Väsyttääkö, nälättääkö, harmittaako?
Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Voit sitä paremmin, mitä tarkemmin kehoasi kuuntelet. Muista kysyä siltä usein, mitä kuuluu, niin masennuskin voi helpottaa.

Miten mainio keksintö onkaan auton koje­lauta. Se kertoo kuskille, onko bensiini vähissä, onko aika vaihtaa öljyä, onko turvavyö päällä, onko ovi auki, tai ovatko auton huoltokilometrit tulleet täyteen. Tiesitkö, että meillä ihmisillä on samanlainen kojelauta?

Ympäri kehoamme on jatkuvasti käynnissä erilaisia mittauksia. Mikä on kudosten happipitoisuus? Onko virtsarakossa painetta? Onko soluilla nestevajausta? Mikä on solujen energia­tilanne? Tuntuuko iholla kuuma, kylmä, kuiva, märkä? Kaikki nämä tiedot kulkeutuvat tulkittavaksi samalle aivoalueelle, joka muodostaa eräänlaisen sisäisen kojelaudan.

Lapsi aistii sisäänpäin

Vauvalla on vielä suora linja sisäiseen kojelautaansa. Hän kokee sisäiset aistimuksensa voimakkaina: ähistelee ja tuhistelee, kun vatsa kurisee tai suoli oikoo mutkiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistatko, kuinka lapsena makasit sängyssä ja kuuntelit omia sydämenlyöntejäsi? Pum, pum, pum… Mitä jos ne nyt loppuisivat! Ei ole sattumaa, että monille tämä muisto on nimenomaisesti lapsuusmuisto. Iän karttuessa tietoisuutemme sisäisistä aistimuksista vaimenee, kun niiden tilalle tulevat muu aistimukset: valot, värit, äänet, hajut ja maut. Huomiomme suuntautuu sisältä ulos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Poikkeamme toisistamme siinä, miten herkän kosketuksen säilytämme sisäisiin antureihimme.

Toiset tietävät vielä aikuisinakin tarkasti, mitä keholle milloinkin kuuluu,  toiset eivät.

Viime vuosina tutkijat ovat huomanneet, että jos ”kuulee” omat sydämenlyöntinsä, on usein herkkiä myös muille sisäisille tuntemuksilleen. Näillä ihmisillä on tutkijoiden mukaan tarkka kehotietoisuus, ja siitä näyttää olevan monenlaista etua.

Jarrutus vai äkkipysäys?

Herkkyys sisäiselle tiedolle voi selittää sitä, miksi jotkut meistä huomioivat tarpeensa ja toiset eivät. Jos ei ole kunnollista yhteyttä sisäiseen kojelautaan, ei myöskään huomaa kehon viestejä. Menee nukkumaan liian myöhään, koska ei suhtaudu vakavasti väsymykseen. Juoksee töihin ilman aamupalaa, koska ei tunnista nälkää. Vaikka varoitusvalot syttyvät yksi kerrallaan, emme kiinnitä niihin huomiota, ennen kuin tulee isompi pysähdys.

Sen sijaan jos yhteys omaan sisäiseen kehotietoon on kunnossa, tulee harvoin tällaisia ongelmia. Kun kojelauta vilkuttaa punaista univelasta, itsensä tunteva jättää konsertin väliin ja jää kotiin nukkumaan. Kun on nälkä, hän syö — ja lakkaa syömästä, kun nälkä on sammunut. Hän elää, tietyssä mielessä, elimistönsä ehdoilla.

Koska hyvä kehotietoisuus tarkoittaa yleensä kohtuullisia valintoja, tutkijoita on kiinnostanut sen rooli sairauksissa, joita leimaa jonkinlainen kohtuuttomuus. Esimerkiksi syömishäiriöissä ihmiset näyttävät nimenomaisesti menettäneen yhteytensä sisäiseen kojelautaansa. Anorektikot eivät tunnista nälkäänsä. Buliimikot eivät puolestaan tunnista kylläisyyttään. Ja tunnesyömisessä nälkäsignaali tuntuu vaihtuneen vihaksi tai suruksi, joka motivoi syömistä.

Kaikki hyvin täällä

Kehotietoisuus on syvällistä itsetuntemusta. Mieti esimerkiksi hetki, miten reagoit kysymykseen: Mitä kuuluu?

Ne, joiden kehotietoisuus on huono, miettivät elämäntilannettaan: ovatko he onnellisia, ahdistuneita tai masentuneita? Sen sijaan ne, joilla on yhteys sisäiseen kojelautaan, kuulostelevat ensin kehoaan. Ovatko he väsyneitä, nälkäisiä, janoisia, kuumissaan, kylmissään? Se, mitä heille kuuluu, on sitä, mitä heidän kehonsa kertoo.

Viisaus on siinä, että tunteemme ja mielentilamme ovat pitkälti kiinni sisäisistä aistimuksista. Aivotutkija Antonio Damasion tutkimukset ovat osoittaneet, että monien tunteiden alku on siinä mitä tapahtuu kehossa. Kun kehomme viestittää, että kaikki on hyvin, mielialamme on positiivinen. Jos kojelauta kuitenkin vilkuttaa varoitusvaloa — esimerkiksi väsymystä — olomme alkaa kallistua negatiivisen puolelle.

Masennus on pahaa oloa

Hyvä esimerkki kehollisen kokemuksen, tunteiden ja tietoisuuden yhteydestä on kahvinjuonti. Pitkään on tiedetty, että kupillinen kahvia aiheuttaa joillekin väliaikaisen ahdistuksen, ja herkimmissä se voi laukaista paniikkihäiriön. Syy tähän näyttää palautuvan siihen yksinkertaiseen fysiologiseen tosiseikkaan, että kahvi kiihdyttää sydämen sykettä. Kun sydämen syke kiihtyy, mutta sille ei näytä olevan ympäristössä mitään selkeää syytä — kuten metsäpolulla vastaan tulevaa karhua – osa ihmisistä kokee epämääräistä ahdistusta.

Kehotietoisuus kuitenkin vaikuttaa suuresti siihen, miten ahdistuja epämääräisen olonsa kokee. Jos hänellä on hyvä yhteys sisäiseen kojelautaansa, hän voi tarkistaa sen mittareista, mitä elimistössään tapahtuu. Hän näkee yhteyden kahvinjuonnin ja sydämen sykkeen välillä ja ymmärtää, mitä tuntee ja miksi.

Sen sijaan jos yhteys sisäisiin aisteihin on heikko, ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi häntä ahdistaa tai masentaa. Hän voi etsiä syytä ympäristöstään tai panna pahan olonsa työn tai läheisten piikkiin, vaikka tosiasiassa hänen kehonsa koettaa viestittää, että jotakin on vialla.

Myötätunto vahvistaa minää

Jos tietoisuus sisäisestä kojelaudasta on näin terveellinen ominaisuus, voiko sitä mitenkään harjoittaa? Vielä muutama vuosi sitten vastaus oli ei.

Kehotietoisuuden tasoa pidettiin sisäsyntyisenä ominaisuutena, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Esimerkiksi meditaatio, jossa huomio käännetään juuri sisäänpäin, ei herkistä ihmistä kuulemaan omia sydämenlyöntejään.

Sisäiseen tietoon voi kuitenkin löytyä kiertotie: nimittäin eräs tärkeimmistä yhdyskaapeleistamme vagus-hermo. Se on pitkä hermo, joka vaeltelee pitkin poikin elimistöämme ja välittää viestit eri puolilta kehoa aivoihin. Se on kuin piuha, joka johtaa moottorista kojelautaan.

Vagus-hermo ei kuitenkaan ole pelkkä mekaaninen johto, vaan se on ”tunteellinen” hermo. Tutkimuksissa on havaittu, että kun koemme surua toisen ihmisen puolesta, vagus-hermo aktivoituu. Samoin jos innostumme toisten puolesta, vagus-hermo aktivoituu silloinkin.

Sen sijaan jos mietimme itseämme, omia unelmiamme ja tavoitteitamme, vagus-hermossa ei tapahdu muutoksia. Vagus aktivoituu siis toisia kohtaan tunnetusta myötätunnosta.

Hyvät uutiset ovat, että vagus-hermoaan voi harjoittaa yksinkertaisesti olemalla hieman kiltimpi ja ajattelemalla läheisistään myötätuntoisesti. Kun vagus-hermo toimii voimakkaammin, se vie myös kehon signaalit aivoihin paremmin.

Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, itsensä kanssa pääsee yhteyteen vain keskittymällä muihin. Kun nostaa katseen omasta navasta, voi oppia tuntemaan sydämenlyöntinsä.

Testaa: Oletko liian ilkeä itsellesi?

 

Eeva

Hei ressikärpänen! Tuo tekemäsi juuri on sitä mindfullnessia. Toki sitä varten ei tarvitse mennä kurssille. Hienoa, että stressi on alkanut helpottaa ja olet löytänyt siihen oivan keinon. :)

ressikärpänen

Täyttä totta. Ihmisten pitäis oppia kuuntelemaan itseään ja ympäristöään. Itsellä on ollut lasten harrastusten vuoksi todella kiireistä ja lennokasta aikaa, työpäivän lisäksi 13-18 tapahtumaa kalenterissa viikossa. Viikonloppuna saattoi olla neljä menoa, oli peliä ja kisaa, kevään aikana yksi vapaa viikonloppu ja kaksi sunnuntaita! Huomasin olevan väärässä paikassa oikeaan aikaan ja toisin päin, yöllä heräilyä, voimattomuuden tunnetta jaloissa, sydämen tykytystä. Stressiä !!
Aloitin oman "valmennuksen" - bussissa töihin mennessä, keskityin kuuntelemaan auton hurinaa - ei mitään muuta, tyhjensin mieleni. En ajatellut enää mitä ruokaa, mihin pitikään lähteä ketäkin viemään. Vaan istuin. Puolisen tuntia itsekseni. Kävin kävelyllä harkkojen aikana, suljin ajatukset seuraavasta menosta tai toimenpiteestä, keskityin kuuntelemaan linnunlaulua, liikennettä, seurasin kanssaihmisiä.
Pikkuhiljaa stressi alkoi hellittää. Ei välttämättä tarvitse mindflunesseja - itsekin voi toimia. Työpaikallani on mahdollisuus nykyään mindfulnessiin - ehkä lähden mukaan kuitenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla