua.

–Kun tietää, minkä eteen haluaa työskennellä, löytää kyllä keinot mennä kohti päämäärää, sanoo psykologi Annamari Heikkilä, 43.

–Aina parempi, jos matkalla nauttii työn teosta. Kun ponnistelu itsessään tuntuu mukavalta, jaksaa sietää mahdollisesti eteen tulevia vastoinkäymisiä. Helpommin luovuttaa, jos tekemistä ohjaa pelkästään joku ulkoinen palkinto, kuten statussymboli.

Heikkilä melkeinpä hihkaisee todetessaan, että saa kuulua niihin superonnellisiin, jotka ovat löytäneet tavoitteensa sekä harrastuksissa että uralla.

Hänen missionsa työelämässä on poistaa esteitä, jotka tekevät ihmisen elämästä vaikeaa. Usein se tarkoittaa, että hän auttaa ihmisiä lähestymään asioita, jotka tuntuvat heistä hankalilta ja tuottavat epämiellyttäviä tunteita.

Itseensä uskova pärjää paremmin

Onnistumiseen tarvitaan muutakin kuin omannäköinen tavoite.

Heikkilä teki yliopistolla töitä viisitoista vuotta huippusuoriutujien kanssa. Sittemmin hän on työskennellyt paljon asiantuntijoiden ja yritysjohtajien kanssa.

–Onnistujat eivät ole mitään onnekkaita Hannu Hanhia vaan sinnikkäitä, kyvykkäitä ihmisiä, joilla on kova halu ja himo edetä kohti tavoitetta.

Heikkilä muistuttaa, että ihminen pärjää tehtävissä ja haasteissa, joissa uskoo olevansa hyvä.

–Nimitän sitä kansankielisesti itseluottamukseksi, ja sitä voi myös kehittää, sanoo Heikkilä.

Olennaista on, uskotko jaksavasi tehdä riittävästi töitä tavoitteen eteen. Tekeminen vaatii ponnistelun lisäksi kykyä kestää eteen tulevia vaikeita hetkiä. Jos sietää epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita, niin melkein mikä tahansa on mahdollista.

–Tosin psyykkiselle järjestelmällemme on tyypillistä, että epämiellyttävä tunne vaatii vetäytymään ja tekemään jotakin muuta.

Kuten jäämään sohvalle. Pitäisikö muka lähteä lenkille, kun ulkona tihuttaa? Mutta onnistuja ajattelee: Ok, pieni kastuminen kuuluu lenkkeilyyn, siis välillä satakoon!

Lue lisää onnistujan muotokuvasta Hyvä terveys 1/2017. Tilaajana voit lukea lehden digilehdet.fi

Kirjailija Kati Tervon uusin kirja sai innoituksen oman suvun vaietusta salaisuudesta.

"Neljäs kirjani Iltalaulaja (Otava 2017) kertoo taiteilija Ellen Thesleffistä ja maalaistyttö Taimista, joka haluaisi myös osata taiteilla, mutta taustansa vuoksi ei voi.

Löysin romaanin aiheen peratessani tätini kuolinpesää. Tätini ihaili Thesleffiä ja olisi tahtonut taiteilijaksi, mutta perhe vaati häntä opiskelemaan kunnon ammatin. Täti sairastui skitsofreniaan alle kolmikymppisenä.

Psyykkinen sairaus oli tabu. Sitä hävettiin perheessäni. En vielä 11-vuotiaanakaan tiennyt, että mummulassa seinänvieruksia pitkin hiljaa kulkeva ihminen on tätini. Hän oli laitoshoidossa lukuisia kertoja, mutta välillä oli myös parempia jaksoja. Minulla on tädistä myös valoisia muistoja, kun syömme yhdessä ja nauramme.

Harrastin itsekin kuvataiteita nuorena, kunnes isä sanoi, että nyt on taiteilut taiteiltu. Oli mentävä töihin. Katkera en ole, sillä työelämän opit ovat olleet hyväksi ja opettaneet vastuunottoa elämästä.

Nykyään minulla on työhuone kirjailijatalo Villa Kivessä. On mahtavaa, kun on paikka, minne voi mennä ja vetää oven kiinni. Ennen kirjoitin kotona, missä mieheni työskentelee ja poikani soittaa sähkökitaraa.

Näin on parempi, sillä kestän hälinää huonosti. En juurikaan katso telkkaria, sillä korvani väsyvät tv:n ääniin ja maailman melskeisiin. Jari hemmottelee minua kotona niin, että jalkapalloa katsoessaan hän laittaa kuulokkeet korville, jotta minun ei tarvitse kuunnella urheiluselostuksia.”

Lue lisää Kati Tervon terveystunnustuksia Hyvä terveys 12/2017. Tilaajana voit luke lehden ilmaiseksi digilehdet.fi-palvelusta.

Näyttelijä Outi Mäenpää on oppinut paljon uusperheen haasteista. Enää hän ei etsisi kiihkeästi ratkaisuja. Molempia puolisoita tyydyttävää ratkaisua ei aina ole.


Näyttelijä Outi Mäenpää, 55, kertoo, kuinka hän yritti toisen aviomiehensä kanssa tehdä uusperheestä ydinperhettä.

–Selviydyimme muutaman vuoden hyvin ottaen huomioon, että naimisiin mennessä perheeseen kuuluivat neljä teini-iän kynnyksellä olevaa poikaani ja miehen kaksi isompaa lasta sekä hänen kaksivuotiaat kaksosensa, sanoo Mäenpää.

Erosta on nyt kaksi vuotta.

–Rakastuminen lienee jonkinlainen aivojen häiriötila, näin aivotutkijat sanovat. Ilman yhteistä osoitetta meidän olisi kuitenkin ollut melko mahdotonta edes tavata. Yritimme saada arjen kaikkine uusperhesäätöineen toimimaan, mutta se ei onnistunut.

Jos Mäenpää nyt lähtisi samaan kuvioon, hän ottaisi vastaan tulevat haasteet iisimmin. Ei yrittäisi niin kovasti ratkaista vaativia tilanteita, sillä ehkä niihin ei edes ole ratkaisua.

–Pitäisi vain osata nähdä, kuinka aika auttaa ja tilanne pian muuttuu. Jo vuoden kuluttua arki on toisenlaista, kun lapset ovat isompia, Mäenpää toteaa.

Parisuhteesta hän oppi muun muassa, että on turha yrittää pelastaa toista hänen omilta kipuiluiltaan. Vasta jos puoliso pyytää apua, sitä voi yrittää tarjota.

–En yrittäisi operoida toista, en opettaa, en puuttua vaan keskittyisin itseeni ja omaan kehitykseeni. Omat tarpeensa on muistettava sanoittaa toiselle. Ei hän voi niitä muuten tietää.

Mäenpää sanoo olevansa ehdottomasti parisuhdeihminen. Niinpä hän voisi hyvinkin mennä naimisiin kolmannen kerran. Jos hän tekisi toiveittensa parisuhteesta aarrekartan, hän olisi siinä mukana itsekin.

 –Olisin aarrekartassa mukana iloisena siitä, että olen ymmärtänyt, miten minun nimenomaan ei kannata parisuhteessa toimia.

Lue lisää Outi Mäenpään hyvän olon oivalluksista: Hyvä terveys 12/2017. Tilaajana voit lukea koko lehden ilmaiseksi digilehdet.fi-palvelusta.