Ei työ rasita, vaan se, että pitää olla sosiaalinen, aktiivinen ja innostunut. Mahdottomat odotukset käyvät ujon, hiljaisen ja vetäytyvän suomalaisen sydämelle.

Tiedämme tarkkaan, etteivät tupakointi, vähäinen liikunta ja raskas ruoka  sovi sydämelle. Veren kolesteroliarvot nousevat, suonet ahtautuvat ja verenpaine kohoaa. Lopulta sydän uupuu. Perimästä tosin riippuu, kuinka paljon elintavat vaikuttavat sairastumisriskiin.

Näin sepelvaltimotauti etenee elimistössä, mutta mikä sysää sairauden liikkeelle?

Yhä useampi tutkija uskoo, että kaiken takana on stressi. Henkisten paineiden tiedetään pahentavan sydänoireita. Työstressi käy erityisesti miehen sydämelle, naista raastavat ihmissuhteet. Kovan henkisen paineen alla sydän voi pettää, vaikka sepelvaltimoissa ei ahtaumia olisikaan.

– Tutkimuksin on voitu osoittaa, että ihmisen psyyke panee liikkeelle tapahtumaketjuja, jotka näkyvät ruumiin oireina ja sairauksina, sanoo Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen.

Stressi riippuu temperamentista

Liisa Keltikangas-Järvinen on tutkinut yli 20 vuotta sydän- ja verisuonitautien psykologisia riskitekijöitä ja on varma siitä, että sepelvaltimotauti on yhtä hyvin stressi- kuin elämäntapasairaus.

– Voimakas stressi esimerkiksi vaikuttaa veren hyytymistekijöihin ja rasva-aineenvaihduntaan. Nämä seikat taas kiihdyttävät suonten kalkkiutumista.

Keltikangas-Järvinen ei kuitenkaan ole kiinnostunut stressistä sinänsä vaan siitä, miksi ihmiset kokevat henkiset paineet niin eri tavoin: miksi toiselle muutokset työpaikalla ovat haaste ja elämän suola, kun toinen menettää niiden vuoksi yöunensa?

Eräs selitys löytyy ihmisen synnynnäisestä temperamentista.

– Temperamentin tutkiminen ja tunteminen on itsetuntemuksemme perusta, mutta se on tärkeää myös sydämelle, koska temperamenttimme määrää, mikä meitä stressaa.

Temperamentti on ja pysyy

Temperamentilla tarkoitetaan jokaiselle ihmiselle ominaista käyttäytymis- ja reagoimistyyliä, joka erottaa hänet muista. Jos työtoverini ovat huonolla tuulella, näen sen heti, vaikka en tiedäkään, miksi yksi mököttää, yksi paiskoo ovia ja yksi livauttelee ilkeyksiä. Temperamentti on ihmisen persoonan biologinen perusta.

Olemme erilaisia, koska aivojemme rakenteet ovat erilaisia ja koska hermostomme välittäjäaineet toimivat eri lailla. Yksilöllisyytemme on siis aivorakenteidemme määräämää.

Meillä on temperamentti jo syntyessämme. Se säilyy samanlaisena läpi elämän, vaikkakin samat piirteet ilmenevät eri tavoin eri ikäkausina. Kasvatus ja ympäristö sitten muokkaavat synnynnäisestä temperamentista persoonallisuuden.

Yksilöllinen temperamentti näkyy jo vauvaiässä: Sosiaalinen piltti konttaa heti muiden luo; aikuisenakin hän hakeutuu seuraan. Ujo pienokainen ottaa mieluummin askelen taakse- kuin eteenpäin; aikuisenakin hänellä on ”perhosia vatsassa” uuteen työpaikkaan mennessä. Sopeutumiskykyinen vauva maistelee uusia ruokia ja tottuu nopeasti uuteen hoitajaan; aikuisenakin hän joustaa notkeasti muutoksissa. Rytminen vauva nukkuu ja syö säännöllisesti, mutta aikuisena hänestä voi kehittyä myös rutiinien orja, jonka pitää saada unensa ja ateriansa tietyllä kellonlyömällä.

Ympäristö asettaa sietorajat

Jo nyt tiedetään, että tietyt temperamenttipiirteet, kuten jatkuva huolissaan olo tai liiallinen riippuvuus sosiaalisesta hyväksynnästä, altistavat ihmisen stressille ja siten sydän- ja verisuonitaudeille. Mitään valmista listaa sydäntä rasittavista persoonallisuuden piirteistä ei kuitenkaan voida antaa, vaan vaara riippuu aina ympäristöstä. Esimerkiksi vihamielinen elämänasenne, joka näkyy kyynisyytenä ja pessimisminä, altistaa sepelvaltimotaudille.

Se, kuinka suuri yksilön riski on, riippuu hänen ympäristöstään. Jos ympäristön asettamat vaatimukset ovat ristiriidassa oman temperamenttimme kanssa, stressaannumme ja sairastumme.

Suojaavat temperamenttipiirteet vaihtelevat kulttuurista toiseen. Suomalaisena on aika hyvä elää, jos on sopeutuvainen ja iloinen. Kehitysmaaoloissa tällaisella helpolla temperamentilla ei edes pysy hengissä. Siellä elämään selviävät vain hankalat, äänekkäästi hoivaa vaativat vauvat.

Myös työelämän vaatimukset saattavat olla liikaa temperamentillemme. Ympäristön odotukset voivat tuntua vierailta, jopa järjettömiltä. Silti moni yrittää sydän pamppaillen sopeutua paineisiin.

– Suomalaiseen työkulttuuriin on levinnyt amerikkalaistyylinen pakkososiaalisuuden ja yliaktiivisuuden korostaminen. Vaikka vain pieni osa töistä vaatii jatkuvaa touhottamista, sitä on alettu pitää toivottuna piirteinä työssä kuin työssä.

Aktiivinen, innostunut ja puuhakas halutaan heti meille töihin, kun taas ujoa, hiljaista ja vetäytyvää ei huoli kukaan, vaikka hän olisi paljon parempi työntekijä.

– Tällainen ajattelu voi johtaa työpaikoilla persoonallisuussyrjintään. Ihminen tuntee, ettei kelpaa sellaisena kuin on, ja yrittää muuttaa itseään. Ristiriidasta seuraa stressiä.

Aikuinen hakee sopusointua

Jos on ajautunut stressikierteeseen, jossa omat voimat eivät tunnu riittävän arjen haasteista selviämiseen, on aika tehdä valintoja. Temperamenttiamme emme voi muuttaa, mutta muilta tulevia vaatimuksia kykenemme karsimaan.

– Itsetuntoinen aikuinen osaa tehdä päätöksiä omaksi parhaakseen. Ei kannata hakeutua johtotehtäviin tai vaihtaa jatkuvasti työpaikkaa, jos ei ole joustava ja rohkea. Kaikkien ei tarvitse koko ajan rikkoa rajojaan, vaan voi kypsästi tunnustaa, että ei uskalla ottaa riskiä, koska on sellainen huolehtija, Keltikangas-Järvinen kannustaa.

Stressiä on mahdotonta täysin välttää, ja suremisen lopettaminen on lapsellinen vaatimus. Takaiskuja tulee kuitenkin. Mutta jos ihminen löytää temperamentilleen sopivan haasteellisuuden tason, normaalit elämänsurut eivät hänen sairastumisriskiään lisää.

Lapsi oppii stressinhallitsijaksi

Stressin käsittelyä alamme opetella jo lapsena. Vasta maailmaan tulleelle kaikki on uutta, ja hän tarvitsee aikaa löytääkseen keinoja stressaavien tilanteiden hallintaan.

– Meillä on pitkään ajateltu, että lapsi sopeutuu mihin vain. Niin sopeutuukin, mutta paineen alla hän ei ehdi oppia hyviä tapoja käsitellä stressiä.

Stressikokemukset häiritsevät lapsenkin elimistön tasapainoa ja vauhdittavat sairastumista. Suurten kansantautiemme siemenet kylvetään lapsuudessa: esimerkiksi kolesteroli alkaa kertyä verisuonten seinämiin jo varhain.

Kasvuympäristön pitäisi ottaa huomioon lapsen temperamentti. Lasta ei saa rangaista hänen temperamentistaan: kaikki voimakkaat reaktiot eivät ole kiukuttelua. Hitaasti lämpenevälle lapselle annetaan aikaa sopeutua ilmoittamalla etukäteen, mitä seuraavaksi tehdään. Ujoa ei patistella tekoreippauteen.

– Kun pienestä pitäen saa totutella uuteen oman temperamenttinsa rytmissä, kenestä tahansa kasvaa hyvä stressinsietäjä, Liisa Keltikangas-Järvinen painottaa.

Myös koulussa olisi uskottava, että lapset ovat yksilöitä. Peruskoulussa pärjää, jos on sopeutuva ja iloinen. Mutta ylivilkas, herkästi keskittymisessään häiriintyvä tai uutta etsivä, levoton lapsi on suuressa vaarassa pudota jatkokoulutuksesta, oli hän kuinka lahjakas tahansa.

Kun lapsen annetaan kohdata uudet haasteet omassa tahdissaan, hänestä kasvaa stressinhallitsija. Aikuisena hän uskaltaa tehdä valintoja omaksi parhaakseen ja käsitellä henkisesti raskaat asiat silloin, kun ne on pakko kohdata. Työstä ei tule pelkkää stressin sietämistä, ja sydänkin pääsee vähemmällä.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.