Selittämättömiä ruumiillisia oireita on jokaisella joskus. Ne katoavat usein yhtä mystisesti kuin tulivatkin. Niiden syihin voi päästä kiinni pitämällä oirepäiväkirjaa: millaisissa tilanteissa hengenahdistus tai kipu iskee, milloin helpottaa?

Henkinen kuorma purkautuu fyysisinä eli somaattisina kipuina ja vaivoina siksi, että emme aina pysty käsittelemään asioitamme tunnetasolla. Jos stressi on suuri, tarvitsemme kehon avuksi pelastamaan psyykeämme.

Lähestulkoon jokainen ihminen tunnistaa itsessään oireita, joiden syyt kumpuavat mielen syvyyksistä, useimmiten ylikuormituksesta tai stressistä, pelosta tai uupumuksesta.

Joskus oireet kohdataan vain kerran elämässä, joskus ruumiin oireet ovat niin jatkuvia, että niille etsitään syytä lääkärin vastaanotolla.

Kun lääketieteellistä selitystä vaivoille ei löydetä, puhutaan somatisaatio-oireista.

Oireitten laaja kirjo

– Haittaavia somatisaatio-oireita löytyy noin viideltä sadasta ihmisestä, kertoo nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Juha T. Karvonen, joka tuki asiaa väitöskirjassaan.

Naisilla on oireita viisinkertaisesti miehiin verrattuna luultavasti siksi, että he kuuntelevat oloaan tarkemmin ja myös hakeutuvat herkemmin lääkäriin.

On vaikeaa niellä, sydän tykyttää, muisti menee tai ääni katoaa. Kamalia oireita, mutta mitään vikaa ei löydy. Ehkä syynä onkin väsymys, pelko tai suru?

Somatisaatio-oireita voi ilmetä missä tahansa kehossa. Yleisimpiä ovat päänsäryt, mahakivut ja  selkäkivut, mutta yhtä lailla oireet voivat tuntua sydämessä, keuhkoissa tai tuki- ja liikuntaelimissä.

Useimmiten yhdellä ihmisellä on useamman sorttisia vaivoja.

Merkki heikkoudesta?

Somatisaatio sairautena vaihtelee sen mukaan, missä maassa ollaan, millaisessa kulttuurissa eletään ja kuka siitä puhuu.

– Ainoa ero ruumiin sairauksiin on se, että vaikka oireet voivat olla samankaltaiset, elimellistä syytä ei löydetä tai löydös ei riitä selittämään oireita, Oulun yliopistosairaalassa työskentelevä Karvonen pohtii.

– Ihmiselle on tärkeää saada selitys vaivalleen, mutta usein he eivät hyväksy sitä, että ruumiin oireet voisivatkin kertoa pahasta olosta, Karvonen miettii.

Psyykkiset oireet ovat yhä merkkinä heikkoudesta. On ikään kuin hyväksyttävämpää sairastaa ruumiillista tautia kuin myöntää, että jokaisella meistä on psyyke, joka reagoi.

Kunniallinen jokapaikankipeä

Epämääräiset oireet ovat myös pelottavia. Niin kauan kuin meillä ei ole nimeä vaivallemme, se on käsittämätön möykky. Olemme ”jokapaikankipeitä” ilman syytä; johan se pistää ihmisen epäilemään korvien väliään.

On hyväksyttävämpää sairastaa ruumiillista tautia kuin myöntää, että jokaisella meistä on psyyke, joka reagoi.

Miksi mielenterveysongelmista on edelleen vaikeampi puhua kuin verenpaineesta, mahahaavasta ja selkäkivusta?

Oulun yliopiston perhe- ja yhteisölääketieteen professori Pekka Larivaara muistuttaa, että ihminen on olento, johon vaikuttavat niin fyysiset, psyykkiset kuin sosiaalisetkin tapahtumat. Ne ovat  vuorovaikutuksessa, eikä niitä pysty irrottamaan toisistaan silloinkaan, kun potilaan oireitten taustalla on solutasolla näkyvä sairaus.

Tämän vuoksi vaivoja ei voi myöskään arvottaa. Jokainen sairaus on yhtä kunniallinen, ja useimmiten jäljet johtavat mielen, kehon ja sosiaalisten suhteiden yhteiselle sylttytehtaalle.

Kehon, mielen ja sosiaalisten suhteiden yhteispeli voi olla myös ansa, sillä samalta pohjalta nousee myös ajatus siitä, että ihminen esimerkiksi liiaksi suremalla tai surun tunteen kokonaan torjumalla aiheuttaisi itselleen vakavan sairauden.

– Vaikka elämä yhteispeliä onkin, ei se sentään ihan noin suoraviivaisesti etene, Larivaara lohduttaa.

Ei näe naamasta

Juha T. Karvonen muistuttaa, että kukaan ei voi päältä katsomalla tietää, ovatko ihmisen oireet perua ruumiin vai psyyken vaivasta.

– Vaikka potilas saattaa itsekin epäillä oireitaan, ei ole mitään tapaa erottaa, milloin koettu oire on psyykkinen ja milloin fyysinen.

Kun sydän tykyttää tuhatta ja sataa, maha on kipeä, pissattaa jatkuvasti, nieleminen on vaikeaa, niskakipu on sietämätön, niitä pitää myös hoitaa. Jos ihminen on valvonut kipujensa takia koko yön, hän tarvitsee apua, vaikka laboratoriokokeet eivät siihen todistusta annakaan.

– Potilas on asiantuntija omien vaivojensa ja elämänsä suhteen. Lääkäri on oman alansa asiantuntija, mutta hän ei voi oikeasti tietää toisen ihmisen todellisuutta, Larivaara muistuttaa.

Ongelmana onkin, mihin vedetään raja: kuinka paljon pitää tutkia ennen kuin uskotaan, että syytä ei löydetä. Varsinkin kun tämän tästä saamme lukea lehdestä, että potilasta tutkittiin ja tutkittiin, hulluksi leimattiin ja silti tappava tauti oli jo porstuassa odottamassa.

Tutkimusten mukaan somatisaatio-oireista kärsivillä ihmisillä on saman verran sairauksia kuin kaikilla muillakin, eli häiriö ei anna suojaa ruumiin sairauksilta, mutta ei niitä myöskään lisää.

Somatisaatio-oireet ovat yleensä niin pitkäaikaisia, että niiden aikana ehtii sairastua ruumiinkin tautiin.

Oirepäiväkirja selvittää

Vaikka ihmisen kehoa tutkitaan ja oireiden alkuperää syynätään, ei ole haitaksi, vaikka potilas olisi jo tutkimusten aikana tietoinen siitä, että psyykkiset oireet voivat ilmetä myös ruumiissa.

Kun mieli on avoin eri vaihtoehdoille, voi miettiä, olisiko ainakin osasyynä oireiluun väsymys, stressi tai ahdistus. Onko elämässäni tapahtunut surullisia asioita tai onko mielialani viistänyt maata työpaikan tai
perheen vastoinkäymisten takia.

– Ajattelutavan muutos on hankalaa, sillä yhä helposti ajattelemme, että ruumiillisen oireen takana on ruumiin sairaus, Karvonen pohtii.

Toisaalta fyysiset oireet voivat olla myös osa ihmisen selviytymisstrategiaa, tapa selvitä ahdistavista asioista. Ehkä tapa jopa suojaa vaikeammilta mielenterveysongelmilta?

Larivaara on usein kehottanut potilaitaan pitämään päiväkirjaa elämästään. Millaisissa tilanteissa hengenahdistus tai kipu vaivaa eniten, milloin helpottaa. Mikä pahentaa, mikä helpottaa? Kuinka perheeni suhtautuu sairauksiin? Onko sisäinen ruoskani niin luja, etten voi koskaan käpertyä sohvan nurkkaan
tuntematta itseäni laiskaksi ilman sairauden kaapua?

Myös mennyttä kannattaa muistella.

– Kun ihmiset ajattelevat mennyttä elämäänsä, he eivät aina huomaa tai halua muistaa, millaisia vastoinkäymisiä siihen sisältyy.

Larivaara muistelee erästäkin nuorukaista, joka ei ajatellut elämässään olleen mitään erikoista, mutta silti hän oli lapsena ollut onnettomuudessa, jossa isä sai surmansa.

Joskus elämäntarinan kokoamisessa myös perheenjäsenet tai ystävät voivat olla avuksi. Vaikka potilas saattaa kavahtaa ajatusta puolison tai ystävän mukaan ottamisesta vastaanotolle, asiaa kypsytellessään hän huomaakin, että toisen näkemykset voivat auttaa.

Hoitoa myös huoleen

Työssään Oulaisten terveyskeskuksessa johtava ylilääkäri Simo Jyväsjärvi on huomannut, että oirehtivat ihmiset ovat usein hyvin huolestuneita terveydestään ja käyvät vastaanotolla muita useammin.

Lääkärin tehtävä on tutkia, selittää tutkimustuloksia ja helpottaa potilaan huolta. Hänen pitäisi huojentua hyvistä tuloksista eikä ahdistua siitä, ettei oireille taaskaan löytynyt mitään selitystä.

– Jos potilas epäilee lääkärin lyöneen häneen luulotautisen leiman, hoidossa on vaikea edetä, Simo Jyväsjärvi miettii.

Potilas saattaa myös ajatella, että lääkäri yrittää kyseenalaistaa oireet, jos hän oikopäätä ohjaa mielenterveyspalvelujen piiriin.

– Paras tilanne olisi, jos lääkäri ja potilas voisivat luoda pysyvän hoitosuhteen. Silloin olisi helpompi ottaa puheeksi myös elämän vaikeat asiat.

Samalla kun ihminen oppii tietämään, kuinka hän reagoi ruumiillaan vaikeisiin ja ahdistaviin asioihin, myös lääkäri alkaa hahmottaa kokonaiskuvaa potilaan tilanteesta.

Muutoksen voima

Ruumiin oireiden takana saattaa olla monenkirjava joukko asioita: uupumusta, ahdistusta, paniikkioireita, traumaperäisiä oireita, käsittelemätöntä surua, vaikeita menetyksiä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Kun vyyhti alkaa purkautua, potilaan on helpompi suostua myös mielenterveyden ammattilaisten hoidettavaksi. Muutoksen voima lähtee vuorovaikutuksesta, Pekka Larivaara uskoo:

– Jos potilas tulee vastaanotolle ja sanoo, että auta mua niin, ettei mikään asia elämässäni muutu, mikään ei myöskään muutu.

Lopullinen hoito lähtee tietysti siitä, minkälainen taustalla oleva ongelma on. Mielialalääkitys saattaa auttaa myös ruumiin oireisiin, toisinaan apua tuovat erilaiset terapiat.

Kehon oireita ei unohdeta mielen syövereitä kaiveltaessa ja siksi pysyvä hoitosuhde omalääkärin kanssa olisi hyvä jatkua koko ajan.

Lue lisää lumehoidosta.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.