
Uniapnean ensimmäinen merkki on yleensä kuorsaus. Sitä seuraavat hengityskatkokset, joiden seurauksena elimistö kärsii öisin hapenpuutteesta. Uniapnea helpottuu laihduttamalla.
Uniapnea on todettu 150 000 suomalaisella, mutta sitä sairastavia arvioidaan olevan liki kaksinkertainen määrä. Lääkäriin tullaan useimmiten viidenkympin tietämillä.
Miehillä uniapnea on yleisempi kuin naisilla, mutta vaihdevuosien jälkeen tilanne tasoittuu. Syyksi arvellaan eroja miesten ja naisten ylähengitysteiden lihasten toiminnassa ja pehmytkudoksen rakenteessa sekä hengityksen hormonaalista säätelyä.
Naisten on siis miesten lailla syytä epäillä uniapneaa, jos pitkänkään yöunen jälkeen ei tunne oloaan virkeäksi.
Rasva painaa kurkunpäätä
Uniapnean yleisin syy on ylipaino. Noin 70 prosenttia uniapneaa sairastavista on vähintään ylipainoisia.
Kun paino nousee, rasvan osuus kasvaa myös ylähengitysteissä. Pehmytkudokset painavat nenää, nielua ja kurkunpäätä tukkoon ja aiheuttavat hengityskatkoksia.
Hoikkiakin potilaita on. Syynä voi olla ylähengitysteiden rakenteellinen ahtaus, pieni alaleuka tai purentavirhe.
Apua jo muutaman kilon laihdutuksesta
Jo 5–10 prosentin painonlasku auttaa. Laihduttamisen tueksi suositellaan Itämeren ruokavaliota, joka sisältää paljon kasviksia, marjoja, täysjyvää, kalaa ja rypsiöljyä.
Tärkeintä on syödä säännöllisesti sen verran kuin kuluttaa. Iltasyömisestä kannattaa siirtyä aamu- ja päiväsyömiseen.
Epäile uniapneaa, jos sinulla on
- päiväväsymystä
- kuorsausta
- hengityskatkoksia
- heräämistä tukehtumisen tunteeseen
- suun kuivumista
- yöhikoilua
- useita yöllisiä vessakäyntejä
- aamupäänsärkyä
- ärtyisyyttä
- mielialan vaihteluja
- lievää masennusta
Asiantuntija Juha Seppä, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri
Lue lisää:
Tukisukista uusi apu uniapneaan