Anna armoa itsellesikin

Kuvittele, että hyvä ystäväsi soittaa ja kertoo saaneensa potkut. Miten reagoit? Tarjoatko olkapäätä ja lohdutat, että kaikki järjestyy? Vai alatko sättiä häntä saamattomuudesta ja analysoida, mitä tämän olisi pitänyt tehdä toisin?

Tuskin edes harkitset jälkimmäistä. Totta kai ystävää tuetaan. Kriisit kuuluvat elämään, syyllisten etsiminen on turhaa.

Kuvittele sitten itsesi potkut saaneen paikalle. Alkavatko haukut yhtäkkiä tuntua oikeutetuilta? Ehkä jopa ajattelet, että ansaitsit kohtalosi.

Mielenterveysseuran psykiatri Outi Ruishalmeelle ilmiö on tuttu: ystävää käsitellään silkkihansikkain, mutta omalla kohdalla rumia nimiä ei säästellä. Pahimmillaan julmuus on iskostunut syvälle selkärankaan.

– Saattaa olla, että toinen puoli mielestä pyörittää kaiken aikaa hyvin epäystävällisiä ajatuksia: olenpa tosi huono, miksen suoriudu paremmin. Ajatukset ovat voineet muuttua niin automaattisiksi, ettei niitä edes huomaa, Ruishalme sanoo.

Ankara ei pääse kuin koira veräjästä. Itseruoskinta uuvuttaa ja keho käpertyy stressitilaan.

Mielekkään elämän rakentaminen on hankalaa, jos omissa nahoissa ei ole mukava olla.

Myötätunnolla tarkoitetaan yleensä kykyä asettua toisen asemaan, antaa anteeksi ja armahtaa. Tutkitusti onnellisimpia ovat ne, jotka osaavat suhtautua samalla lempeydellä myös itseensä. Myötätuntoiset selviävät kriiseistä ehjempinä ja uskaltavat päästää irti kivuliaasta menneisyydestä.

– Oman itsen kanssa on elettävä, joten ennemmin tai myöhemmin on hyvä opetella olemaan armollinen myös itselleen. Harjoittelemalla siitä tulee vähä vähältä helpompaa.

Löydä ankaruuden alkujuuret

Työpaikkakiusaaminen, alistava parisuhde, yksinäisyys. Rankat kokemukset koettelevat itsetuntoa ja sorvaavat monesta armottoman. Toisinaan julmuus itseä kohtaan kumpuaa jo kaukaa lapsuudesta, hylkäämisistä ja vaille jäämisistä.

– Kun kokemukset kasaantuvat mieleen vuosien mittaan, samalla vakiintuu käsitys siitä, millainen minun pitäisi olla, Ruishalme kertoo.

Mitä kauempaa ajatusmallit ovat peräisin, sitä todennäköisemmin niiden purkaminen vaatii ammattiapua.

Jos omat vanhemmat ovat antaneet kriittisyyden mallin, siitä voi olla työlästä pyristellä myöhemmin irti.

– Ankaruus on myös monien mielenterveyshäiriöiden taustalla. Esimerkiksi syömishäiriöpotilas, joka vain laihduttaa ja laihduttaa eikä mikään riitä, piiskaa itseään jatkuvasti.

Lempeyden opettelu alkaa siitä, että uskaltautuu ankaruuden juurille. Mikä menneisyydessäni on sellaista, joka satuttaa vieläkin?

Vanhasta irti päästäminen ei käy hetkessä, mutta vaiva kannattaa. Ruishalme muistuttaa, että myötätunto auttaa pitämään myös kehon terveenä.

— Eräässä tutkimuksessa vanhukset, jotka suhtautuivat lempeästi kipuihinsa ja vaivoihinsa, pysyivät toimintakykyisempinä pidempään kuin ankarammat ikätoverinsa.

Sisäinen puhe syyniin

Miksen taaskaan harkinnut tarkemmin? Typerä minä! Sitten seis! Mitä pidemmäksi ajaksi moittiviin ajatuksiin jää vellomaan, sitä enemmän kierroksia ne saavat.

–Olemme aika tehokkaasti ajatustemme ja tunteidemme vietävissä. Tiedostaminen auttaa kipuamaan

syyttelyn yläpuolelle. Jokainen kerta, kun yllätät itsesi piiskaamasta itseäsi, vie eteenpäin. Tarkoitus ei ole torpata ilkeilyä väkivalloin, sillä se on kuin sammuttaisi nuotiota bensalla. Toimivampi lääke ankaruuteen on lempeä läsnäolo. Jotta haitallisista ajatuksista voi päästä pois, ne pitää ensin hyväksyä.

Ruishalme neuvoo kuuntelemaan sisäistä kommenttiraitaa eri tilanteissa, uteliaasti. Puhuuko sisälläni kriittinen perfektionisti vai lohduton lannistaja? Kiusaavatko ajatukset eniten seurassa, yksin, väsyneenä?

–Myötätuntoa on tutkittu vasta vähän, mutta tulokset ovat selkeitä. Myönteistä ajattelua on mahdollista harjoitella, ja se muuttaa hiljalleen aivojen rakennetta, Ruishalme toteaa.

Buddhalaismunkit ovat tienneet saman jo tuhansia vuosia. He eivät harjoittele ainoastaan kärsimyksen sietämistä vaan treenaavat aktiivisesti lempeää ajattelua: hyväksyn ja rakastan itseäni ja lähimmäisiäni juuri tällaisena.

Tutkimuksissa on havaittu, että munkkien aivot poikkeavat reippaasti valtaväestöstä. Ne aivoalueet, jotka vastaavat myötätunnosta ja onnellisuudesta, ovat suurentuneet, ja pelkokeskus on kutistunut.

Kohti onnellista elämää

Jos julmuus kerran väsyttää ja satuttaa, miksi mieli pitää siitä niin tiukasti kiinni? Selitys löytyy tuntemattoman pelosta. Itsesyyttely tuo valheellista hallinnan tunnetta. Satutan itseäni, niin kukaan muu ei ehdi ensin. Jos annan itselleni löysää, en saa mitään aikaiseksi!

Todellisuudessa myötätunto ei torppaa elämänhallintaa vaan parantaa sitä. Jos esimerkiksi itselleen ankara laihduttaja sortuu ahmimaan, hän on altis ajattelemaan, että koko peli on jo menetetty. Lempeämpi kanssasisar uskoo onnistumiseensa – ja aloittaa huomenna alusta.

Armollisuus ei tarkoita itsesäälissä vellomista eikä toisaalta sitä, että lakaisee virheet maton alle. Päinvastoin armeliaan mielessä pieni moka ei kasva suhteettoman suureksi, joten hän on halukkaampi tunnustamaan erheensä ja korjaamaan tilanteen.

Tällainen asenne vie kohti onnellista, omannäköistä elämää.

– Myötätunnossa keskeistä on sen ymmärtäminen, että epäonnistumiset ovat erottamaton osa elämää. Kun alkaa nähdä itsensä osana ihmiskuntaa, myös omat ongelmat suhteellistuvat, Outi Ruishalme sanoo. ■

Tee myös testi: Olenko ilkeä itselleni? ja jaa tuloksesi!

Asiantuntija: Outi Ruishalme, psykiatri, SOSkriisikeskuksen johtaja, Suomen Mielenterveysseura.