
Yrittäjä Janina Fry, 49, on viime aikoina miettinyt paljon terveyttä ja myös suhdetta kehoonsa – kuinka sitä kannattaa arvostaa ja rakastaa sellaisena kuin se on.
Huolestuttuvan luomen löytäminen sai Tukholmassa asuvan Janinan viimeksi pohtimaan terveyttä — ja myös Suomen ja Ruotsin eroja terveydenhoidossa.
– Olisin halunnut käydä poistattamassa luomen saman tien. Ensin olisi kuitenkin pitänyt käydä terveyskeskuksessa arvioitavana, ja vapaita aikoja ihotautilääkärille löytyi vasta neljän kuukauden päästä.
Syövän jo kertaalleen sairastaneelle Janinalle se oli pelottavaa kuultavaa. Mitä jos luomi olisikin vaarallinen?
– En voinut jäädä odottamaan niin pitkään. Katsoin netistä miltä helsinkiläiseltä lääkäriasemalta sai ensimmäisen ajan luomenpoistoon ja lähdin Suomeen. Luomi oli poistettu viikon sisällä. Siitä mielenrauhasta kannatti maksaa. Enää en jää yhtään odottamaan, jos jokin terveydessä huolestuttaa.
"Myönteinen minäpuhe kannattaa"
Janina tuntee nykyisin suurta kiitollisuutta siitä, miten hänen kehonsa jaksaa ja toimii.
– Äitini syöpälääkärin huoli vuosia sitten varmaan pelasti henkeni. Hän sanoi, että kun äidillä on ärhäkkä rintasyöpä, tyttären pitää olla tosi tarkkana ja kehotti käymään rintojen kuvauksessa säännöllisesti. Sitten toisesta rinnastani löytyikin muutaman millin kasvain. Enää en ota terveyttäni itsestäänselvyytenä.
Kaiken kokemansa jälkeen Janina on opetellut puhumaan itselleen ja keholleen kauniisti.
– Kun äiti oli huonossa kunnossa, kehonkuvani oli ankeampi. Myönteinen minäpuhe on tärkeää, sillä se, miten suhtautuu itseensä, heijastuu myös esimerkiksi lasten ajatusmaailmaan.
Myönteisen minäpuheen opettelu on Janinan mukaan kannattanut.
– Olen joka aamu kosketuksissa kehooni kokonaisuutena. Päivä ei lähde käyntiin oikeassa tunnelmassa ilman sitä. Kehon ääriviivojen tunnistaminen ja jokaisen solun herättäminen onnistuu vaikkapa uimalla tai nostattamalla hien pintaan lenkillä. Se on rauhoittavaa ja kuin halaus koko keholle.
Lue lisää Janina Fryn hyvän olon oivalluksista Hyvä terveys -lehden numerosta 10/2023!
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.