Väsyttääkö, nälättääkö, harmittaako?
Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Voit sitä paremmin, mitä tarkemmin kehoasi kuuntelet. Muista kysyä siltä usein, mitä kuuluu, niin masennuskin voi helpottaa.

Miten mainio keksintö onkaan auton koje­lauta. Se kertoo kuskille, onko bensiini vähissä, onko aika vaihtaa öljyä, onko turvavyö päällä, onko ovi auki, tai ovatko auton huoltokilometrit tulleet täyteen. Tiesitkö, että meillä ihmisillä on samanlainen kojelauta?

Ympäri kehoamme on jatkuvasti käynnissä erilaisia mittauksia. Mikä on kudosten happipitoisuus? Onko virtsarakossa painetta? Onko soluilla nestevajausta? Mikä on solujen energia­tilanne? Tuntuuko iholla kuuma, kylmä, kuiva, märkä? Kaikki nämä tiedot kulkeutuvat tulkittavaksi samalle aivoalueelle, joka muodostaa eräänlaisen sisäisen kojelaudan.

Lapsi aistii sisäänpäin

Vauvalla on vielä suora linja sisäiseen kojelautaansa. Hän kokee sisäiset aistimuksensa voimakkaina: ähistelee ja tuhistelee, kun vatsa kurisee tai suoli oikoo mutkiaan.

Muistatko, kuinka lapsena makasit sängyssä ja kuuntelit omia sydämenlyöntejäsi? Pum, pum, pum… Mitä jos ne nyt loppuisivat! Ei ole sattumaa, että monille tämä muisto on nimenomaisesti lapsuusmuisto. Iän karttuessa tietoisuutemme sisäisistä aistimuksista vaimenee, kun niiden tilalle tulevat muu aistimukset: valot, värit, äänet, hajut ja maut. Huomiomme suuntautuu sisältä ulos.

Poikkeamme toisistamme siinä, miten herkän kosketuksen säilytämme sisäisiin antureihimme.

Toiset tietävät vielä aikuisinakin tarkasti, mitä keholle milloinkin kuuluu,  toiset eivät.

Viime vuosina tutkijat ovat huomanneet, että jos ”kuulee” omat sydämenlyöntinsä, on usein herkkiä myös muille sisäisille tuntemuksilleen. Näillä ihmisillä on tutkijoiden mukaan tarkka kehotietoisuus, ja siitä näyttää olevan monenlaista etua.

Jarrutus vai äkkipysäys?

Herkkyys sisäiselle tiedolle voi selittää sitä, miksi jotkut meistä huomioivat tarpeensa ja toiset eivät. Jos ei ole kunnollista yhteyttä sisäiseen kojelautaan, ei myöskään huomaa kehon viestejä. Menee nukkumaan liian myöhään, koska ei suhtaudu vakavasti väsymykseen. Juoksee töihin ilman aamupalaa, koska ei tunnista nälkää. Vaikka varoitusvalot syttyvät yksi kerrallaan, emme kiinnitä niihin huomiota, ennen kuin tulee isompi pysähdys.

Sen sijaan jos yhteys omaan sisäiseen kehotietoon on kunnossa, tulee harvoin tällaisia ongelmia. Kun kojelauta vilkuttaa punaista univelasta, itsensä tunteva jättää konsertin väliin ja jää kotiin nukkumaan. Kun on nälkä, hän syö — ja lakkaa syömästä, kun nälkä on sammunut. Hän elää, tietyssä mielessä, elimistönsä ehdoilla.

Koska hyvä kehotietoisuus tarkoittaa yleensä kohtuullisia valintoja, tutkijoita on kiinnostanut sen rooli sairauksissa, joita leimaa jonkinlainen kohtuuttomuus. Esimerkiksi syömishäiriöissä ihmiset näyttävät nimenomaisesti menettäneen yhteytensä sisäiseen kojelautaansa. Anorektikot eivät tunnista nälkäänsä. Buliimikot eivät puolestaan tunnista kylläisyyttään. Ja tunnesyömisessä nälkäsignaali tuntuu vaihtuneen vihaksi tai suruksi, joka motivoi syömistä.

Kaikki hyvin täällä

Kehotietoisuus on syvällistä itsetuntemusta. Mieti esimerkiksi hetki, miten reagoit kysymykseen: Mitä kuuluu?

Ne, joiden kehotietoisuus on huono, miettivät elämäntilannettaan: ovatko he onnellisia, ahdistuneita tai masentuneita? Sen sijaan ne, joilla on yhteys sisäiseen kojelautaan, kuulostelevat ensin kehoaan. Ovatko he väsyneitä, nälkäisiä, janoisia, kuumissaan, kylmissään? Se, mitä heille kuuluu, on sitä, mitä heidän kehonsa kertoo.

Viisaus on siinä, että tunteemme ja mielentilamme ovat pitkälti kiinni sisäisistä aistimuksista. Aivotutkija Antonio Damasion tutkimukset ovat osoittaneet, että monien tunteiden alku on siinä mitä tapahtuu kehossa. Kun kehomme viestittää, että kaikki on hyvin, mielialamme on positiivinen. Jos kojelauta kuitenkin vilkuttaa varoitusvaloa — esimerkiksi väsymystä — olomme alkaa kallistua negatiivisen puolelle.

Masennus on pahaa oloa

Hyvä esimerkki kehollisen kokemuksen, tunteiden ja tietoisuuden yhteydestä on kahvinjuonti. Pitkään on tiedetty, että kupillinen kahvia aiheuttaa joillekin väliaikaisen ahdistuksen, ja herkimmissä se voi laukaista paniikkihäiriön. Syy tähän näyttää palautuvan siihen yksinkertaiseen fysiologiseen tosiseikkaan, että kahvi kiihdyttää sydämen sykettä. Kun sydämen syke kiihtyy, mutta sille ei näytä olevan ympäristössä mitään selkeää syytä — kuten metsäpolulla vastaan tulevaa karhua – osa ihmisistä kokee epämääräistä ahdistusta.

Kehotietoisuus kuitenkin vaikuttaa suuresti siihen, miten ahdistuja epämääräisen olonsa kokee. Jos hänellä on hyvä yhteys sisäiseen kojelautaansa, hän voi tarkistaa sen mittareista, mitä elimistössään tapahtuu. Hän näkee yhteyden kahvinjuonnin ja sydämen sykkeen välillä ja ymmärtää, mitä tuntee ja miksi.

Sen sijaan jos yhteys sisäisiin aisteihin on heikko, ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi häntä ahdistaa tai masentaa. Hän voi etsiä syytä ympäristöstään tai panna pahan olonsa työn tai läheisten piikkiin, vaikka tosiasiassa hänen kehonsa koettaa viestittää, että jotakin on vialla.

Myötätunto vahvistaa minää

Jos tietoisuus sisäisestä kojelaudasta on näin terveellinen ominaisuus, voiko sitä mitenkään harjoittaa? Vielä muutama vuosi sitten vastaus oli ei.

Kehotietoisuuden tasoa pidettiin sisäsyntyisenä ominaisuutena, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Esimerkiksi meditaatio, jossa huomio käännetään juuri sisäänpäin, ei herkistä ihmistä kuulemaan omia sydämenlyöntejään.

Sisäiseen tietoon voi kuitenkin löytyä kiertotie: nimittäin eräs tärkeimmistä yhdyskaapeleistamme vagus-hermo. Se on pitkä hermo, joka vaeltelee pitkin poikin elimistöämme ja välittää viestit eri puolilta kehoa aivoihin. Se on kuin piuha, joka johtaa moottorista kojelautaan.

Vagus-hermo ei kuitenkaan ole pelkkä mekaaninen johto, vaan se on ”tunteellinen” hermo. Tutkimuksissa on havaittu, että kun koemme surua toisen ihmisen puolesta, vagus-hermo aktivoituu. Samoin jos innostumme toisten puolesta, vagus-hermo aktivoituu silloinkin.

Sen sijaan jos mietimme itseämme, omia unelmiamme ja tavoitteitamme, vagus-hermossa ei tapahdu muutoksia. Vagus aktivoituu siis toisia kohtaan tunnetusta myötätunnosta.

Hyvät uutiset ovat, että vagus-hermoaan voi harjoittaa yksinkertaisesti olemalla hieman kiltimpi ja ajattelemalla läheisistään myötätuntoisesti. Kun vagus-hermo toimii voimakkaammin, se vie myös kehon signaalit aivoihin paremmin.

Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, itsensä kanssa pääsee yhteyteen vain keskittymällä muihin. Kun nostaa katseen omasta navasta, voi oppia tuntemaan sydämenlyöntinsä.

Testaa: Oletko liian ilkeä itsellesi?

 

ressikärpänen

Väsyttääkö, nälättääkö, harmittaako? Huomaa elimistön varoitusvalot

Täyttä totta. Ihmisten pitäis oppia kuuntelemaan itseään ja ympäristöään. Itsellä on ollut lasten harrastusten vuoksi todella kiireistä ja lennokasta aikaa, työpäivän lisäksi 13-18 tapahtumaa kalenterissa viikossa. Viikonloppuna saattoi olla neljä menoa, oli peliä ja kisaa, kevään aikana yksi vapaa viikonloppu ja kaksi sunnuntaita! Huomasin olevan väärässä paikassa oikeaan aikaan ja toisin päin, yöllä heräilyä, voimattomuuden tunnetta jaloissa, sydämen tykytystä. Stressiä !! Aloitin oman "...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.