Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Reilu kuukausi sitten koin voimakkaan stressin ja sen jälkeen korvastani alkoi kuulua sama sävelmä toistuvasti välillä vaimentuen ja taas voimistuen. Mistä voisi olla apua? Olen 56-vuotias ja muuten terve.

Musiikin soiminen päässä tai musiikin kuuleminen korvissa eroaa tinnituksesta eli korvien soimisesta, joka kuuluu vain häiritsevänä suhinana tai vinkunana. Musiikin soimista kutsutaan myös korvamadoksi. Käsite on käännöslaina saksankielisestä sanasta ohrwurm.  

Korvamadossa kuultava musiikki on yleensä hyväntuulista, ja siihen liittyy yksinkertaisen tarttuva sanoitus. Ilmiöstä kärsivät useimmin ihmiset, jotka kuuntelevat paljon musiikkia. Hyväntuulisestä musiikista huolimatta korvissa jatkuvasti soiva musiikki voi olla tavattoman kiusallinen.

Korvamadosta vapautuminen ei ole helppoa eikä siihen ole olemassa mitään toimivaa keinoa. Pakko-oireisen häiriön hoidossa käytetyt serotoninergiset lääkkeet ovat joillakin potilailla lievittäneet musiikin soimista. Monilla potilailla korvissa jatkuvasti soiva musiikki loppuu yhtä äkillisesti kuin se alkoikin.

Etenkin vain toisessa korvassa kuuluvan korvamadon tai tinnituksen ilmaantuessa kannattaa aina kääntyä korvalääkärin puoleen, koska oireen taustalla voi joskus olla sisäkorvan tai hermoston sairaus.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.