Virtsankarkailu on kiusallinen vaiva. Ensiapuna toimii lantionpohjan lihasten vahvistaminen. Katso helpot treeniohjeet, jotka tehoavat jo parissa viikossa.

Kaverin hauska juttu naurattaa, ja pieni tippa vuotaa housuihin.

Noin puolet naisista kärsii satunnaisesta virtsankarkailusta ja vaiva yleistyy iän myötä myös miehillä.

Urologi Lauri Flöjt epäilee, että virtsankarkailuun liittyy edelleen häpeilyä ja kynnys hakea apua voi tuntua korkealta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Monilla vaiva on ehkä pahentunut vähitellen ja jatkunut niin kauan, että siihen on tottunut. Vaikka oireet olisivat vaikeita, niin niistä tulee uusi normaali, Flöjt pohtii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lievän virtsankarkailun taustalta löytyy usein stressintäyteistä arkea ja paljon istumista.

– Jotkut eivät välttämättä käy kertaakaan vessassa työpäivän aikana, jolloin rakko täyttyy liikaa ja ärsyyntyy. Toiset taas huomaavat juomispäiväkirjaa pitäessään, että he juovat paljon yli suositusten, Flöjt kuvailee.

Jos oireet ovat lieviä, lääkäriin ei välttämättä tarvitse lähteä.

Flöjt kuitenkin suosittelee, että uusien virtsankarkailuoireiden ilmetessä käytäisiin kerran lääkärissä.

– Jotta voidaan poissulkea sairaudet ja etsiä paras mahdollinen hoito.

Refleksi tyhjentää rakon

Virtsaaminen on tahdosta riippumaton refleksi, jota säädellään selkäytimen alaosan virtsaamiskeskuksessa.

Täyttyessään rakko venyy ja supistelee, se kertoo että nyt pitäisi päästä vessaan. Ihminen pystyy kuitenkin tahtoessaan pidättämään virtsaa ja päättämään, milloin menee pöntölle.

Virtsankarkailuongelmat johtuvat yleensä joko virtsaputken ympäröivien tukirakenteiden heikentymisestä tai ongelmasta virtsarakon toiminnassa. Syynä voivat olla sairaudet, ylipaino, tupakointi, ikääntyminen tai lantionpohjan lihasten heikkous.

Jos rakko supistelee liikaa

Yleisin virtsankarkailutyyppi on ponnistuskarkailu, joka vaivaa yskiessä, nauraessa tai liikkuessa.

Kuormituksessa vatsaontelon paine kasvaa hetkeksi suuremmaksi kuin virtsaputken paine – ja pissa karkaa.

Toinen yleinen tyyppi on pakkokarkailu. Sen oire on yhtäkkinen pakottava vessahätä, joka ei liity fyysiseen kuormitukseen. Syynä voi olla yliaktiivinen rakko, jossa rakkolihas supistelee herkästi.

– Monilla iäkkäillä vaiva on sekamuotoinen, eli on sekä pakkokarkailua että ponnistuskarkailua, Flöjt sanoo.

Lantion lihakset kuntoon

Usein lieviä oireita voi helpottaa jo elämäntapamuutoksilla. Ensin pidetään kirjaa omista juomisista ja vessakäynneistä.

Jos juo enemmän kuin 1,5–2,5 litraa vettä päivässä, rakko voi täyttyä liiaksi.

Jos virtsa karkaa ponnistaessa, lantionpohjan lihakset ovat pääroolissa.

Kuntosaliharjoittelu, keskivartaloa vahvistava liikunta ja lantionpohjan supistusliikkeet auttavat vahvistamaan virtsan pidättäjälihasta ja sitä ympäröiviä lihaksia.

– Päivittäinen lantionpohjan lihasten harjoittelu auttaa tutkimusten mukaan kahdessa kuukaudessa lievään ponnistusvirtsankarkailuun, Flöjt sanoo.

Lantionpohjan lihakset voivat heikentyä raskauden ja synnytyksen aikana. Naisille suositellaankin lantionpohjan jumppaa synnytyksen jälkeen.

Pakallisestrogeeni auttaa vaihdevuosissa

Vaihdevuosien jälkeen estrogeenimäärät laskevat ja virtsaputken limakalvo ohenee, mikä heikentää virtsaputkea ja pahentaa virtsan pakkokarkailua.

– Paikallisestrogeenivalmisteet voivat auttaa vaihdevuosien aiheuttamaan virtsankarkailuun. Jos oireet ovat lieviä, voi ensin itse kokeilla reseptivapaata puikkoa tai voidetta kolmen kuukauden ajan, ja katsoa helpottaako vaiva, neuvoo Lauri Flöjt.

Jos oireet jatkuvat ja vaikeuttavat elämää, terveyskeskuksesta voi saada hoitotarvikelähetteen, joka oikeuttaa ilmaisiin karkailusuojiin.

Viimeinen keino nauhaleikkaus tai botox

Jos lantionpohjan lihasten harjoittelu ei auta ja oireet ovat hankalia, voidaan ponnistuskarkailua hoitaa leikkauksella. Yleisin on nauhaleikkaus.

Suomalaistutkimuksissa noin 90 % potilaista on viiden vuoden seurannassa pysynyt oireettomana.

– Nauhaleikkauksessa virtsaputken ympärille kierretään verkkomainen nauhateippi, joka kiristää sitä napakammaksi, Flöjt kuvailee operaatiota.

Nauhaleikkaus on saanut osakseen myös kritiikkiä. Siihen on liittynyt komplikaatioita, ja leikkaus on ollut kielletty muun muassa Iso-Britanniassa.

– Suomessa nauhaleikkaus on edelleen täysin kelpo ja yleinen hoito, Flöjt vakuuttaa.

Leikkaus ei auta pakkokarkailuun, vaan sitä hoidetaan virtsarakkoa rauhoittavilla lääkkeillä. Virtsarakkoon voidaan myös antaa pistoksina Botox-lääkeainetta.

– Botuliinitoksiinin hermo- ja lihastoimintaa lamaava vaikutus rauhoittaa liian herkästi supistelevaa virtsarakkolihasta.

Jos pakkokarkailun taustalla on neurologinen sairaus tai yliaktiivinen rakko, neuromodulaatio voi auttaa.

Siinä alaselän ihon alle asennetaan laite, joka ohjaa selästä tulevia hermokäskyjä rakkoon ja rauhoittaa sen toimintaa.

L A N T I O N P O H JA N L I H A S T E N H A R J O I T T E LU

AU T TA A JO K A H D E S SA K U U K AU D E S S A:

  • Tee harjoitus istuallaan tai seisten. Supista voimakkaasti lantionpohjan lihaksia sisäänpäin viiden sekunnin ajan.
  • Kuvittele että yrität pidättää vessahätää.
  • Tee puristus 20 kertaa ja rentouta aina välissä.
  • Toista uudelleen aamuin illoin.
  • Aluksi lantionpohjan lihaksia voi olla vaikea ”löytää”. Jatka silti sinnikkäästi, niin homma helpottuu.
  • Kun treeni alkaa sujua, harjoitukset voi ottaa osaksi arkiaskareita.

Asiantuntija: Lauri Flöjt, urologi, virtsaelinkirurgi, Mehiläinen.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla