Kuva iStockphoto. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva iStockphoto. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Vahti vain kiihtyy työssä. Yhä pienempi joukko takoo yhä kovempaa tulosta. Kiireiset ja kuormitetut kokevat, että töiden tulvalle ei voi mitään. Moni

miettii mielessään, selviääkö elävänä eläkkeelle.

– Kun tahti on kova, tarvitaan tietoisia tekoja, jotta työkyky säilyy, toteaa kuntoutuspsykologi Heli Nurmi. Hän on kirjoittanut kirjan Työuupumuksen itsehoito – kuinka kierrän karikot, 2016.

– Jokaisen kannattaisi opetella tunnistamaan sekä omat varoitusmerkkinsä että voimavaransa.

Jos arki on vain jatkuvaa suorittamista, elämästä katoaa ilo. Mikään ei enää innosta, muiden kohtalot eivät kosketa eikä uskoa omiin kehitysnäkymiin

ole. Työn jälkeen ei jaksaisi sohvalta nousta, ja seuraavaan lomaan tuntuu olevan liian pitkä aika. Onko puurtamiselle vaihtoehtoa?

Kolme syytä uupua

Heli Nurmi vetää työkseen uupuneiden kuntoutuskursseja Härmän Kuntokeskuksessa, joten hän tuntee tien sekä uupumuksen syövereihin että sieltä pois. Nurmen kokemuksen mukaan työuupumuksesta toipuminen on täysin mahdollista, mutta hyödyllisempää on sen ehkäisy. Siksi työuupumuksen kehitys on syytä tuntea.

Nurmi näkee uupumuksen kehittyvän kolmesta eri syystä.

– Päällimmäinen ongelma on nykyään työn määrä. Vastuu tai paine on liian kova yhdelle, Nurmi pohtii.

Silti osa sinnittelee.

– Toinen syy on jokin suuri vastoinkäyminen, kuten sairaus, taloudelliset huolet tai iso elämänmuutos. Tällöin voimia ei riitä enää työn hallintaan. Kun uupumuksen myöntää ajoissa, sen voi hoitaa itse. Sitä paitsi tunnollinen mutta väsynyt työntekijä paljastuu usein myös mestaritoipujaksi.

– Kolmas syy, johon voi onneksi itse eniten vaikuttaa, ovat omat ajattelumallit. Jos on hyvin vaativa itseään kohtaan ja pyrkii suorittamaan työnsä aina äärimmäisen hyvin, hän kuluttaa voimansa nopeasti.


Hyvät ihmiset väsyvät

Suurimman uupumisuhkan alla olevat työntekijät ovat monesti liian hyviä ihmisiä nykyajan työmarkkinoille. Työn laadun arvostus on hävinnyt tulospaineen alle. Vain nopeus, tehokkuus ja eurot ratkaisevat. Vastuuta ei enää kannattaisi ottaa asioista, jotka eivät itselle kuulu.

– Moni hyvä työntekijä kärsii tästä tavattomasti. Tunnollinen uupuu, kun hän murehtii asioita, joille ei voi mitään. Jos hän on lisäksi taipuvainen

uhrautumaan ja hakemaan hyväksyntää, uupumisriski kasvaa.

Nurmi muistuttaa, että tunnollisuus ja vastuullisuus ovat alun perin hyviä ominaisuuksia, joiden ansiosta ihminen on menestynyt. Siksi uupumuksesta

ei pitäisi tehdä työntekijän henkilökohtaista ongelmaa.

– Fiksu työnantaja huolehtii siitä, ettei kenelläkään teetetä liikaa töitä, koska tietää, miten kalliiksi tulee hyvän työntekijän loppuun polttaminen, Heli Nurmi sanoo.

Kuuntele vointiasi

Työuupumuksesta toipuu helpommin, jos se ei ole päässyt vakavaksi. Siksi vointiaan kannattaa kuunnella.

– Vakavasti uupunut tarvitsee ammattiapua, esimerkiksi työterveyshuollon asiantuntemusta. Itsehoito sopii hyvin lievän työuupumuksen hoitoon, Heli Nurmi sanoo.

Kovilla ylikierroksilla kulkeva hukkaa helposti tunteen hyvinvoinnista. Hän uskoo, että kiire on normaali olotila. Se voi tuntua myös työn imuna.

– Kun ihminen kohottaa kierroksia ja koettaa tehdä yhä tiiviimmin töitä, hän unohtaa levätä tai ei osaa enää rentoutua. Palautuminen ei käynnisty,

Heli Nurmi sanoo.

Jos töitä tehdään yli 50 tuntia viikossa, palautuminen heikkenee, sillä aivot ikään kuin jäävät "päälle". Mieli tekee töitä myös öisin, mikä näkyy unihäiriöinä.

– Nukahtaminen on vaikeaa ja työstressi herättää aamuyöstä.

Vetäytyminen ei voimista

Ylikierroksilla aivoille käy kuin autolle ilman jäähdytinnestettä: moottori leikkaa kiinni. Muisti pätkii, ajattelu takkuilee ja aloitekyky hyytyy. Väsymys

valtaa mielen eikä uni enää virkistä. Työaamu pelottaa jo etukäteen.

– Moni reagoi tähän tilanteeseen vetäytymällä. Ei pidä taukoja, ei jää juttelemaan ruokatunnilla vaan istuu vain tiivisti työnsä ääressä. Samalla hän huomaamattaan luopuu siitä, mikä toisi iloa ja palauttaisi.

Työuupumus, kuten masennuskin, on itseään voimistava kehä. Väsyneessä mielessä ajatukset muuttuvat negatiiviseksi ja usko omaan ammattitaitoon

alkaa horjua.

– Alamme pelätä virheitä ja epäillä, ettemme enää osaa mitään. Syytämme itseämme, kun emme selviä kasvavasta työn määrästä ja teemme yhä

pidempää päivää.

Nurmi painottaa, että nämä mietteet pitäisi osata mieltää uupumuksen oireiksi ja hälytysmerkeiksi.

Kuuntele itseäsi, älä muita

Tie toipumiseen alkaa siitä, että oivaltaa oman olonsa: näin kiukkuinen ja kiireinen ei tarvitse aina olla. Milloin viimeksi nautin elämästä? Palaanko

maanantaisin virkistyneenä työhön?

– Harva on tottunut seuraamaan omaa stressitasoaan tai toimintamallejaan. Puoli voittoa on se, että oivaltaa tekevänsä turhan pitkää päivää. Tai huomaa tuntevansa aina syyllisyyttä, kun kieltäytyy ylitöistä.

Koska jokainen meistä on yksilö, Nurmi on varovainen antaessaan yleisiä ohjeita. Vain itse voi muuttaa omaa toimintaansa.

– Ulkopuolisen on vaikea määritellä, mikä toisen elämässä toimii. Kun itse oivaltaa, mitä voi ja tahtoo muuttaa, se kantaa parhainta hedelmää.

Jos on kovin kuormittunut, hyvää tarkoittavat neuvot itsestä huolehtimisesta ärsyttävät tai tuntuvat uudelta vaatimukselta. Miten ehtii huolehtia

itsestään, kun töitä on koko ajan?

– Väsyneen pitää ensin levätä ja nukkua rasitus pois. Vasta sen jälkeen voi tehdä tilanneanalyysin.

Aikalisän pohdinnalle voi löytää kuntoutuksesta tai lomalta. Oleellista on vaihtoehtojen kartoittaminen. Onko elämäni nyt niin hyvää, että jaksan

eläkeikään asti? Muistanko, millainen olin hyvinvoivana?

– Jos elämässä on vain työ ja sohva, se harvoin virkistää. Mielekkääseen elämään kuuluu liikuntaa, ystäviä ja iloa tuottavia asioita. Väsyneenä nekin

tuntuvat vaatimuksilta.


Velvollisuus pitää huolta

Muutos onnistuu harvoin ilman takapakkeja.

– Se onnistuu vasta, kun myöntää, että nykyinen malli ei enää toimi. Usein siihen vaaditaan kokemus uupumisesta, Nurmi sanoo.

Pahin este levolle ei olekaan esimies vaan oma sisäinen vaativuus. Ja vie aikansa, ennen kuin ihminen oivaltaa, että hänellä on paitsi oikeus,

myös velvollisuus pitää itsestään huolta.

Siksi työuupumus on ollut monelle käänteentekevä kokemus. Vasta sen jälkeen on syntynyt ymmärrys siitä, mitä tarkoittaa täysipainoinen elämä.

– Toipumisessakin työuupuneet ovat tavattoman hyviä. Jos he ottavat tavoitteekseen itsensä hoitamisen, he sitoutuvat ja saavuttavat tavoitteensa.

Merja Nurmi muistuttaa, että itsestään ja omista voimavaroistaan huolehtiminen on opittavissa oleva taito. Silti siitä ei saa tehdä uutta vaatimusta

ennestään uupuneelle ihmiselle.

– Peruskysymys on aina sama: mieti mihin voit vaikuttaa ja mihin et voi vaikuttaa. Muuta sitä, mitä voit.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Amerikkalaista tautiluokitusta käytetään Suomessa vain harvoin, mutta se kuvaa hyvin narsismiin kuuluvia piirteitä. Vähintään viisi näistä vaaditaan:

  • Suuret käsitykset itsestä, saavutusten liioittelu.
  • Keskittyminen mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.
  • Usko omasta ainutlaatuisuudesta, jota vain muut huomattavat henkilöt tai tahot voivat ymmärtää.
  • Jatkuva ihailun vaatiminen.
  • Koettu oikeus erityiskohteluun.
  • Muiden hyväksikäyttö.
  • Empatian puute.
  • Kateus tai uskomus muiden kateellisuudesta.
  • Ylimielisyys ja röyhkeys.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Narsisti - suuri ja hauras
Mieli
Narsisti - suuri ja hauras

 

Varo näitä!

1. NARSISTITARKASTUS

Jos työyhteisössä on ilmapiiriongelmia, paikalle saatetaan kutsua ”ammattilainen” tunnistamaan sen myrkyttäjä, joka sitten irtisanotaan. Näillä tarkastuksilla ei näytä olevan mitään tieteellistä pohjaa, joten periaatteessa kuka tahansa on vaarassa joutua leimatuiksi ja jäädä ilman työtä.

2. NARSISTILEIMA

Joskus oikeusprosessissa luodaan illuusio toisen osapuolen narsistisuudesta. Se voi heikentää tämän uskottavuutta oikeuden edessä. Narsistin tai psykopaatin leima voi ohjata oikeuden päätöksiä ja johtaa leimatun kannalta epäsuotuisaan ratkaisuun.

Asiantuntija: Hannu Lauerma, vastaava ylilääkäri, Psykiatrinen vankisairaala.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tunteet äitiä kohtaan saattavat piinata tytärtä pitkälle aikuisuuteen. Miten vapautua vihasta, syyllisyydestä ja häpeästä?

”Olen kuusivuotias ja seison jakkaralla keittiön peilin edessä. Äiti on nyrhinyt otsatukkani niin että se jököttää piikkisuorana ja liian lyhyenä. Äiti sanoi, että tukka meni pilalle. Mutta ei se ole mikään pillittämisen aihe, iso tyttö. Kampaan hiuksiani kylppärin peilin ääressä, olen 48. En osaa päättää, laittaisinko ne kiinni vai jättäisinkö auki. Äiti sanoi, ettei vanhalle naiselle sovi pitkät hiukset ainakaan valtoimenaan auki. Hän taitaa olla oikeassa. Ei minusta saa nättiä, olivatpa hiukseni millä mallilla tahansa.” Nainen, 48

Miksi äiti herättää niin voimakkaita tunteita tyttäressä? Syyllisyyttä, ahdistusta, häpeää, voimattomuutta?

Sekä rakkautta että vihaa?

– Äiti on ainutlaatuisin ihminen jokaisen elämässä: ensimmäinen hoitaja, ensimmäinen rakkauden ja halun kohde. Jo se luo pohjaa voimakkaille tunteille, psykoanalyytikko Elina Reenkola sanoo.

Lapsi odottaa äidiltä enemmän kuin keneltäkään muulta. Äidin pitäisi olla kaikkivoipa, suojella kaikelta pahalta ja auttaa kaikessa.

Nautinto vai pettymys?

Jokainen lapsi joutuu väistämättä pettymään odotuksissaan. Rakkauden ja vihan ristiriitaiset tunteet heräävät, koska äiti, josta lapsi on riippuvainen, tuottaa hänelle pettymyksiä.

Lisäksi äidin ja tyttären suhde on erityislaatuinen. Tyttärelle äiti on sekä psyykkinen että fyysinen samastumisen kohde. Reenkolan mukaan samuuden ja läheisyyden kokemus äidin ja tyttären välillä on parhaimmillaan nautinnollinen. Aikuisena nainen haluaa kokea saman paratiisin oman vauvansa kanssa.

Huonoimmillaan suhde äitiin voi olla kylmä, etäinen ja pettymysten täyttämä.

– Lapsena koettu tunteiden ketju (pettymys-viha-syyllisyys-häpeä) äitiä kohtaan saattaa herätä aikuisessa tyttäressä: miten voin sanoa omalle äidille noin rumasti, miten äiti kestää, Elina Reenkola kuvailee.

Enkö kelpaa tällaisena?

Pieninä annoksina pettymykset auttavat irtaantumaan äidistä terveellä tavalla.

– Ennen kaikkea lapsen pitäisi saada kokea, että hän kelpaa vanhemmilleen sellaisena kuin on. Kasvaakseen hän tarvitsee kannustusta ja ihailua.

Tyttären ruumiinkuvaa – käsitystä itsestä – muokkaa se, millä tavoin äiti suhtautuu tytön kehoon, sen hoitamiseen ja miten äiti opastaa tytärtään suojelemaan ruumistaan huonolta kohtelulta.

Äiti saattaa olla tyytymätön tyttärensä ulkonäköön – samoin kuin omaansa – jolloin tytär kokee, ettei hän kelpaa. Etenkin, jos äiti kohtelee tytärtään kylmästi ja pilkallisesti.

– Silloin lapsi häpeää itseään ja kokee syyllisyyttä tunteistaan. Hän syyttää mieluummin itseään ja on solidaarinen äidille, koska äiti on hänelle elintärkeä, Elina Reenkola sanoo.

– Ruoka, vaatteet, laukut, alkoholi, huumeet, shoppailu, vaihtuvat miessuhteet tai kauneusleikkaukset voivat olla aikuisen tyttären yrityksiä paikata tunnetta oman ruumiinsa kelpaamattomuudesta.

Elina Reenkolan mukaan motiivina silikonirintojen hankkimiselle on usein tarve saada täydellinen vartalo ja tukahduttaa sietämättömät epätäydellisyyden tunteet.

– Syvää psyykkistä huonommuuden tunnetta tällaiset ratkaisuyritykset eivät lievitä, vaan hauras ruumiinkuva palaa, Elina Reenkola sanoo.

Vihasta ja katkeruudesta eteenpäin?

– Ensin on saatava kosketus oman lapsuuden satuttaviin kokemuksiin ja omaan vihaan. Sen jälkeen helpottaa, jos voi itkeä ja surra. Omaa historiaa ei voi muuttaa, mutta sen voi suremalla jättää taakseen, Elina Reenkola sanoo.

Jos nainen onnistuu tässä, hän ei enää siirrä huomaamatta haavoittavia kokemuksia omille lapsilleen.

Korjaavia kokemuksia tarjoaa myös hyvä rakkaussuhde ja ystävyyssuhteet, joissa tulee kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään.