Helikobakteeritutkimus kuuluu olennaisesti mahavaivojen syiden selvittelyyn.

Helikobakteeri elää mahan limakalvolla ja aiheuttaa siellä tulehduksen. Tartunnan voi saada jo lapsena tai nuorena. Oireina on ylämahakipuja ja korventelua, mutta niitä ei ole kaikilla.

Yli yhdellä kymmenestä tulehdus johtaa maha- tai pohjukaissuolen haavaan, ja toisaalta useimmilta näistä haavoista kärsivistä löytyy helikobakteeri.

Kun bakteeri iskee, elimistö iskee takaisin muodostamalla vasta-aineita. Vasta-aineiden osoittaminen verinäytteestä on yleinen keino tulehduksia etsittäessä, niin myös helikobakteeridiagnostiikassa. Sitä varten on olemassa kahdentyyppisiä tutkimuksia.

Yksinkertaisista kokeista tulos saadaan parhaimmillaan jopa kymmenessä minuutissa, ja ne voidaan tehdä vastaanotolla. Tällaiset kokeet sopivat parhaiten alustavaan seulontaan.

Kokeet, joilla vasta-aineiden määrä voidaan mitata tarkasti, onnistuvat vain laboratoriossa. Näitä kvantitatiivisia kokeita tarvitaan esimerkiksi seurattaessa hoidon tehoa. Vasta-aineiden määrä vähenee 4–6 kuukaudessa noin puoleen, kun bakteeri saadaan hävitetyksi.

Tähystyksestä luotettava tulos

Tähystys on olennainen osa ylävatsavaivojen diagnostiikkaa. Se tapahtuu työntämällä ohut taipuisa putki suun ja ruokatorven kautta mahalaukkuun ja ohutsuolen alkupäähän. Tähystimessä olevan kuituoptiikan kautta päästään tarkastelemaan mahalaukun ja suolen limakalvoa.

Tähystimen läpi voidaan ottaa limakalvosta pienillä pihdeillä näytepaloja mikroskooppista tutkimusta varten. Mikroskoopilla näkyy myös, onko limakalvolla helikobakteereita. Näytepalasta voidaan lisäksi tehdä bakteeriviljely ja selvittää, mikä antibiootti löydettyihin helikobakteereihin tehoaa. Näin saadaan hoidon kannalta arvokas lisätieto.

Kolmas tapa osoittaa helikobakteeri tähystyksen yhteydessä otetusta näytteestä perustuu bakteerin erikoiseen kykyyn hajottaa virtsa-ainetta eli ureaa hiilidioksidiksi ja ammoniakiksi. Kun näytepala pannaan koeputkeen, jossa on liuotettua virtsa-ainetta ja sen hajoamisen osoittavaa merkkiainetta, nähdään liuoksen värin muuttumisesta, onko helikobakteeria vai ei.

Tähystyksessä otetuista näytteistä saadaan luotettava helikobakteeridiagnoosi. Haittana on, että tämä tutkimus on joidenkin potilaiden mielestä epämiellyttävä ja vaatii tekijältään paljon erikoisosaamista.

Pareneminen selviää hengitystestillä

Kätevästi helikobakteeri löydetään niin sanotulla hengitystestillä. Sekin perustuu bakteerin kykyyn hajottaa virtsa-ainetta mahassa. Kun näin tapahtuu, hiilidioksidi poistuu hengityksen mukana.

Testissä tutkittavalle annetaan hieman muunneltua virtsa-ainetta. Jos sen hajoamistuotteena syntyvän hiilidioksidin määrä lisääntyy hengitysilmassa kokeen aikana, mahassa on helikobakteereita.

Potilaalle tutkimus on vaivaton: ensin hän antaa hengitysnäytteen puhaltamalla koeputkeen, ottaa sitten testiannoksen mehun kanssa ja puhaltaa puolen tunnin kuluttua toiseen koeputkeen.

Paraneminen onnistuneen hoidon jälkeen voidaan osoittaa hengitystestillä paljon nopeammin kuin vasta-ainetutkimuksella, jo noin kuukauden kuluttua.

Muuten hyvän hengitystestin haittapuolena on monimutkainen laboratoriotekniikka. Muutamat laboratoriomme pystyvät kuitenkin tekemään sen ja koska hengitysilmanäytteitä on helppo kuljettaa koeputkissa, tutkimus voidaan käytännössä tehdä missä päin maata tahansa.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Terveellä verensokeriarvot eivät suuresti vaihtele. Liian korkea verensokeri merkitsee diabetesta, mutta mistä liian matala arvo kertoo?

HYPOGLYKEMIASSA

verensokeripitoisuus laskee liian alas. Tällöin veren glukoositaso on yleensä alle neljä millimoolia litrassa.

Terveellä ihmisellä verensokeritaso on taidokkaasti säädelty, mutta diabeetikolla verensokeri voi laskea liikaa, jos pistää liikaa insuliinia, harrastaa rankkaa liikuntaa tai syö liian vähän hiilihydraatteja suhteessa insuliinimääriin. Hypoglykemia voi kehittyä jo muutamassa minuutissa.

HYPERGLYKEMIASSA

verensokeri pomppaa liian ylös. Näin voi tapahtua aterian jälkeen, mutta myös stressi nostaa verensokeria.

Korkeasta verensokerista vihjaavat väsymys, janon tunne, suun kuivuminen ja virtsaamistarpeen lisääntyminen.

Hyperglykemia voi johtaa kehon happamoitumiseen eli ketoasidoosiin. Tällöin hengityksessä on asetonin haju.

REAKTIIVISESTA HYPOGLYKEMIASTA

puhutaan, kun verensokeri syömisen jälkeen hyppää ylös ja sitten putoaa nopeasti. Olo tulee levottomaksi ja ärtyneeksi, jopa näköhäiriöitä ja sekavuutta saattaa ilmetä.

Herkkyys reaktiiviseen hypoglykemiaan on yksilöllistä terveillä ihmisillä.

SOKERIHEMOGLOBIINI

eli HbA1c-arvo kertoo siitä, kuinka paljon glukoosia on tarttunut veren punasolujen hemoglobiiniin.

Korkea sokerihemoglobiinin arvo nostaa vaaraa sairastua diabeteksen lisäsairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä munuaisten vajaatoimintaan, sillä verensokerilla on taipumus ”ripustautua” myös muihin kehon valkuaisaineisiin.

INSULIINISOKKI

tulee, jos verensokeri on pitkään ollut vaarallisen alhainen insuliinipistoksen seurauksena. Ihminen menettää silloin tajuntansa ja hänet pitää toimittaa välittömästi sairaalaan. Tajuttomalle ei saa laittaa suuhun mitään.

Ensiapuna voidaan käyttää pistoksensa annettavaa glukagonia, insuliinin vastavaikuttajaa, joka vapauttaa maksan verensokerivarastoja.

Asiantuntija: Johan Eriksson, professori, Helsingin yliopisto.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Milloin verensokeri on normaali?
Terveys
Milloin verensokeri on normaali?
Vierailija

Mistä on kyse, kun verensokeri heittelee?

Verensokerin heittelystä pääsee eroon vähähiilihydraattisella dieetillä. Sopii hyvin myös sekä 1- että 2-tyypin diabeetikoille. Tieteellinen tutkimusaineito on kiistaton, vaikka ne suomessa uutisoinnista sensuroidaankin. On lisäksi hyvä muistaa, että maksa kyllä tuottaa loput elimistön mahdollisesti tarvitsemasta glukoosista ja diabeetikoilla hypot johtuvat aina liiasta lääkityksestä, ei liian vähäisestä hiilihydraatin syömisestä.
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen lopettanut hormoniehkäisyvalmisteen pari kuukautta sitten, ja minulle on tullut rajuja mielialavaihteluita päivittäin. Saan todella herkästi raivokohtauksia. Voiko tämä edelleen johtua pillereiden lopettamisesta vai onko taustalla jotakin muuta?

Hyvin haitallisia oireita ehkäisypillereiden lopettamisesta ilmenee harvoin. Osa kokee kuitenkin harmillisia oireita, kuten kierron epäsäännöllisyyttä sekä muutoksia ihossa. Keho totuttelee uuteen hormonaaliseen tilanteeseen. Ehkäisypillerin käytön aikana hormonaalinen tilanne on tasainen, kun munarakkulan kasvu ja ovulaatio ovat estyneet. Pillerissä olevat hormonit korvaavat kehon omaa hormonituotantoa. Kun niiden käyttö lopetetaan, oma hormonitoiminta käynnistyy, mikä voi aiheuttaa erilaisia tuntemuksia.

Pillerin lopetuksen jälkeen oma kuukautiskierto käynnistyy, yleensä samanlaisena kuin ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä. Yleisiä oireita kiertojen
käynnistyessä ovat muun muassa rintojen arkuus ja mielialanvaihtelu kierron vaiheiden mukaan. Myös hiustenlähtö tai karvan kasvun lisääntyminen voi liittyä ehkäisypillerien lopettamiseen, jos näihin oireisiin on ollut taipumusta ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä.

Tavallisesti keho tottuu pian uuteen tilanteeseen. Ihan heti hormonaalisen lääkityksen lopettamisen seurauksena elimistön hormonitasot voivat olla hetken hyvinkin matalat, ennen kuin munasarjan oma tuotanto lähtee jälleen käyntiin. Matalat ja sen jälkeen tavallista enemmän vaihtelevat hormonitasot voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita ja esimerkiksi päänsärkyjä.

Kysyjä ei kerro, ovatko vuodot käynnistyneet normaalisti. Jos oma kuukautiskierto ei palaudu normaaliksi kuuden kuukauden kuluessa pillereiden lopetuksesta, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.