Vuosi sitten Kimmo Oksaselle tehtiin kolmastoista ihonsiirto-operaatio. –Ilman korjausleikkauksia en olisi enää täällä. Olisin hiipunut veks, sanoo toimittaja ja kirjailija Oksanen. Muodonmuutoksessa olisi terapeutista voinut olla apua.

Kahdeksan vuotta sitten toimittaja Kimmo Oksasen toista silmää alkoi kutittaa. Kutina eteni nopeasti herpesviruksen ja bakteerin aiheuttamaksi harvinaislaatuiseksi tulehdukseksi, joka jauhoi syvältä kasvojen ja päälaen kudoksia. Lopulta iho konkreettisesti kuoriutui pois.

Jäljet iholla vastasivat neljännen asteen palovammoja, ja lääkäri varoitteli, että arpien kasvu lakkaisi ehkä vasta vuosien päästä. Silmäklinikan kirurgilta tuli tyly tuomio: ei kannata tehdä vielä mitään. Ehkä neljän viiden vuoden kuluttua, kun arpeutuminen on rauhoittunut.

Se kuulosti Oksasesta kuolemantuomiolta, mutta hän ei päästänyt ääntäkään.

Sama hiljaisuus kuin nuorena, kun hän näytteli kavereille, ettei välittänyt allergioistaan, ihottumistaan ja kutinoistaan. Jo pikkupoikana hän oli tullut tutuksi sinnikkään taiveihottuman ja maitoruven kanssa. Tulehtunut iho saattoi punoittaa pahasti ja hilseillä pöllähdyksinä.

Nolotti, mutta viileä nuori mies ilmoitti olevansa kuin käärme. Kun nahka on luotu, alta paljastuu parempi ja kauniimpi.

Kolmetoista ihonsiirtoleikkausta

Kuinka hän voisi näyttäytyä ihmisten parissa, ylipäätään liikkua yhtään missään muualla kuin jossakin sirkuksessa tai kummitusjunassa zombiena? Ehkä kirurgi kuitenkin näki Oksasen järkytyksen. Hän antoi lähetteen plastiikkakirurgille, joka totesi, että leikkaukset aloitetaan heti. Leikataanhan onnettomuuksien uhrejakin.

Viime toukokuussa Oksaselle tehtiin kolmastoista ihonsiirto-operaatio. Tällä kertaa kokeiltiin aivan uudenlaista toimenpidettä. Reidestä höylättiin ihoa, jota muokattiin ensin nestemäiseen muotoon ja ruiskutettiin sitten paikoilleen. Solujen on tarkoitus kasvattaa ihoa vaaleanpunaisiksi arpeutuneisiin kohtiin.

Aiemmin silmiin on rakennettu uudet luomet, rakennettu korvannipukat, säädetty suupieliä... Oksanen laskee olleensa hoidettavana 27 eri sairaalassa tai klinikalla.

–Ilman korjausleikkauksia en olisi enää täällä. Olisin hiipunut veks, olemattomiin.

Masennus voi tulla myöhemmin

Kun Oksanen ensimmäisen kerran pääsi pois sairaalasta, hän ei vielä ymmärtänyt, kuinka lähellä kuolema oli ollut. Se selvisi, kun opiaattien, kipulääkkeiden ja mielialalääkkeiden vaikutus loppui. Meilahdessa oli aiemmin hoidettu yhtä vastaavanlaista potilasta, joka oli menehtynyt.

Lääkkeiden vielä virratessa aivoverenkierrossa hänelle oli tarjottu mahdollisuus tavata psykiatria. Ajatus oli kaunis – potilas voisi tarvita henkistä tukea toipuakseen – mutta ajoitus väärä. Oksanen oli vain todennut psykiatrille, että kaikki on hyvin! Hän tunsi olevansa voittaja, perhonen, joka lensi tulen läpi.

–Muistan omahoitajan sanat, kun tein lähtöä sairaalasta. Hän totesi, että traumaattinen kokemus voi myöhemmin aiheuttaa masennusta. Otin kuitenkin vielä kotiuduttani päivittäin 39 tablettia enkä nähnyt todellisuutta.

Masennuksen tulemista oli odoteltu, mutta varmoja merkkejä ei ollut saatu, viitteitä kylläkin.

Olisi ollut aihetta tavata terapeuttia

–Siinä vitsi onkin, ei omaa masennustaan huomaa. Eivätkä kaveritkaan ehkä huomaa kuin masennuksen seuraukset, sen, että toinen käyttäytyy jotenkin eri tavalla. Olisi ollut aihetta käydä tapaamassa terapeuttia, sanoo Oksanen.

Hän havahtui asiaan, kun kaveri kysyi vuosia infektioepisodin jälkeen, onko mieleen tullut hakea ammattiapua henkiseen paranemiseen.

–Vastasin puoliksi ylpeänä, että ei ole. Olin kaikin voimin keskittynyt biologiseen ja fysiologiseen paranemiseen ja unohtanut kokonaan käyttäytymistieteet. Nekin voisivat edistää toipumista.

–Olin myös niin tyhmä, että omaa ylpeyttäni halusin selviytyä yksin, vaikka eihän elämässä selviydy mistään yksin, Oksanen sanoo.

Tilaajana voit lukea lisää Kimmo Oksasen selviytymisestä digilehdet.fi

 

"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys