Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Hedelmäsokeria eli fruktoosia on pitkään pidetty terveellisenä sokerina. Uusien tutkimusten mukaan se on pahin kaikista.

Sokeria on vaikea välttää. Söimmepä mitä tahansa prosessoitua ja pakattua ruokaa, lähes aina mukaan on lisätty sokeria.

Sokeri on yksi pahimmista terveysuhista: se on osallisena lihavuuteen, sydänsairauksiin ja kakkostyypin diabetekseen. Tarkkaan ottaen sokeri ei ole ihmiselle edes tarpeellista.

— Et voi elää ilman välttämättömiä rasvoja ja proteiineja ja voi olla vaikeaa saada tarpeeksi energiaa ilman hiilihydraatteja. Mutta jos jättää sokerin pois, mitään ongelmaa ei tule. Sokeri on täysin turha tuote, fysiologi Luc Tappy Lausannen yliopistosta toteaa New Scientist -lehdessä.

Hiljattain huolta on herättänyt erityisesti fruktoosi eli hedelmäsokeri. Fruktoosia löytyy luonnostaan hedelmistä ja marjoista, mutta se on myös tavallisen pöytäsokerin eli sakkaroosin ainesosa yhdessä glukoosin eli rypälesokerin kanssa. Luonnonsokereista fruktoosi on kaikkein makeinta.

Valkoinen terveysriski

Fruktoosi on saanut maineen tavallista sokeria parempana makeuttajana, sillä se ei nosta veren sokeri­arvoja yhtä paljon kuin sakkaroosi.

Lähinnä tällä perusteella EU antoi elintarviketeollisuudelle luvan markkinoida fruktoosia sisältäviä tuotteita terveysväittämillä tämän vuoden alusta.

Helsingin yliopiston sisätautiopin emeritaprofessori Marja-Riitta Taskinen pitää kehitystä huolestuttavana. Hänen mukaansa fruktoosin haitalliset puolet sivuutetaan, vaikka niistä on vahva tieteellinen näyttö.

— Fruktoosi kiihdyttää rasvojen muodostumista maksassa sekä nostaa veren triglyseridipitoisuutta, mikä puolestaan lisää valtimokovettumia ja sydänsairauksia, Taskinen toteaa.

Fruktoosilla on Taskisen mukaan yhteyksiä myös kihtiin, jossa virtsahappoa kertyy elimistöön liikaa.

Kaiken kukkuraksi fruktoosi on yhdistettävissä insuliiniresistenssiin, jossa veren sokeripitoisuutta säätelevän insuliinin vaikutus elimistössä on heikentynyt. Tila johtaa usein kakkostyypin diabetekseen.

Taskinen korostaa, että vaarallista on fruktoosi lisätyssä muodossaan. Kokonaisia hedelmiä tai marjoja ei pidä vältellä.

— Hedelmien ja marjojen kuidut hidastavat niissä olevan fruktoosin imeytymistä, ja samalla elimistö saa tärkeitä vitamiineja sekä hivenaineita, Marja-Riitta Taskinen toteaa.

Tuo energiaa, Ei vie nälkää

Painonhallinnan kannalta on väliä, syökö glukoosia vai fruktoosia. Toisin kuin glukoosi, fruktoosi ei vaikuta leptiini-hormonin tuotantoon, jonka tehtäviin kuuluu viestittää kylläisyydestä. Tämä tarkoittaa, että nautittu fruktoosi jättää glukoosia helpommin näläntunteen.

Glukoosin ja fruktoosin vaikutuksista nälkään kertoo Yalen yliopiston tekemä tutkimus. Siinä tutkittavat joivat kuukausien ajan juomia, joista toiset sisälsivät 75 grammaa fruktoosia ja toiset saman verran glukoosia. Tutkijat seurasivat koehenkilöiden aivojen hypotalamusta, joka säätelee näläntunteen signaaleja. Glukoosipitoiset juomat vähensivät koehenkilöiden hypotalamuksen aktiivisuutta. Niinpä tutkittavat myös kokivat glukoosijuomien jälkeen vähemmän näläntunnetta. Sen sijaan fruktoosia nauttineiden koehenkilöiden hypotalamus oli aktiivinen vielä juomisen jälkeen ja heidän halunsa syödä yhä vain jatkui.

Glukoosi on polttoainetta aivoille ja kudoksille, mutta fruktoosilla ei ole roolia elimistössä. Tosin glukoosiakaan ei tarvitse erikseen syödä, koska sitä syntyy soluissa muista hiilihydraateista.

— Valkoisen sokerin voisi jättää kokonaan pois. Emme kuitenkaan tee sitä, koska sokerin syöminen tuottaa niin paljon mielihyvää, Marja-Riitta Taskinen toteaa.

Halpa makea paholainen

Ruokateollisuus on alkanut käyttää fruktoosia tuotteissaan entistä enemmän. Elintarvikkeissa on yleistynyt erityisesti sana­hirviö glukoosi-

fruktoosisiirappi.

Tätä ”sokerien paholaista” löytyy muun muassa limonadeista, hedelmämehuista, jäätelöistä, hilloista, kastikkeista, ateriankorvike- ja proteiinipatukoista, leivistä ja vauvansoseista.

Syy glukoosi-fruktoosisiirapin suosiolle on selvä: se on yhtä makea kuin pöytäsokeri mutta noin 30 prosenttia halvempaa. Pikaruokaloissa glukoosi-fruktoosisiirapilla makeutettu kolajuoma voi olla halvempaa kuin lähdevesi.

Glukoosi-fruktoosisiirapin kiistanalaisin osa on juuri fruktoosi sen terveyshaittojen vuoksi.  Sen osuus  eurooppalaisesta glukoosi-fruktoosisiirapista on 42 prosenttia, Yhdysvalloissa 55 prosenttia.

ISO Lasku napostelusta

Asiantuntijoiden viesti kuuluu, että ihmiselimistö ei ole voinut sopeutua nykyiseen sokerikuormaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sokerin kulutus on kaksikymmenkertaistunut verrattuna 1700-luvun tasoon.

Kansainvälisen terveysjärjestö WHO:n suosituksissa sokerin kulutuksen yläraja on miehillä 8 teelusikallista ja naisilla 6 teelusikallista päivässä. Vertailun vuoksi: yhdessä Coca Cola -tölkissä on 9 teelusikallista ja Mars-patukassa 8 teelusikallista sokeria.

Suomalaiset työikäiset syövät Fin­ravinto-tutkimuksen mukaan nykyisin keskimäärin 12 teelusikallista eli noin 48 grammaa sokeria päivässä.

— Suuri ongelmamme on napostelun kulttuuri. Jokaisella näyttää olevan mukanaan jokin virvoitus- tai energiajuoma, Marja-Riitta Taskinen sanoo.

 

Mikä sokeri?

Sakkaroosi on sokeriruo’osta tai -juurikkaasta valmistettua tavallista pöytäsokeria. Glukoosi ja fruktoosi ovat tämän

sokerin aineosia. Sakkarosi pilkkoutuu ja imeytyy helposti elimistössä ja nostaa verensokeria nopeasti.

Glukoosi eli rypälesokeri pyörittää elimistön energiataloutta. Kaikki solut pystyvät muuttamaan ravinnosta saatavat hiilihydraatit glukoosiksi, joka imeytyy verenkiertoon ja varastoidaan tarpeen mukaan maksaan ja lihaksiin.

Fruktoosi eli hedelmäsokeri on makeinta sokeria, jota on marjoissa ja hedelmissä, mutta myös teollisessa glukoosi-fruktoosisiirapissa. Fruktoosi nostaa verensokeria muita sokereita hitaammin ja vain maksa voi hajottaa sen elimistön käyttöön.

Kuva Shutterstock

Magnesium on keskeinen tekijä sadoissa aineenvaihdunnan tapahtumissa. Puutostilasta kärsivät vain harvat, sillä magnesiumia saa vaikka mistä.

Hivenaine magnesiumin tärkeyttä ei pidä väheksyä. Se osallistuu solujen perusaineenvaihdunnan säätelyyn, aivojen välittäjäaineiden toimintaan, perintötekijöiden rakentumiseen sekä hermojen ja lihasten yhteispelin sujumiseen.

Magnesiumin saantisuositus on miehillä 350 milligrammaa ja naisilla 280 mg päivässä. Puutostila on harvinainen ja johtuu yleensä runsaasta virtsanerityksestä, joka voi liittyä munuaissairauteen, diabetekseen, pitkäaikaiseen nesteenpoistolääkkeiden käyttöön tai alkoholismiin. Ajan kanssa lieväkin puutos voi kuitenkin johtaa ongelmiin. Oireita ovat väsymys, oksentelu, vapina ja lihasten nykiminen.

Magnesiumlisien tehoa suonenvedon estämiseen ei ole todistettu pätevillä tutkimuksilla, mutta niitä voi hyvin käyttää, jos ne tuntuvat auttavan.

Asiantuntija: sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki

 

NÄISTÄ SAAT MAGNESIUMIA

Vehnälese 822 mg/100 g

Siemenet 447 mg

Pähkinät 208 mg

Tumma suklaa 130 mg

Banaani 31 mg

Tyrnimarja 30 mg

Kala 30 mg

Kaurapuuro 30 mg

Avokado 29 mg

Jauheliha 25 mg

Vadelma 25 mg

Lähde: Fineli.fi

Kuva Shutterstock

Pitääkö superfoodeista pitää taukoa? Käytän macaa, spirulinaa ja chiaa. Voiko superfoodeja ja kanelia käyttää, jos maksa -arvot ovat kohonneet?

Maca eli andienkrassi eli perun ginseng (Lepidium meyenii) on Andeilta peräisin oleva juurikasvi, jota on käytetty jo inkakulttuurissa. Suomessa sitä käytetään kuivattuna, jauhettuna juurena. Juuri sisältää aminohappoja, hiilihydraatteja, hieman rasvaa ja kivennäisistä mm. kalsiumia, kaliumia ja jodia. Macan väitetään lisäävän vireyttä, seksuaalista halua, hedelmällisyyttä ja helpottavan vaihdevuosioireita. Vaikutuksista ei ole tieteellistä näyttöä.

Haittoja ei ole systemaattisesti tutkittu, mutta ei ole toisaalta tietoa siitäkään, että maca aiheuttaisi maksahaittoja.

Spirulina on siniviherlevää, jota käytetään kuivattuna jauheena ja kapseleina. Se sisältää proteiinia, hiilihydraattia, rasvoja, vitamiineja ja mineraaleja. Käyttömäärien pitäisi kuitenkin olla runsaita, jotta spirulinan sisältämillä ravintoaineilla olisi merkitystä ruokavaliossa. Spirulinan on väitetty auttavan mm. pitkittyneeseen väsymykseen, rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin ja tehostavan vastustuskykyä, mutta tieteellistä näyttöä näistä vaikutuksista ei ole. On julkaistu potilastapaus, jossa spirulinan epäiltiin aiheuttaneen maksavaurion. Siniviherlevien sisältämiä myrkkyjä voi olla mukana myös spirulinatuotteissa. Muina haittoina voi esiintyä suolisto-oireita, kuten vatsan turvotusta, ripulia ja ilmavaivoja. Jos maksa-arvot ovat koholla, spirulinavalmiste pitää lopettaa ja kääntyä lääkärin puoleen. Maksa-arvot on tarkistettava muutaman viikon kuluttua valmisteen lopettamisesta. Jos maksa-arvot korjaantuvat spirulinan käytön loputtua, maksahaitta saattaa olla spirulinan aiheuttama. Muut syyt maksa-arvojen koholla oloon on tietysti myös selvitettävä.

Chia (Salvia hispanica L.) on mintulle sukua oleva viljelykasvi, jonka siemeniä ja niistä puristettua öljyä käytetään ravintona. Chia on nyt suosittua FODMAP-ruokavaliossa, koska sen ajatellaan tasapainottavan vatsan toimintaa. Ravintosisältö on tyypillinen siemenille, eli chia sisältää kuitua, pehmeää rasvaa ja proteiineja. Tutkimustietoa chian terveysvaikutuksista tai haitoista on rajallisesti, eikä sen mahdollisista maksavaikutuksista ole mitään tietoa.

Lue lisää FODMAP-ruokavaliosta

Jauhettu kanelipuun kuori, mausteena käytetty kaneli, on tavanomaisina määrinä turvallista. Tavallisemman eli kassiakanelin runsasta käyttöä on syytä välttää sen sisältämän haitallisen kumariinin vuoksi. Ceyloninkanelissa kumariinipitoisuus on huomattavasti pienempi. Kaneliöljy ja kanelipuun kuoriuutteet sisältävät kanelijauheeseen verrattuna moninkertaisia määriä kasvin ainesosia, ja ne ovatkin aiheuttaneet haittavaikutuksia. Paikallisesti käytettynä kaneliöljy voi aiheuttaa allergisia reaktioita ja ihottumaa. Suun kautta nautittu kaneliöljy voi suurina annoksina lamata keskushermostoa.

Kaneliöljyä ja kaneliuutteita on vältettävä, jos sairastaa maksasairautta, koska kanelin sisältämä kinnamaldehydi on maksalle haitallista. Mausteena kanelia voi silti käyttää ruoassa.

Kasveista valmistettuja ravintolisiä olisi parasta käyttää vain kuuriluonteisesti, koska niiden pitkäaikaiskäytön turvallisuutta ei ole yleensä varmistettu.

Mainituista "superfoodeista" ainakin spirulina ja kaneliuutteet voivat aiheuttaa maksavaurion, joten ne on jätettävä kokonaan pois käytöstä, jos maksa-arvot ovat koholla.
 

Eeva Sofia Leinonen
sisätautien erikoislääkäri

 

 

Ursula Schwab
ravitsemusterapian professori

 

 

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Spiruliinan syöjä

Voiko superfoodeista olla harmia?

Vierailija kirjoitti: Astronautit syö spiruliinaa eikä heillä ole maksavaurioita. Spiruliina on kasvatettua levää eli ruokaa. Liika hiilari rasvoittaa maksa ja siten saa rasvamaksan. Artikkelissa ei sanota että Spiruliina AIHEUTTAA maksavaurion vaan että VOI aiheuttaa maksavaurion, aivan kuten liika hiilarikin VOI. Kiinalaiset ovat kovia riisinsyöjiä, onko heillä kaikilla rasvamaksa?
Lue kommentti