Kuva iStockphoto. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva iStockphoto. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Vahti vain kiihtyy työssä. Yhä pienempi joukko takoo yhä kovempaa tulosta. Kiireiset ja kuormitetut kokevat, että töiden tulvalle ei voi mitään. Moni

miettii mielessään, selviääkö elävänä eläkkeelle.

– Kun tahti on kova, tarvitaan tietoisia tekoja, jotta työkyky säilyy, toteaa kuntoutuspsykologi Heli Nurmi. Hän on kirjoittanut kirjan Työuupumuksen itsehoito – kuinka kierrän karikot, 2016.

– Jokaisen kannattaisi opetella tunnistamaan sekä omat varoitusmerkkinsä että voimavaransa.

Jos arki on vain jatkuvaa suorittamista, elämästä katoaa ilo. Mikään ei enää innosta, muiden kohtalot eivät kosketa eikä uskoa omiin kehitysnäkymiin

ole. Työn jälkeen ei jaksaisi sohvalta nousta, ja seuraavaan lomaan tuntuu olevan liian pitkä aika. Onko puurtamiselle vaihtoehtoa?

Kolme syytä uupua

Heli Nurmi vetää työkseen uupuneiden kuntoutuskursseja Härmän Kuntokeskuksessa, joten hän tuntee tien sekä uupumuksen syövereihin että sieltä pois. Nurmen kokemuksen mukaan työuupumuksesta toipuminen on täysin mahdollista, mutta hyödyllisempää on sen ehkäisy. Siksi työuupumuksen kehitys on syytä tuntea.

Nurmi näkee uupumuksen kehittyvän kolmesta eri syystä.

– Päällimmäinen ongelma on nykyään työn määrä. Vastuu tai paine on liian kova yhdelle, Nurmi pohtii.

Silti osa sinnittelee.

– Toinen syy on jokin suuri vastoinkäyminen, kuten sairaus, taloudelliset huolet tai iso elämänmuutos. Tällöin voimia ei riitä enää työn hallintaan. Kun uupumuksen myöntää ajoissa, sen voi hoitaa itse. Sitä paitsi tunnollinen mutta väsynyt työntekijä paljastuu usein myös mestaritoipujaksi.

– Kolmas syy, johon voi onneksi itse eniten vaikuttaa, ovat omat ajattelumallit. Jos on hyvin vaativa itseään kohtaan ja pyrkii suorittamaan työnsä aina äärimmäisen hyvin, hän kuluttaa voimansa nopeasti.


Hyvät ihmiset väsyvät

Suurimman uupumisuhkan alla olevat työntekijät ovat monesti liian hyviä ihmisiä nykyajan työmarkkinoille. Työn laadun arvostus on hävinnyt tulospaineen alle. Vain nopeus, tehokkuus ja eurot ratkaisevat. Vastuuta ei enää kannattaisi ottaa asioista, jotka eivät itselle kuulu.

– Moni hyvä työntekijä kärsii tästä tavattomasti. Tunnollinen uupuu, kun hän murehtii asioita, joille ei voi mitään. Jos hän on lisäksi taipuvainen

uhrautumaan ja hakemaan hyväksyntää, uupumisriski kasvaa.

Nurmi muistuttaa, että tunnollisuus ja vastuullisuus ovat alun perin hyviä ominaisuuksia, joiden ansiosta ihminen on menestynyt. Siksi uupumuksesta

ei pitäisi tehdä työntekijän henkilökohtaista ongelmaa.

– Fiksu työnantaja huolehtii siitä, ettei kenelläkään teetetä liikaa töitä, koska tietää, miten kalliiksi tulee hyvän työntekijän loppuun polttaminen, Heli Nurmi sanoo.

Kuuntele vointiasi

Työuupumuksesta toipuu helpommin, jos se ei ole päässyt vakavaksi. Siksi vointiaan kannattaa kuunnella.

– Vakavasti uupunut tarvitsee ammattiapua, esimerkiksi työterveyshuollon asiantuntemusta. Itsehoito sopii hyvin lievän työuupumuksen hoitoon, Heli Nurmi sanoo.

Kovilla ylikierroksilla kulkeva hukkaa helposti tunteen hyvinvoinnista. Hän uskoo, että kiire on normaali olotila. Se voi tuntua myös työn imuna.

– Kun ihminen kohottaa kierroksia ja koettaa tehdä yhä tiiviimmin töitä, hän unohtaa levätä tai ei osaa enää rentoutua. Palautuminen ei käynnisty,

Heli Nurmi sanoo.

Jos töitä tehdään yli 50 tuntia viikossa, palautuminen heikkenee, sillä aivot ikään kuin jäävät "päälle". Mieli tekee töitä myös öisin, mikä näkyy unihäiriöinä.

– Nukahtaminen on vaikeaa ja työstressi herättää aamuyöstä.

Vetäytyminen ei voimista

Ylikierroksilla aivoille käy kuin autolle ilman jäähdytinnestettä: moottori leikkaa kiinni. Muisti pätkii, ajattelu takkuilee ja aloitekyky hyytyy. Väsymys

valtaa mielen eikä uni enää virkistä. Työaamu pelottaa jo etukäteen.

– Moni reagoi tähän tilanteeseen vetäytymällä. Ei pidä taukoja, ei jää juttelemaan ruokatunnilla vaan istuu vain tiivisti työnsä ääressä. Samalla hän huomaamattaan luopuu siitä, mikä toisi iloa ja palauttaisi.

Työuupumus, kuten masennuskin, on itseään voimistava kehä. Väsyneessä mielessä ajatukset muuttuvat negatiiviseksi ja usko omaan ammattitaitoon

alkaa horjua.

– Alamme pelätä virheitä ja epäillä, ettemme enää osaa mitään. Syytämme itseämme, kun emme selviä kasvavasta työn määrästä ja teemme yhä

pidempää päivää.

Nurmi painottaa, että nämä mietteet pitäisi osata mieltää uupumuksen oireiksi ja hälytysmerkeiksi.

Kuuntele itseäsi, älä muita

Tie toipumiseen alkaa siitä, että oivaltaa oman olonsa: näin kiukkuinen ja kiireinen ei tarvitse aina olla. Milloin viimeksi nautin elämästä? Palaanko

maanantaisin virkistyneenä työhön?

– Harva on tottunut seuraamaan omaa stressitasoaan tai toimintamallejaan. Puoli voittoa on se, että oivaltaa tekevänsä turhan pitkää päivää. Tai huomaa tuntevansa aina syyllisyyttä, kun kieltäytyy ylitöistä.

Koska jokainen meistä on yksilö, Nurmi on varovainen antaessaan yleisiä ohjeita. Vain itse voi muuttaa omaa toimintaansa.

– Ulkopuolisen on vaikea määritellä, mikä toisen elämässä toimii. Kun itse oivaltaa, mitä voi ja tahtoo muuttaa, se kantaa parhainta hedelmää.

Jos on kovin kuormittunut, hyvää tarkoittavat neuvot itsestä huolehtimisesta ärsyttävät tai tuntuvat uudelta vaatimukselta. Miten ehtii huolehtia

itsestään, kun töitä on koko ajan?

– Väsyneen pitää ensin levätä ja nukkua rasitus pois. Vasta sen jälkeen voi tehdä tilanneanalyysin.

Aikalisän pohdinnalle voi löytää kuntoutuksesta tai lomalta. Oleellista on vaihtoehtojen kartoittaminen. Onko elämäni nyt niin hyvää, että jaksan

eläkeikään asti? Muistanko, millainen olin hyvinvoivana?

– Jos elämässä on vain työ ja sohva, se harvoin virkistää. Mielekkääseen elämään kuuluu liikuntaa, ystäviä ja iloa tuottavia asioita. Väsyneenä nekin

tuntuvat vaatimuksilta.


Velvollisuus pitää huolta

Muutos onnistuu harvoin ilman takapakkeja.

– Se onnistuu vasta, kun myöntää, että nykyinen malli ei enää toimi. Usein siihen vaaditaan kokemus uupumisesta, Nurmi sanoo.

Pahin este levolle ei olekaan esimies vaan oma sisäinen vaativuus. Ja vie aikansa, ennen kuin ihminen oivaltaa, että hänellä on paitsi oikeus,

myös velvollisuus pitää itsestään huolta.

Siksi työuupumus on ollut monelle käänteentekevä kokemus. Vasta sen jälkeen on syntynyt ymmärrys siitä, mitä tarkoittaa täysipainoinen elämä.

– Toipumisessakin työuupuneet ovat tavattoman hyviä. Jos he ottavat tavoitteekseen itsensä hoitamisen, he sitoutuvat ja saavuttavat tavoitteensa.

Merja Nurmi muistuttaa, että itsestään ja omista voimavaroistaan huolehtiminen on opittavissa oleva taito. Silti siitä ei saa tehdä uutta vaatimusta

ennestään uupuneelle ihmiselle.

– Peruskysymys on aina sama: mieti mihin voit vaikuttaa ja mihin et voi vaikuttaa. Muuta sitä, mitä voit.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.