Sano heippa häpeälle!

Kukapa ei olisi joskus ujostellut tai arkaillut! Nämä lievät häpeäntunteet tuntuvat kiusallisilta. Voimakas häpeäntunne on kuitenkin jotain aivan muuta — se voi jopa lamaannuttaa tai saada eristäytymään muista.

Avain häpeän hallitsemisen on sen tunnistaminen. Se taas edellyttää, että ymmärtää mikä tämä tuntemus oikeastaan on.

Häpeä voi olla tuskallinen tunne, joka herää usein äkillisesti ja hallitsematta. Se liittyy siihen, että on tullut torjutuksi, nöyryytetyksi tai loukatuksi.

Syvä nolostuminen valtaa mielen yleensä silloin, kun on juuri paljastanut sisimpiä tunteitaan, toiveitaan ja minuuttaan ja kokee, ettei olekaan hyväksytty omana itsenään — ettei yksinkertaisesti kelpaa.

Häpeää on kolmenlaista: sisäistä, ulkoista ja uhrin häpeää.

Tunne voi olla sisäistä, kun huomaa itse, ettei olekaan omien ihanteidensa mukainen tai ettei pysty hallitsemaan tunteitaan. Tällainen kiusaantuminen voi tulla vaikkapa hallitsemattoman vihanpuuskan jälkeen tai jos havahtuu valokuvasta omaan ylipainoisuuteensa.

Ulkoinen häpeä syntyy siitä, että tulee torjutuksi, nöyryytetyksi tai halveksutuksi. Tämä myös näkyy suoraan reaktiona toisten suhtautumiseen — ehkä punastumisena tai jopa säntäämisenä pois paikalta.

Uhrin häpeä taas on traagista ja yllättävän yleistä. Esimerkiksi perheväkivallan uhrit häpeävät kohteeksi joutumistaan, ja se estää heitä puhumasta kokemuksistaan.

— Häpeä on vastakkaista kunnialle ja tyytyväisyydelle. Siihen sisältyy usein ajatuksia siitä, että on ihmisiä, jotka pilkkaavat, nauravat, nolaavat tai odottavat enemmän kuin mitä itse pystyy antamaan, kuvailee psykoanalyytikko Elina Reenkola.

Tämä niin sanottu häpeäfantasia voi tuntua kuin sisäiseltä sammakolta, johon sisältyy ajatus, että itsessä on jotain muille vastenmielistä. Se on eri asia kuin syyllisyydentunne, mutta joskus ne myös liittyvät toisiinsa.

— Häpeässä on koko ihmisen persoonallisuus ja minuus kyseessä, siksi se on niin tuskallista. Syyllisyydentunne taas koskee ennemmin tekoa, jos on tehnyt jotain väärin tai pahaa, Reenkola rajaa.

Häpeä on Suomessa lähes kansallinen piirre

Häpeä siirtyy sukupolvelta toiselle sekä kasvatuksen että esimerkin kautta. Jos tunteiden ilmaisua ja näyttämistä hävetään kotona eikä tyytyväisyyttä omiin saavutuksiin saa tuoda ilmi, lapsi oppii toimimaan samoin. Ainoa sallittu poikkeus on humalatila: silloin saa olla hölmö ja hillitön ja jopa rehvastella saavutuksillaan.

Viime vuosisadalla sodissa miehensä menettäneet naiset joutuivat kasvattamaan lapset ja hoitamaan tilat yksin. Kaiken kaikkiaan elämä oli kovaa. Lähes jokainen — etenkin lapset — sai osakseen vähemmän hellyyttä, huomiota ja kehuja.

— Suomessa ja Japanissa on samantapaiset kasvatuskulttuurit, joissa ajatellaan, että lapsi ylpistyy jos tätä kehuu. Myös fyysiset rangaistukset ovat olleet kovia. Kouluissa on pitkään käytetty nolaamista tapana opettaa, eikä oman mielipiteen ilmaisemista ole pidetty tärkeänä, vaan oppilaan on täytynyt antaa se yksi oikea vastaus kysymykseen, Elina Reenkola luettelee.

Häpeä ja hämmennyksen aiheet ovat yksilöllisiä, mutta sukupuolten välillä on selkeitä eroja. Naisten häpeä liittyy miehiä useammin kehon muutoksiin ja reaktioihin.

— Kuukautisverta hävetään ja piilotellaan. Se on kauhean kiusallista ja noloa, jos tulee tahroja housuihin. Muut veritahrat eivät aiheuta samanlaista tunnetta. Myös hedelmällisyysasioihin, kuten lapsettomuuteen, keskenmenoihin, äitiyden ongelmiin ja vaihdevuosiin, liittyy häpeää.

Elina Reenkolan mukaan miehille tyypillisempiä ovat suorittamiseen liittyvät häpeän tunteet, vaikkapa potenssiongelmat tai vaikeudet työpaikalla. Mies voi tehdä jopa itsemurhan, jos yrityksellä menee huonosti.

Kansana suomalaisille yleisimpiä häpeän aiheita ovat avuttomuus, tietämättömyys ja riippuvuus — se, että kaipaa ja tarvitsee toisia. Myös sisimpien tunteiden ilmaiseminen nolottaa. Etenkin nuorilla ryhmän ulkopuolelle jääminen aiheuttaa kiusaavia tunteita, jos ei ole samanlainen kuin muut eikä saa toisten hyväksyntää.

Nuoret ovat rakentamassa kehtaajien kulttuuria

— Yhä useampi nuori voi rohkeasti toteuttaa itseään ja olla ylpeä tekemisistään, Elina Reenkola sanoo.

Masennusta ja työuupumusta, jopa syöpää on pitkään pidetty häpeällisinä asioina. Niihin liitetty hävettävyys on kuitenkin lieventynyt, kun julkisuuden henkilöt ja muut arvostetut kasvot ovat kertoneet avoimesti kokemuksistaan ja taisteluistaan näitä sairauksia vastaan. Se on tuonut ennen kielletyt ja haudatut asiat yleiseen keskusteluun, ja jos jostakin asiasta voidaan keskustella avoimesti, se ei ole enää tabu.

Internetin keskustelupalstat ovat mahdollistaneet myös uhrien kokemusten jakamisen anonyymisti. Myös ennen noloina ja häpeällisinä pidetyistä äitiyden ongelmista keskustellaan ja blogataan nykyään avoimesti.

Tilalle on kuitenkin tullut uusia kiusallisiksi miellettyjä asioita ja häpeämättömyyttä, joka sekin on yksi häpeän ilmenemismuoto.

— Häpeän kohteet voivat muuttua nopeasti toisiksi. Omassa nuoruudessani oli noloa, jos ei ollut neitsyt. Nyt nuorille tytöille on noloa, jos neitsyys on tallella, Elina Reenkola sanoo.

Seksuaalinen häpeämättömyys ei välttämättä ole hyvä merkki. Sen alle piilotetaan kiusaantuneisuutta, joka Reenkolan sanoin ”vain kuorrutetaan seksuaalisella kuvastolla”.

— Yksinäisyyden aiheuttama hämmennys peitetään pornolla ja räävittömällä puhella, rivoudella, ja mennään toiseen laitaan — häpeämättömyyden puolelle.

Häpeä voi olla myös rakentavaa

Se on hyvin lähellä epäonnistumisen pelkoa. Pelko siitä, että epäonnistuu muiden silmissä, saa parhaimmillaan ottamaan toiset huomioon sen sijaan, että toteuttaisimme vain röyhkeästi halujamme.

Pahanlaatuisen tai patologisen häpeän taas tunnistaa siitä, että se ainakin osittain estää normaalin elämän elämisen. Rajoittava häpeä saa välttämään muita ihmisiä sekä tilanteita, joissa epäonnistumisen pelon aihe voisi paljastua.

Häpeä saa toivomaan, että voisi vajota maan alle. Se aiheuttaa monille sosiaalisia pelkoja. Pahimmillaan syntyy häpeähalvaus, joka vie koko toimintakyvyn.

— Vaikea häpeä vaikuttaa jopa liikkeisiin. Silloin voi olla mahdotonta vaikkapa opetella tanssin askeleita ja pysyä rytmissä, Reenkola kuvailee.

Toisessa ääripäässä se näkyy häpeämättömyytenä — esimerkiksi superkalliina laukkuina tai vaatteina, joiden tarkoitus on kiinnittää huomiota. Samalla ne peittävät kantajansa epävarmuutta.

— Naisilla rumuuden tunne on häpeän muunnelma. Moni huomattavan kaunis nainen kokee itsensä rumaksi. Siihen ei auta, mitä muut sanovat, koska usko omasta rumuudesta on muodostunut jo lapsuudessa.

Voimakas epäonnistumisen pelko voi puolestaan vaikeuttaa opiskelua tai estää ystävyys- tai parisuhteen luomisen. Se saattaa myös haitata työuralla etenemistä, jos pelko estää avaamasta suuta palavereissa tai hakemista parempia työtehtäviä, joihin sisältyisi enemmän esiintymistä.

Jos häpeä aiheuttaa kärsimystä, Elina Reenkola suosittelee puhumaan siitä läheisen tai vaikka tuntemattoman kanssa. Tärkeintä on, että tuntemuksistaan kertoo jollekin.

Jos ääneen puhuminen ei onnistu, epäonnistumisen peloista voi kirjoittaa vaikka internetin keskustelupalstalle ja etsiä sieltä vertaistukea.

Häpeän kohtaamiseen on kursseja ja harjoituksia

Yhtä auttaa itsesuggestio, toinen hyötyy enemmän peilin edessä harjoittelemisesta. Myös siedätyshoito voi toimia: kun hakeutuu tilanteisiin, joissa saattaa mokata, niistä tulee vähemmän pelottavia.

— Jos näistä ei ole apua ja häpeä haittaa itseä ja jokapäiväistä elämää, kannattaa hakea apua psykoterapeutilta, Elina Reenkola kannustaa.

Lääkäri saattaa määrätä epäonnistumisen pelkoon ja arkuuteen lääkkeeksi beetasalpaajia. Niillä voidaan lievittää joitakin häpeän oireita, mutta se ei poista varsinaista ongelmaa. Psykoterapiassa selvitetään häpeän mekanismeja ja opetellaan tunnistamaan ja hallitsemaan tunteita. Siksi sen hyöty on pitempiaikaista.

Terapian avulla elämää haittaavasta häpeästä saattaa päästä jopa kokonaan eroon. Harva osaa kuitenkaan hakea apua juuri epäonnistumisen pelon vuoksi.

Kun Reenkola tunnistaa potilaassaan sen oireita, hän ohjaa tämän tutustumaan omiin häpeäfantasioihinsa. Niitä ei siis pitäisi yrittää häivyttää saman tien, vaan mietiskellä ja kesyttää ne.

— Pelot heijastavat usein kokemuksia kouluajalta tai lapsuudesta, joissa itseä on kiusattu tai kohdeltu halveksuvasti. Joskus niihin liittyy muita traumaattisia kokemuksia, jotka ovat muovautuneet toiseen muotoon, sillä jokainen mieli käsittelee kokemuksia omalla tavallaan.

Häpeäntunteiden helpottaminen on yksilöllistä, se voi viedä kuukausia tai vuosia. Se voi riippua siitäkin, kauanko kestää löytää itselle sopiva terapeutti tai muu hoitotapa.

Oikeanlaisen avun löydyttyä jonakin päivänä häpeä on kuitenkin poissa. Se ei enää vaivaa, esimerkiksi esiintyminen ei pelota tai sosiaalisessa tilanteessa ei pelkää, ettei kelpaisi toisille.

Pelot ja kiusaantuneisuus voivat joskus hälvetä kertalaakista, mutta usein se on vähittäinen prosessi.

— Esimerkiksi Monica Lewinsky joutui suhteestaan Bill Clintoniin julkisen häpeän kohteeksi ja vetäytyi 10 vuodeksi julkisuudesta kokonaan. Sinä aikana hän käsitteli omaa häpeäänsä ja suoritti psykologin tutkinnonkin. Nyt hän uskaltaa taas tulla julkisuuteen ja haluaa auttaa muita julkisen häpäisyn kohteita, Elina Reenkola kertoo.

Asiantuntija: Elina Reenkola, psykoanalyytikko, Helsinki.