roolileikki, ihmissuhteet
Kuva Shutterstock

Oliko kesäsi kohokohta sukujuhannus tai perhejuhla mökillä? Huomasit varmaan, että vankasti roolitettu draama sisälsi katastrofin ainekset.

Kuopus on aina kuopus, esikoinen on aina esikoinen, keskimmäinen on keskimmäinen for ever. Syntipukki on syntipukki ja marttyyri on marttyyri. Kukaan ei tiedä eikä tunne toisen aikuisiällä koettuja menetyksiä tai saavutuksia, vaan olettaa, että ihminen pysyy sellaisena kuin hän oli joskus 15-kesäisenä.

Väärät, jäykät lapsuuden roolit estävät meitä olemasta oma itsemme myöhemmissä sukutapaamisissa. Väärä rooli sitoo käyttäytymiseen, joka on kuin ennalta määrätty ja josta on vaikea päästä eroon.

Myös suvun vanha esineistö ja kesäpaikan tunnelma nostavat roolit naftaliinista. Siksi sukujuhlat ovat usein niin räjähdysherkkiä. Latautuneet tunteet vyöryvät esiin illan pimetessä ja alkoholiprosentin noustessa.

– Kyseessä on yleisinhimillinen ilmiö, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen, joka on paljon tehnyt töitä ryhmien kanssa.

Ihmisen ensimmäinen ja tärkein ryhmä on perhe. Siinä opimme ryhmässä olemisen taidon.

– Työpaikalla vallitsevat säännöt, tehtävänjako ja esimiehen toiminta neutraloivat ilmapiiriä, mutta perheessä tulevat esille tunne-elämän ääri-ilmiöt: kriittisyys on suurinta ja tunteet latautuneimpia.

Perhe sisältääkin potentiaalin sekä hyvään että pahaan.

”En minä tämä ole”

Vanhentuneet roolit aiheuttavat pahimmillaan kärsimystä ja vääristävät ihmissuhteita. Jos keskustellessa mieleen nousee vahvasti tunne, että minä en ole tällainen, on syytä poistaa varmistin.

Kyseessä on tiedostamaton ryhmäilmiö, jossa yksi jäsen saa kantaakseen toistenkin hankalat tunteet. Kun ymmärtää asian, kykenee ehkä kieltäytymään ottamasta vastaan sellaista, joka ei itseen kuulu. Silloin muutkin joutuvat ottamaan vastuun omista tunteistaan ja muuttamaan käytöstään.

Jossakin suvuissa perinteet katkeavat riitoihin tai kertakaikkiseen kyllästymiseen. Miksi menisin toisten moitittavaksi? Toisinaan vaaralliset juhannukset, uuvuttavat joulut tai kiusalliset sukulounaat vain jatkuvat ja jatkuvat.

– Ihmisellä voi olla sisäinen tarve ratkaista oma ahdistuksensa, joka liittyy lapsuuden kokemuksiin. Siksi hän aina uudestaan ja uudestaan ajautuu tälle samalle uuvuttavalle näyttämölle, kokee pettymyksen ja kiroaa osallistumistaan, mutta palaa jälleen.

Huonomminkin voi käydä. Monissa suvuissa luovutaan tunteiden ilmaisuista ja jäädytään muodollisuuteen. Näitä puhumattomia perheitä näkee sukulounailla, joissa kaikki vilkuilevan kellojaan ja kännyköitään. Vaivaantuneet hymyt, salailkeilyt, etäisyys, jurotus tai sitten kertakaikkinen välinpitämättömyys ovat leimallisia näille tapaamisille.

”Aina se on tuollainen”

Tyypilliset roolit suvun tapaamisissa voivat olla esimerkiksi kärkäs töksäyttelijä, eihän mulla mitään annettavaa ole -tyyppi ja kaiken vitsiksi muuttaja tai heikko.

– Kiukun ilmaisija ottaa kantaakseen muittenkin hankalat tunteet, raivon, pettymyksen ja turhautumisen, Pyykkönen sanoo.

Aina se on tuollainen, muut ajattelevat ja pääsevät hänen kauttaan eroon hankalista tunteista. Raivo voi olla yhteinen tunne, jota muut eivät vain uskalla tunnistaa. Äkäisestä tyypistä tulee syntipukki. Mutta kun syntipukki katoaa, joku toinen saa saman roolin.

Kenties kaikkein epätyydyttävin rooli on olla heikko. Heikon ja sairaan rooli rajaa ihmisen yhteisön ulkopuolelle. Heikkoa varjellaan mutta toisaalta hänestä puhutaan selän takana. Häneen ei uskota eikä hänelle sallita kasvua.

– Tässäkin ryhmä on pannut jonkun päälle painolastin.

Perheen voi olla vaikea hyväksyä herkkyyttä tai heikkoutta itsessään, ja siksi se sälytetään yhden kannettavaksi.

– On myös ihmisiä, jotka imevät toisten tunteet itseensä. He valahtavat heti toisen tunnetilaan, ahdistuvat ja ottavat kaikkien tunteet itselleen.

Pahinta on, jos rajat yksilöiden välillä puuttuvat. Jopa vanhemmuuden roolit voivat häilyä: onko vauva äidin vai pakonomaisesti tytärtään sitovan isoäidin? Tilanne on silloin liian symbioottinen ja vaarallinen, että siinä on ainesta perhetragediaan.

Hylkää väärä rooli

Entä miksi näin tapahtuu? Perheessä saattaa olla suuria käsittelemättömiä ristiriitoja, loukkaantumisia, menetyksiä ja perintöriitoja. Ne muhivat pinnan alla eikä niitä uskalleta ottaa käsittelyyn.

Roolien otto on keino selvitä ahdistuksen kanssa. Joku laitetaan kantamaan koko ryhmän pahaa oloa. Mielenkiintoista on se, kuka valikoituu vuorollaan tähän rooliin.

Miten vääriä rooleja voi sitten muuttaa? On kysyttävä, mitä täällä tapahtuu ja miksi minusta tuntuu tältä? Aina kun itselle tulee tunne, että tämä en ole minä, kannattaa miettiä mistä on kysymys.

Mahdollisuus muutokseen on aina olemassa. Ihmiset kypsyvät, oppivat huomaamaan toisensa erillisinä yksilöinä ja ehkä joskus saavutetaan tilanne, jossa kyetään puhumaan asioista ilman syyllistämistä, hyökkäyksiä ja hillittömyyttä.

– Parhaimmillaan voi oppia ottamaan vastaan toisen tunteet ilman, että se johtaa riitaan. Kun kyetään kannattelemaan toista, jokainen tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, Nina Pyykkönen sanoo.