roolileikki, ihmissuhteet
Kuva Shutterstock

Oliko kesäsi kohokohta sukujuhannus tai perhejuhla mökillä? Huomasit varmaan, että vankasti roolitettu draama sisälsi katastrofin ainekset.

Kuopus on aina kuopus, esikoinen on aina esikoinen, keskimmäinen on keskimmäinen for ever. Syntipukki on syntipukki ja marttyyri on marttyyri. Kukaan ei tiedä eikä tunne toisen aikuisiällä koettuja menetyksiä tai saavutuksia, vaan olettaa, että ihminen pysyy sellaisena kuin hän oli joskus 15-kesäisenä.

Väärät, jäykät lapsuuden roolit estävät meitä olemasta oma itsemme myöhemmissä sukutapaamisissa. Väärä rooli sitoo käyttäytymiseen, joka on kuin ennalta määrätty ja josta on vaikea päästä eroon.

Myös suvun vanha esineistö ja kesäpaikan tunnelma nostavat roolit naftaliinista. Siksi sukujuhlat ovat usein niin räjähdysherkkiä. Latautuneet tunteet vyöryvät esiin illan pimetessä ja alkoholiprosentin noustessa.

– Kyseessä on yleisinhimillinen ilmiö, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen, joka on paljon tehnyt töitä ryhmien kanssa.

Ihmisen ensimmäinen ja tärkein ryhmä on perhe. Siinä opimme ryhmässä olemisen taidon.

– Työpaikalla vallitsevat säännöt, tehtävänjako ja esimiehen toiminta neutraloivat ilmapiiriä, mutta perheessä tulevat esille tunne-elämän ääri-ilmiöt: kriittisyys on suurinta ja tunteet latautuneimpia.

Perhe sisältääkin potentiaalin sekä hyvään että pahaan.

”En minä tämä ole”

Vanhentuneet roolit aiheuttavat pahimmillaan kärsimystä ja vääristävät ihmissuhteita. Jos keskustellessa mieleen nousee vahvasti tunne, että minä en ole tällainen, on syytä poistaa varmistin.

Kyseessä on tiedostamaton ryhmäilmiö, jossa yksi jäsen saa kantaakseen toistenkin hankalat tunteet. Kun ymmärtää asian, kykenee ehkä kieltäytymään ottamasta vastaan sellaista, joka ei itseen kuulu. Silloin muutkin joutuvat ottamaan vastuun omista tunteistaan ja muuttamaan käytöstään.

Jossakin suvuissa perinteet katkeavat riitoihin tai kertakaikkiseen kyllästymiseen. Miksi menisin toisten moitittavaksi? Toisinaan vaaralliset juhannukset, uuvuttavat joulut tai kiusalliset sukulounaat vain jatkuvat ja jatkuvat.

– Ihmisellä voi olla sisäinen tarve ratkaista oma ahdistuksensa, joka liittyy lapsuuden kokemuksiin. Siksi hän aina uudestaan ja uudestaan ajautuu tälle samalle uuvuttavalle näyttämölle, kokee pettymyksen ja kiroaa osallistumistaan, mutta palaa jälleen.

Huonomminkin voi käydä. Monissa suvuissa luovutaan tunteiden ilmaisuista ja jäädytään muodollisuuteen. Näitä puhumattomia perheitä näkee sukulounailla, joissa kaikki vilkuilevan kellojaan ja kännyköitään. Vaivaantuneet hymyt, salailkeilyt, etäisyys, jurotus tai sitten kertakaikkinen välinpitämättömyys ovat leimallisia näille tapaamisille.

”Aina se on tuollainen”

Tyypilliset roolit suvun tapaamisissa voivat olla esimerkiksi kärkäs töksäyttelijä, eihän mulla mitään annettavaa ole -tyyppi ja kaiken vitsiksi muuttaja tai heikko.

– Kiukun ilmaisija ottaa kantaakseen muittenkin hankalat tunteet, raivon, pettymyksen ja turhautumisen, Pyykkönen sanoo.

Aina se on tuollainen, muut ajattelevat ja pääsevät hänen kauttaan eroon hankalista tunteista. Raivo voi olla yhteinen tunne, jota muut eivät vain uskalla tunnistaa. Äkäisestä tyypistä tulee syntipukki. Mutta kun syntipukki katoaa, joku toinen saa saman roolin.

Kenties kaikkein epätyydyttävin rooli on olla heikko. Heikon ja sairaan rooli rajaa ihmisen yhteisön ulkopuolelle. Heikkoa varjellaan mutta toisaalta hänestä puhutaan selän takana. Häneen ei uskota eikä hänelle sallita kasvua.

– Tässäkin ryhmä on pannut jonkun päälle painolastin.

Perheen voi olla vaikea hyväksyä herkkyyttä tai heikkoutta itsessään, ja siksi se sälytetään yhden kannettavaksi.

– On myös ihmisiä, jotka imevät toisten tunteet itseensä. He valahtavat heti toisen tunnetilaan, ahdistuvat ja ottavat kaikkien tunteet itselleen.

Pahinta on, jos rajat yksilöiden välillä puuttuvat. Jopa vanhemmuuden roolit voivat häilyä: onko vauva äidin vai pakonomaisesti tytärtään sitovan isoäidin? Tilanne on silloin liian symbioottinen ja vaarallinen, että siinä on ainesta perhetragediaan.

Hylkää väärä rooli

Entä miksi näin tapahtuu? Perheessä saattaa olla suuria käsittelemättömiä ristiriitoja, loukkaantumisia, menetyksiä ja perintöriitoja. Ne muhivat pinnan alla eikä niitä uskalleta ottaa käsittelyyn.

Roolien otto on keino selvitä ahdistuksen kanssa. Joku laitetaan kantamaan koko ryhmän pahaa oloa. Mielenkiintoista on se, kuka valikoituu vuorollaan tähän rooliin.

Miten vääriä rooleja voi sitten muuttaa? On kysyttävä, mitä täällä tapahtuu ja miksi minusta tuntuu tältä? Aina kun itselle tulee tunne, että tämä en ole minä, kannattaa miettiä mistä on kysymys.

Mahdollisuus muutokseen on aina olemassa. Ihmiset kypsyvät, oppivat huomaamaan toisensa erillisinä yksilöinä ja ehkä joskus saavutetaan tilanne, jossa kyetään puhumaan asioista ilman syyllistämistä, hyökkäyksiä ja hillittömyyttä.

– Parhaimmillaan voi oppia ottamaan vastaan toisen tunteet ilman, että se johtaa riitaan. Kun kyetään kannattelemaan toista, jokainen tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, Nina Pyykkönen sanoo.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.