Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jos tunnet, että sinua sivalletaan työpaikalla, on paras olla provosoitumatta. Avoin riitely tuskin parantaa tunnelmia töissä. Psykologi Anna Salmi neuvoo kuitenkin reagoimaan.

 

Monilla työpaikoilla kamppaillaan yrityksen menestyspaineiden alla omasta elintilasta. Viime kädessä siitä, riittääkö töitä vielä tulevaisuudessa myös itselle.

Se voi hermostuttaa työntekijöitä ja lisätä työkavereiden välistä kilpailuhenkeä. Jokainen haluaa osoittaa olevansa tarpeellinen organisaatiolle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Omaa asemaa saatetaan pönkittää muiden taitoja kyseenalaistamalla. Mitä tehdä, kun piikittely tulee työkuvioihin ja lannistaa työintoa?

-Kun tuntuu, että kollega piikittelee ikävällä tavalla, ota aikalisä, neuvoo Väestöliiton psykologi Anna Salmi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rauhoitu ennen reagointia

1. Kiukku synnyttää fysiologisen reaktion: sydän alkaa hakata ja kiihtymys nousee. Työkaverin heittämä sivallus voi romuttaa hetkeksi omanarvontuntosi. Sen sijaan, että sivaltaisit takaisin, kokoa rauhassa hyvä omakuvasi. Mieti vasta sitten, miten voit antaa ikävään käytökseen sortuneelle työkaverille palautetta.

2. Muista, että yhden ihmisen harrastama piikittely kertoo ehkä hänen omasta pahasta olostaan. Voit kysyä kaverilta, mitä hän tarkoittaa ikävällä heitollaan tai toistuvilla huomautuksillaan? Piikitteleekö hän tarkoituksella vai huomaamattaaan? Mistä hän todella on huolissaan ja mitä yrittää sanoa?

3. Tietoinen provosointi syö kaikkien työintoa ja huonontaa ilmapiiriä. Jos tilanne ei helpotu työkaverin kanssa juttelemalla, voit puhua mieltäsi painavasta asiasta esimiehesi kanssa. Pidemmän päälle se helpottaa kaikkien oloa.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla