Tiede antaa meille taas uuden syyn laihduttaa: Vatsallesi kertyvä rasva ei ole pelkkää toimetonta läskiä vaan paljon pahempaa. Se säätelee koko elimistön terveyttä ja sairautta.

Omien lanteilla hyllyvien jenkkakahvojen katselu voi joskus olla hyvin filosofista: Kuinkahan monta päivää eläisi pelkästään näiden kolmen poimun sisältämän energian varassa?

Jos kaikki tuo rasva pursotettaisiin talipalloiksi, selväisivätkö linnut sillä yhden talven ylitse? Vai peräti kahden? Sillä mitä muuta rasva on kuin varastoitua energiaa – ja sen kertyminen jäänne esihistorialliselta ajalta, jolloin ruoka oli niukkaa, mutta täysin hyödytöntä nykyään.

Tohtoritutkija Anna-Kaisa Purhonen Kuopion yliopistosta on toista mieltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Viime vuosina on oivallettu, että rasva ei ole pelkkää passiivista kudosta, vaan sillä on aktiivinen rooli koko elimistön toiminnassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toimii kuin sisäelin

Rasvakudos tuottaa hormoneita, entsyymejä ja proteiineja, joita ei synny muualla kehossa. Lisäksi se lähettää viestiproteiineja muun muassa aivoihin, maksaan ja haimaan ja vastaanottaa niitä kaikkialta kehosta.

– Nykyään ajatellaan, että rasvakudos toimii samalla tavalla kuin haima, kilpirauhanen tai mikä tahansa sisäelin, sanoo Purhonen.

Rasvakudos on kuitenkin siinä mielessä erikoinen sisäelin, että voimme vaikuttaa sen kokoon elintavoillamme. Tasapaino keikahtaa helposti – jolloin rasvakudoksesta tulee liian suuri tai joskus liian pieni – ja silloin ongelmat alkavat.

– Jos ihmisessä on liian vähän rasvaa, hän saa hassua kyllä samanlaisia oireita kuin ylipainoiset ihmiset, sanoo Purhonen.

Keskustelee ja käskee

Rasvasolujen erittämiä hormoneja, proteiineja ja entsyymejä kutsutaan adipokiineiksi. Ensimmäinen adipokiini eli leptiini, löydettiin vuonna 1994, mutta nyt niitä tunnetaan jo yli viisikymmentä.

Ne säätelevät osaltaan lukuisia kehon toimintoja, kuten ruokahalua ja energiatasapainoa, verisuonten uudismuodostusta, verenpainetta, immuunivastetta ja insuliiniherkkyyttä.

Miksi rasvasolujen erittämät aineet osallistuvat näin moneen asiaan ja miksi rasvasolut ”keskustelevat” niin aktiivisesti aivojen, lihasten ja muiden kehon osien kanssa? Tätä ei vielä tiedetä, mutta on mahdollista, että tiedonsiirtoa tarvitaan rasvavarastojen rakentamisessa ja hajottamisessa.

Koska monet kehon toiminnot ovat riippuvaisia rasvakudoksen vapauttamasta energiasta, niillä täytyy olla ”linja auki” kehon energiavarastoon.

Tulehdus sairastuttaa

Aikaisemmin tutkijoille oli työn ja tuskan takana selittää, miksi lihavuus altisti ihmiset metaboliselle oireyhtymälle, tyypin 2 diabetekselle ja valtimonkovettumataudille. Mysteeri alkoi valottua 2000-luvun alussa, jolloin havaittiin, että ylipainoisten rasvakudoksessa vallitsee jatkuva lievä tulehdus. Sairaudet syntyvät tämän pienellä liekillä palavan tulehduksen sivuseurauksena.

Tulehdukseen liittyvistä rasvasolujen erittämistä aineista eniten huomiota on saanut adiponektiini. Sen uskotaan olevan yksi avaintekijä prosessissa, joka johtaa lihavuudesta sairauteen.

– Adiponektiini on hyödyllinen hormoni, joka suojaa ihmistä usealla eri tavalla, sanoo Purhonen.

– Ensinnäkin se hidastaa valtimoiden kalkkeutumista estämällä plakkien muodostumista verisuonten seinämiin. Toiseksi se edistää insuliinin kulkeutumista kohdesoluihin; esimerkiksi eläinkokeissa on havaittu, että adiponektiini lievittää hiirten insuliiniresistenssiä. Kolmanneksi adiponektiini jarruttaa tulehdusvälittäjäaineiden toimintaa ja hillitsee näin tulehdusta.

Adiponektiini-hormoni tarjoaa näin siis yksinkertaisen selityksen lihavuuden sairaalloisuuteen.

Adiponektiinipitoisuus rasvakudoksessa on suurimmillaan normaalipainoisilla, mutta laskee tasaisesti erityisesti keskivartalolihavuuteen liittyvän vatsarasvan lisääntyessä.

Ylipainoisilla ja tyypin 2 diabetesta sairastavilla adiponektiinia on vain vähän. Kun sen suojaava vaikutus puuttuu, tulehdusta piiskaavat sytokiinit pääsevät valloilleen, insuliiniresistenssi lisääntyy eikä mikään ei estä plakkeja liimautumasta valtimonseinämiin.

Kahdenlaista rasvaa

Adiponektiini-hormoni istuu hyvin myös havaintoihin ihonalaisen ja vatsaontelon sisäisen rasvan osuudesta diabeteksessa ja sydänsairauksissa.

Pitkään on tiedetty, että ihonalainen rasva, etenkin takamukseen, reisiin ja lantiolle kertyvä, on ”hyvää”rasvaa, joka käytetään ensimmäisenä energiantuotantoon. Sen sijaan vatsaonteloon kertyvä, keskivartalolihavuutena näkyvä rasva on ”pahaa” rasvaa, joka lisää metabolisen oireyhtymän ja sydänsairauksien vaaraa.

Tähän asti on ajateltu, että vatsaontelon sisäinen rasva on haitallista, koska se tuottaa enemmän vapaita radikaaleja ja rasvahappoja.

Uudet tutkimukset kuitenkin osoittavat, että myös adiponektiinia on huomattavasti enemmän ihonalaisessa kuin vatsaontelon sisäisessä rasvassa. Tämä saattaa selittää myös sen, miksi kohtuullinen määrä ihonalaista rasvaa näyttää peräti suojaavan, etenkin naisia, sydänsairauksilta. Adiponektiinin määrä kuitenkin laskee myös ihonalaisessa rasvassa, jos sitä kertyy liikaa.

Anna-Kaisa Purhonen korostaa, että adiponektiini ei kumoa vanhaa tietoa kolesterolin ja rasvahappojen osuudesta metabolisen oireyhtymän synnyssä, vaan pikemminkin se tarjoaa puuttuvia paloja tähän asti sotkuiseen palapeliin. Adiponektiini on kuitenkin vain yksi pala – rasvakudoksessa toimii lukuisia bioaktiivisia molekyylejä, joiden aikaansaannokset ovat vielä tutkijoillekin hämärän peitossa.

Lue lisää geeneistä ja painonhallinnasta

Kiloja tuo vyötärölle

  • liika syöminen ja juominen
  • tupakointi
  • stressi
     

Kiloja vie vyötäröltä

  • liikunta, josta pitää
  • tupakoinnin lopettaminen
  • hidas laihduttaminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla