
Mikä sai puolison lähtemään 29 yhteisen vuoden jälkeen, miten syitä osaisi käsitellä yhdessä ja miten tapahtuneesta voi päästä eteenpäin?
Miksi 52-vuotiaan avovaimoni luonne on muuttunut? Ennen ajatuksemme osuivat yhteen, mutta nykyään kaikki minussa ärsyttää häntä. Kuukausi sitten hän muutti kodistamme ilman mitään riitaa. Ainut minkä myönnän on alkoholinkäyttö viikonloppuina ja kyselyni hellyyden perään. Häntä kiinnostaa kaikki sellainen (artistit, valokuvat ja facebook), mikä ei ennen ollut tärkeää. Olemme olleet yhteydessä vain kerran puhelimessa ja muuten facebookin kautta. Olen pettynyt 29 hyvän vuoden merkitsemättömyydestä hänelle. Kerran ehdotin lähtöä pariterapiaan, mutta hän ei innostunut. Miten etenisin asian kanssa? AHDISTAA KOVASTI!!!!
Psykologi vastaa
PARISUHTEEN oletetaan usein kukoistavan oikeilla teoilla, mikä onkin totta sikäli, että suhteeseen voidaan vaikuttaa omilla toimilla paljon. Haasteita yhteiselossa kuitenkin riittää, sillä ihminen ei ole selkeästi sen paremmin yksi- kuin moniavioinenkaan.
Vaikka sitoutuminen koetaan usein tärkeäksi, vähintäänkin ajatuksissa koetaan yleensä ennemmin tai myöhemmin vetoa myös muihin, petetään, harrastetaan luvan kanssa seksiä toistenkin kanssa tai erotaan ja ryhdytään elämään yksin tai uudessa suhteessa – eikä yksikään näistä vaihtoehdoista ole täysin ongelmaton.
MIHIN mainituista ratkaisuista kulloinkin päädytään, riippuu henkilöiden arvoista, luonteista sekä muista ihmisistä ja heidän valinnoistaan. Et koe tehneesi mitään erityisen väärää. Tunteet eivät riipukaan vain teoista. Suhdetta vaalittaessakin romanttiset tunteet ovat alttiita vuosien saatossa haalistumaan ja uusi rakkaus voi yllättää. Voidaan myös, kuten sanotaan, kasvaa erilleen; ihminen muuttuu jatkuvasti, eikä muutos ole aina samansuuntaista kumppanin kanssa.
VAIMOLLASI saattaa olla mielessä joku toinen tai sitten hän vain haluaa etäisyyttä sinuun. Joka tapauksessa hän tuntuu miettivän eroa vakavasti. Vaikka hän saattaa olla jo pitkälläkin eroaikeissaan, kokonaan toivoa yhteisestä tulevaisuudesta ei kannata vielä haudata. Poissuljettua ei ole sekään, että suhteenne kriisi johtaisi vielä yhteiselon jatkumiseen ja uudistumiseen.
Jos päädytte eroon, sinun on hyväksyttävä, että aluksi se ahdistaa – etenkin jätetylle osapuolelle ero on yleensä raskas prosessi.Samalla voit luottaa siihen, että ajan myötä pettymys, suru ja muut ikävät tunteet helpottavat.
PARISUHDETERAPIA voi auttaa parisuhteen vaikeuksissa – etenkin silloin, kun suhteessa on kommunikaatio-ongelmia. Pariterapia sopii tilanteisiin, joissa molemmilla on riittävästi motivaatiota suhteen jatkamiseen ja korjaamiseen. Jos jompikumpi on jo tehnyt ratkaisunsa erosta, terapialla saatetaan vain pitkittää eroa tai luoda toiselle turhaa toivoa.
NÄIN ETEENPÄIN
➤ PYYDÄ vaimoasi kertomaan avoimesti ajatuksistaan ja tunteistaan. Jos puhuminen on hänelle vaikeaa, ehdota, että hän kirjoittaisi niistä.
➤ EHDOTA hänelle vielä uudelleen pariterapiaa, jos vaimollasi on hiukankin kiinnostusta suhteenne jatkamiseen.
➤ PUHU tuntemuksistasi ystävien, ammattiauttajan tai muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Erokriisissä kamppaileville löytyy monenlaista vertaistukea.
Sanna Aulankoski
psykologi ja psykoterapeutti
Kysy psykologilta
Lähetä kysymys Hyvän terveyden psykologeille Sanna Aulankoskelle ja Mikael Saariselle täältä.