Kuva iStockphoto. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva iStockphoto. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Minkälainen käytös on kiusaamista ja mikä jotain muuta? Tätä pohtii moni työpaikallaan. Ja yhä useamman pitäisi pohtia, sillä työpaikkakiusaaminen ei ole vain kiusaajan ja kiusatun välinen asia.

 

–Kiusaamisessa jokaisella yhteisön jäsenelle on oma roolinsa. On välinpitämättömiä, hännystelijöitä ja tukijoita. Kiusaaminen johtuu usein yhteisön toimintakulttuurista, jota muuttamalla kiusaamiseenkin voidaan vaikuttaa, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Tarja Salokoski.

Suomessa on enemmän työpaikkakiusaamista kuin muualla Euroopassa. Siitä kärsii Työterveyslaitoksen mukaan 140 000 suomalaista.  Kiusaaminen lisää sairauslomia, aikaistaa eläkkeelle siirtymistä ja heikentää työhyvinvointia — ja maksaa vuosittain 30 miljardia euroa.

– Kulttuurissamme työtä arvostetaan paljon. Ihmiset asetetaan kilpailutilanteeseen ja heitä vertaillaan eikä niinkään ajatella työtä yhteisenä hyvänä. Sitten on tietysti suomalainen kateus, joka johtaa helposti kiusaamiseen, Salokoski pohtii syitä.

Olosuhteet ovat otolliset kiusaamiselle, jos työ on huonosti organisoitua, keskustelukulttuuri puuttuu, työyhteisö on hierarkkinen, etsitään jatkuvasti syyllisiä tai kun työntekijät ovat stressaantuneita.

Tarja Salokosken mukaan ei ole kaavaa sille, kuka joutuu kiusatuksi.

–Tietyt ominaisuudet, kuten tunnollisuus, kiltteys ja perfektionismi, altistavat. Tällaiset ihmiset eivät osaa aina asettaa rajoja, jolloin he saattavat joutua helpommin narsistisen esimiehen tai työkaverin kohteeksi.

Kuuntele tunteitasi

Työpaikkakiusaamisen yksi ongelma ovat erilaiset tulkintatavat: Toiset ovat herkempiä reagoimaan kuin toiset. Joku pystyy suhtautumaan huumorilla rankkoihinkin kommentteihin, joista toinen ahdistuu.

– Ongelmien ratkomisessa olisi tärkeää olla herkkyyttä huomata toisen kokemus. Henkinen mitätöinti ja vähättely ovat ikävintä, mitä voi uhrille tehdä.

Usein kyse on vallasta. Työkaveri koetaan jostain syystä uhkaksi ja häntä aletaan kiusata.

Moni kiusattu häpeää tilannetta. Se taas estää hakemasta apua. Jos ympäristö vielä vähättelee kiusatun tunteita, on hyvin vaikea viedä asiaa eteenpäin. Kiusattu yrittää vain selviytyä, mutta tilanne pahenee.

– Omat tunteet ovat tärkeä mittari, ja niitä pitää kuunnella. Jos esimiehen tai työkaverin kohtaaminen tuntuu epämiellyttävältä ja aiheuttaa ikäviä tunteita, jotain on pielessä.

Hyväksytyksi tulemisen tarve on kaikille yhteinen. Kun sitä ei saa työssään, moni yrittää muuttaa käytöstään, että tulisi hyväksytyksi. Jos vastassa on narsistinen ihminen, ponnistelut ovat todennäköisesti turhia. Narsisti ei toimi samoilla säännöillä kuin muut. Hän ei tunne empatiaa ja pystyy ajamaan omaa etuaan häikäilemättä. Moni kiltti ihminen on jäänyt jalkoihin.

– Esimiehissä on runsaasti narsisteja. Heillä on sellaisia taitoja, jotka tukevat esimiestyötä, kuten johtamistaidot ja ulospäin suuntautuneisuus.

Uudenlainen ajatusmaailma

Vähitellen kiusattu alkaa uupua. Hälyttäviä merkkejä ovat negatiiviset tunteet, ahdistuminen ja univaikeudet. Myös fyysisiä reaktioita kannattaa tarkkailla. Hakkaako sydän töissä ja onko epävarma olo tutuissakin tilanteissa?

Univaikeudet voivat olla unettomuutta ja aamuyön heräilyä, jolloin jää miettimään työasioita. Näistä voi seurata hoitamattomana masennusta.

– Viimeistään tässä vaiheessa asialle pitäisi tehdä jotain. Voi mennä kertomaan asiasta työterveyteen, jossa pitäisi ohjata eteenpäin, esimerkiksi terapiaan. Kaikki eivät silti tarvitse terapiaa, jos itsellä on hyviä selviytymiskeinoja, Tarja Salokoski sanoo.

Masennuksen hoidossa on tärkeää kuunnella tunteitaan ja oppia uudenlainen ajatus- ja arvomaailma.

Voimavarojen löytyminen voi kuitenkin olla synkimmän olon keskellä vaikeaa. Pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömältä. Juuri niitä asioita, joista saa voimia, ei jaksa. Ystävät ja harrastukset jäävät.

–Pahinta mitä masentuneelle voi sanoa on, että muuta tunteitasi, ole iloinen, piristy, Salokoski varoittaa.

Olisi kuitenkin tärkeää saada masennuksen kehää rikottua. Pienetkin ilon muruset auttavat yllättävästi. Se voi olla musiikki, luonto, eläimet, ystävät, mikä tahansa, joka mikä saa ajatukset kehältä pois edes hetkeksi.

Lääkärit määräävät masennukseen usein mielialalääkkeitä. Ne auttavat oireisiin mutta eivät itse ongelmaan. Lääkkeet eivät anna selviytymiskeinoja, mutta yhdistettynä terapiaan ne voivat edistää toipumista.

Tarja Salokoski uskoo voimavarakeskeiseen menetelmään, jossa ihmisessä itsessään on voima, joka on jäänyt vääristyneen minäkuvan alle.

– Kiusaaminen vaikuttaa minäkuvaan. Monelle on erityisen vaikeaa, jos sen seurauksena menettää työpaikan, koska työ on keskeinen osa elämää ja identiteettiä. Jos työ menee, tilalle ei jää mitään. Se syö itsetuntoa.

Jokainen voi vaikuttaa

Miten työpaikalla pitäisi toimia, jos siellä on kiusaaja?

– Työyhteisöissä, joissa on avoin keskusteluilmapiiri ja selvät pelisäännöt, kiusaamista on vähemmän. Kaikenlaiset sanattomat sopimukset, välinpitämättömyys ja jatkuva kilpailu ovat puolestaan hyvää maaperää kiusaamiselle, Salokoski sanoo.

Jokaisen pitäisi huolehtia hyvistä pelisäännöistä omalta osaltaan. Kukaan ei saisi ajatella, että nämä eivät koske minua, ei kiinnosta.

– Yksi selviytymiskeino on omien odotusten madaltaminen. Kun ei oleta, että toinen suhtautuu kuten toivon, ei pety.

Työssä voi pyrkiä olemaan mahdollisimman paljon myönteisten ihmisten kanssa ja välttää negatiivista ilmapiiriä aiheuttavia.

Yksi vaihtoehto on työpaikan vaihtaminen, mutta aina se ei ole mahdollista.

Lohduttavaa on, että työpaikkakiusaamisesta ja sen aiheuttamista seurauksista voi toipua. Ihmisessä on itsessään mahtavat voimavarat, kun ne vaan saa käyttöön

– Olen nähnyt vaikeasti masentuneita, jotka ovat menestyneet myöhemmin elämässään. He ovat vastoinkäymisistä huolimatta onnistuneet rakentamaan uusille arvoille perustuvan hyvän elämän, mutta se vaatii, että opettelee kuuntelemaan itseään ja tunteitaan, Tarja Salokoski sanoo.

TYÖPAIKKAKIUSAAMISTA ON, JOS

  • vaaditaan kohtuuttomia työmääriä.
  • annetaan kohtuuttomia aikatauluja.
  • ei kutsuta kokouksiin eikä tiedoteta asioista.
  • annetaan osaamiseen nähden liian vaatimattomia tehtäviä.
  • eristetään sosiaalisesti.
  • huutaminen ja haukkuminen.
  • pilkkaaminen ja nöyryyttäminen.
  • perättömien tietojen levittäminen.
  • mielenterveyden kyseenalaistaminen.

LÄHDE: TYÖTERVEYSLAITOS

häirinnänpoisto

Kiusaaminen koskee kaikkia työpaikallakin

Totta, kun jollakin on kohteestaan todellinen pakkomielle, siihen on saatava loppu; pelkkä kosmeettinen keskustelu ja esille tuominen ei auta; sitä saadaan vähättelyä,asian kieltämistä ja nimenomaan häirikkö sen jälkeen esittämässä uhria. Ei ole eroa silloin käytöksessä oleeoa, on sitä 5-6 vuotta tai 30 vuotta. Itselläni lähinnä itsetunto kasvaa tuollaisissa tilanteissa. Otetaan esimerkiksi huono organisaatiokulttuurri / yhteisö (vaikka toisten esittämä kateus jumppasalilla, tai joku naikkonen...
Lue kommentti

Joku osaa ennustaa, toinen lukee ajatuksia, kolmas saa yhteyden henkiin.

Minulla ei ole yhtäkään yliluonnollista kykyä, mutta unelmoin niistä usein. Mielikuvitusmaailmassani hallitsen ainakin seuraavia maagisia voimia.

1. Kyky rentoutua ihmisten seurassa.

Tämä yliluonnollinen kyky ilmenisi minussa niin, että osaisin jutella ihmisten kanssa niitä näitä.

Kykenisin jopa kokonaiseen illanviettoon ihmisten seurassa lainkaan tarkkailematta ja nolostelematta itseäni. Minä ikään kuin ”vain olisin”.

Mitä tällainen arkijärjelle käsittämätön ”vain oleminen” sitten tarkoittaisi?

Se tarkoittaisi sellaista paranormaalia armon tilaa, jossa oman minän ei tarvitsisi piilotella julkisivuminän takana. Vaan minät sulautuisivat ikään kuin yhdeksi ja samaksi minäksi.

Noituutta. Mutta mielikuvitusmaailmassa mahdollista.


2. Kyky olla provosoitumatta.

Niin kuin lapsena haaveilin näkymättömyydestä, haaveilen nyt aikuisena, että kaikki ei menisi aina tunteisiin.

Toisin sanoen minulla olisi yliluonnollinen kyky olla ottamatta itseeni.

Kun liikenteessä joku ajaa autoni takapuskurissa, en lainkaan hikeentyisi vaan keskittyisin omaan ajamiseeni.

Kun teini-ikäinen tiuskaisee minulle jotakin ikävää, en loukkaantuisi enkä varsinkaan vastaisi samalla mitalla. Vaan ymmärtäisin, että nuori tarvitsee tilaa ailahteleville tunteilleen.

En provosoituisi edes pallokentällä. Hyväksyisin, että pallopelin tiimellyksessä tapahtuu ja sanotaan kaikenlaista.

Yliluonnollista totta kai. Mutta unelmissa mahdollista.

3. Kyky olla pelkäämättä asioita, joihin ei voi vaikuttaa.

Tämä taikavoima estäisi minua pelkäämästä niitä vaaroja, joista jatkuvasti uutisista kuulen, mutta joille en voi mitään.

Minulla olisi siis mielen suojakilpi esimerkiksi ydinsodan ja pandemian pelkoa vastaan. En ajattelisi ydinsotaa edes aamuöisin.

Maagista. Mutta kuvittelukyvyn rajoissa.

4. Kyky nukkua aamuun asti.

Tämä kyky veisi minut illasta aamuun niin, etten huomaisi väliin jäävää yötä.

Silkkaa teleportaatiota. Mutta ainahan voi kuvitella.

5. Kyky toteuttaa kesäsuunnitelmia.

Tämä ajankohtainen mutta yliluonnollinen kyky antaisi minulle taianomaisen yhteyden kesään.

Olisin paikalla, kun kesä tapahtuu. Vahvasti läsnä. En jossakin hiukan sivussa, vaan kesän kohdalla. Juuri sen kesän, jota talven pimeinä iltoina ajattelin.

Tällaisen taianomaisen kesänviettokyvyn ansiosta toteuttaisin jopa kesäsuunnitelmia. Kävisin Saaristomeren uloimmilla saarilla tai Kolin kansallismaisemassa tai Lapissa.

Ellen peräti toteuttaisi sitä pyöräretkeä Ahvenanmaalle, jota olen suunnitellut 1970-luvun lopulta lähtien.

Liikutaan siis syvällä rajatiedon alueella.

Mutta tiede ei ole selittänyt vielä kaikkea. Ihmeet ovat mahdollisia. Selittämättömiä asioita tapahtuu.

 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

Jos parisuhdeneuvoja saisi päättää, hän istuttaisi kaikki eronneet surutyöhön.
Jos parisuhdeneuvoja saisi päättää, hän istuttaisi kaikki eronneet surutyöhön.

Jos eroryhmiä vetävä Marianna Stolbow eroaisi nyt, hän ei vaatisi itseltään mitään vuoteen. Eikä hän olisi reipas.

Kun avioero on saatu päätökseen, omaisuus jaettu ja uusi kotikin hohtaa lupaavissa väreissä, alkaa uusi elämä. Helpottaisi. Niinhän sitä ajatteli. Uusi elämänvaihe alkoikin, kunnes alkoi tuntua, että vanha seuraa tiiviisti mukana. Se tunkee esiin lipsahduksina lauseissa, kohtaamisina unissa ja alakulona mielessä.

Kuinka ihmeessä ihminen voi kuvitella, että kymmenien vuosien yhteiselämä eksän kanssa voisi haihtua unohduksiin? Silloinhan pitäisi syntyä uudelleen!

Eroryhmiä vetävä Marianna Stolbow nyökkää ymmärtäväisesti tarinalle ja hahmottelee yhden yleisistä eronneen mielenmaisemista.

– Ajattelitko ulkoisia puitteita muuttamalla päästä kriisistä? Kun järjestäisit itse elämäsi, kaikki ratkeaisi, eikä tarvitsisi enää miettiä menneitä, Stolbow sanoo.

– En ole vielä kuullut niin huonosta liitosta, etteikö sen päättyminen toisi isoa pettymystä ja surua. Jossain vaiheessa ne on vain elettävä läpi.

Jos parisuhdeneuvoja saisi päättää, hän istuttaisi kaikki eronneet surutyöhön. Tietysti voi mennä deittipalstoillekin, mutta ei kannata yllättyä, jos pettymyksiä tulee lisää. Vain vähän kärjistäen: mitä pidempi liitto takana, sitä pidempään vie erosta toipuminen.

Mutta erosta sentään toipuu, niinkö? Stolbow on kirjoittanut kaksi kirjaa helpottamaan parisuhteen kriisitilanteita ja kehittänyt Suomalainen eroseminaari -auttamismallin. Se tukee sekä eronneita että eroa pohtivia. Hänen pitäisi tietää.

Eroryhmissä ei kuule yhtään tyypillistä tarinaa, korostaa Stolbow. Kolmekymppinen pienten lasten isä saattaa löytää kohtalotoverin kuusikymppisestä, koska molemmat tuntevat tulleensa jätetyiksi samasta syystä.

Tosin ryhmässä ei puhuta jätetyistä ja jättäjistä. Sellainen rajoittaa liikaa ajattelua. Jättäjäähän pidetään helposti pahiksena ja jätettyä säälitellään, vaikka eroon olisi johtanut juonirakenne, jossa tekijän ja uhrin roolit ovat vaihtuneet monta kertaa.

Myös sukupuoli kannattaa erokriiseistä puhuttaessa unohtaa. Naisilla ja miehillä on samanlaisia menetyksen tunteita ja kokemuksia huonosta kohtelusta. Vaikka naiset tutkimusten mukaan tekevät miehiä useammin lopullisen päätöksen lähteä liitosta, myös mies voi haluta eroa ilman että uutta, nuorempaa puolisoa olisi katsottuna – mikä klisee sekin!

Kun takana on kaksi-kolmekymmentä yhteistä vuotta, ilmassa on usein nyt tai ei koskaan -tempauksen tunnelmaa. Lähtijä on saattanut miettiä eroa pitkään, ehkä jo silloin, kun lapset olivat pieniä. Päätöstä on ollut vaikea tehdä ja lähtemisestä on seurannut syyllisyys, joka ei tunnu helpottavan. Eronneen elämä alkaa junnata menneen ympärillä ja tuntuu kuin ei pääsisi eteenpäin.

– Tyypillistä on vain se, että ne, jotka eivät olisi halunneet erota, hakevat apua nopeasti. Ne, jotka ovat itse aktiivisesti ajaneet eroa, tarvitsevat sitä myöhemmin. He ovat ehkä käyneet jo läpi uuden suhteen tai liiton, joka on ohi tai vaikeuksissa, Stolbow kertoo.

Ehkä eroa tehdessä jäi jotakin tajuamatta, miettii moni.

Niin kävi Stolbowillekin, kun hän erosi 29-vuotiaana.

Kello on viisi ja vasta eronnut Marianna harppoo päiväkodin pihan poikki hakemaan kolmevuotiasta tytärtään Barbaraa. He vetävät haalaria päälle eteisessä viimeisinä, taas kerran. Kotona Marianna nostaa ruokaa pöytään ja ruokailun jälkeen hän pitää tyttöä sylissään pitkään. Lapsi saa tankata äitiään.

Isä asuu muualla, nyt jo ulkomailla, eikä isän syliin pääsisi. Äiti on kuitenkin asettanut isän valokuvan Barbaran sängyn viereen.

Kun lapsi nukahtaa yöunille, Marianna antaa itselleen luvan itkeä. Vuoden ajan. Hän asuu lapsen kanssa Tukholmassa, jossa on myös työpaikka. Lähellä ei ole ystäviä eikä sukulaisia, eikä hän oikeastaan kaipaakaan ketään, jonka kanssa puida eron syitä ja seurauksia. Tämä kaikki oli odotettavissa.

– Olin lähtenyt nuorena seurustelusuhteista aika nopeasti, koska suhteethan päättyvät ennemmin tai myöhemmin huonosti. Kun lähtee etukäteen, ei satu niin paljon, Stolbow kertoo.

Hänen vanhempansa erosivat, kun Marianna oli 13-vuotias. Kaikki kolme lasta olivat ainoastaan helpottuneita. Vanhempien kovaääninen riitely loppui ja perheenjäsenten tapa kommunikoida toisilleen huutamalla alkoi normalisoitua.

Marianna kiirehtii kuitenkin uudelleen naimisiin jo kahden vuoden kuluttua erostaan. Tyttökaverit vitsailevat, että aiotko tehdä elisabethtaylorit!

Morsiamesta tuntuu, ettei Barbara saisi kelvollista elämää, jos ei lapsella olisi sisaruksia. Mies on löytynyt työpaikalta. Hän on Mariannan esimies, ja molemmat tuntevat toistensa tavat.

Sulhanen on sitä mieltä, että he voisivat Mariannan kanssa yrittää avioliittoa, jos hän kelpaisi sellaisena kuin on. Jos on yksikin asia, jonka Marianna haluaa miehessä muuttaa, ei kannata edes yrittää. Tämä mielessä Stolbow lähtee uuteen yritykseen.

Syntyy tytär, ja pian perään poika. Molemmista tuntuu hyvältä tehdä lapsia rauhalliseen ja turvalliseen liittoon. Perhe muuttaa miehen työn vuoksi maasta toiseen, ja kotiäitinä viihtyvä Marianna alkaa edustaa miehensä rinnalla. Keskenjääneet historian opinnotkin tulee suoritettua.

Ex-miehensä kanssa Marianna joutuu kuitenkin napit vastakkain vielä viisi vuotta liiton päättymisen jälkeen. Sota leimahtaa lapsen tapaamisiin liittyvistä asioista, ja Marianna havahtuu. Repisikö hän eksänsä takia hiuksia päästään lopun elämää?

– En halunnut kompastella uudessa liitossa niin kuin olin tehnyt edellisessä. Ainahan pariskunnille kärhämää tulee, mutta varmasti löytyisi muitakin keinoja ratkaista ongelmia kuin ero. Miten muuten jotkut liitot pysyivät kasassa?

Oli parasta alkaa kerätä määrätietoisesti tietotaitoa kärhämätilanteita varten, lukea alan kirjallisuutta.

Vuonna 2005 perhe muuttaa Suomeen. Mariannaa alkaa kotimaahan palattua mietityttää, miksi omassa suvussa on niin paljon eronneita. Molemmat sisaruksetkin ovat eronneet – onko se periytyvää? Hän aloittaa vertaistukihenkilönä Lastensuojelun keskusliiton Neuvoprojektissa, koska tuntee voivansa olla avuksi eroperheille.

– Halusin ottaa selvää mekanismista, joka voi pitää parisuhteen koossa, vaikka siinä on kaksi jatkuvasti muuttuvaa ihmistä. Kasvoimme erilleen, siis sitähän kuulee, mutta mitä kliseen takana on?

Erokriisin käsittelyyn saatiin Suomessa 1990-luvulla uusi työkalu, kun psykologi Kari Kiianmaa toi Yhdysvalloista Bruce Fisherin kehittämän apumenetelmän. Stolbow kiinnostui menetelmästä, jossa erokriisin väistämättömät tunteet käydään vaiheittain läpi ryhmässä. Oleellista on oivaltaa päättyneen parisuhteen luonne tutkimalla sitä, miksi pari alunperin päätyi yhteen. Se, mihin toisissanne rakastuitte ja mitä toisiltanne odotitte, kääntyykin ajan myötä suhteen haasteeksi ja voi hajottaa sen.

Stolbow kouluttautui Kiianmaan opissa, mutta on sittemmin kehittänyt oman mallinsa eroseminaarille. Viime aikoina häntä on kiinnostanut erityisesti lapsuudenkodista opittu parisuhteen prototyyppi. Hän kannustaa puolisoita miettimään, kuinka omat vanhemmat osoittivat rakkautta toisilleen, kuinka he ratkaisivat kiistansa?

– Kun molemmat tuovat liittoon omat paineensa, voi jossakin vaiheessa räjähtää, ellei paineiden vaikutuksia mietitä, Stolbow sanoo.

Jokaisen eronneen elämää helpottaa, kun oman parisuhteen käsikirjoitus puretaan osiin.

– Eronneilla on kova tarve käsittää, miksi heidän liittonsa päättyi. He miettivät, mitä oikeastaan tapahtui ja miksi nyt tuntuu niin pahalta.

– Kaikkien pitää tarkistaa oma roolinsa parisuhteessa, katsella sitä etäämmältä. Ehkä odotit liitolta epärealistisia asioita. Ennen kaikkea vaikutit itsekin vahvasti siihen, millainen ilmapiiri kotona oli.

Kun Marianna Stolbow näkee kaksi vanhaa yhdessä kävelyllä käsi kädessä, hänessä herää kunnioitus. Hän ei ajattele, että onpa noilla käynyt tuuri. Hän ajattelee, että ovatpa nuo selvittäneet tiensä monista mutkista. Vanhempieni kaltainen -kirjaa (WSOY) varten Stolbow haastatteli viittäkymmentä aikuista, joista viisi kertoi, että omilla vanhemmilla oli ollut hyvä ja onnellinen liitto. Noin puolella vanhemmat olivat eronneet. Vain pienellä vähemmistöllä on kotoa saatu toimiva malli parisuhteen ylläpitoon.

– Turha ruoskia itseään, jos epäonnistui. Mutta eronneet ruoskivat. Pettymys ja suru nostattavat vihaa samaan tapaan kuin jos puoliso kuolee yllättäen tai sairastuu niin, että elämä pitää järjestää uudelleen. Vereslihalla olevan itsesyytöksille ei tunnu tulevan loppua. Joku kyselee, miksi ihmeessä en pääse syyttelystä, toinen uskoo solahtavansa pian alakulosta masennukseen.

– Menetyksen tunteita ei pidä haudata eikä vihaansa silotella. Parasta on löytää purkautumisväyliä tunteille ja surra niin kauan kuin tuntuu tarpeelliselta.

”Vihatynnyriään” voi tyhjentää monella tavalla. Erään eronneen keski-ikäisen ystävät alkoivat ihmetellä, kuinka nainen jaksaa aina vaan puurtaa pihalla multasäkkien kanssa. Puutarhassa ei ensimmäisenä erokesänä ollut yhtään rikkaruohoa! Joku aloittaa säännöllisen kuntoilun, jossa saa hakata säkkiä. Voi myös kirjoittaa kirjeitä, joita ei lähetä kenellekään, ja niissä kuuluu vuodattaa.

Mitä pitäisi kirjoittaa itsestään netin deittipalstalle, miettii erotoipilas? Stolbowin vakioneuvo on, että jos tuntee itsensä toipilaaksi, niin siitä pitää kertoa uudelle nettikontaktille. Kumppaninhakupalstoilla on myös ihmisiä, jotka eivät usko koskaan paria löytävänsäkään. He lähinnä käsittelevät erojaan, mikä voi yllättää uuden kasvon.

– Tietysti voi myös kirjoittaa kaverille, että ”olethan käsitellyt jo oman erosi?”

Jos Stolbow eroaisi nyt, missä kohdissa hän toimisi toisin kuin erotessaan 29-vuotiaana?

– Avaisin itseni täydellisesti kumppanille. Ei olisi asiaa, jota häpeäisin hänen edessään. Kertoisin miksi haluan erota, mitä minulta liitossa puuttuu ja mihin olen ollut tyytyväinen. Pyytäisin puolisoani kertomaan samoista asioista.

Jos puoliso olisi yhtä avoin, voisi esiin joku uusi puoli tai paljastus, joka vielä kääntäisi suhteen suunnan.

Jos ero tulisi, Stolbow ei vaatisi itseltään mitään vuoteen. Hän ei olisi reipas eikä kiirehtisi elämässä eteenpäin. Olisi hyvä hetki hemmotella itseään ja etsiä keinoja purkaa pettymyksen tuomaa vihaa. Itsensä soimaamiseen hän panisi stopin. ●