Kuva iStockphoto. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva iStockphoto. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Vahti vain kiihtyy työssä. Yhä pienempi joukko takoo yhä kovempaa tulosta. Kiireiset ja kuormitetut kokevat, että töiden tulvalle ei voi mitään. Moni

miettii mielessään, selviääkö elävänä eläkkeelle.

– Kun tahti on kova, tarvitaan tietoisia tekoja, jotta työkyky säilyy, toteaa kuntoutuspsykologi Heli Nurmi. Hän on kirjoittanut kirjan Työuupumuksen itsehoito – kuinka kierrän karikot, 2016.

– Jokaisen kannattaisi opetella tunnistamaan sekä omat varoitusmerkkinsä että voimavaransa.

Jos arki on vain jatkuvaa suorittamista, elämästä katoaa ilo. Mikään ei enää innosta, muiden kohtalot eivät kosketa eikä uskoa omiin kehitysnäkymiin

ole. Työn jälkeen ei jaksaisi sohvalta nousta, ja seuraavaan lomaan tuntuu olevan liian pitkä aika. Onko puurtamiselle vaihtoehtoa?

Kolme syytä uupua

Heli Nurmi vetää työkseen uupuneiden kuntoutuskursseja Härmän Kuntokeskuksessa, joten hän tuntee tien sekä uupumuksen syövereihin että sieltä pois. Nurmen kokemuksen mukaan työuupumuksesta toipuminen on täysin mahdollista, mutta hyödyllisempää on sen ehkäisy. Siksi työuupumuksen kehitys on syytä tuntea.

Nurmi näkee uupumuksen kehittyvän kolmesta eri syystä.

– Päällimmäinen ongelma on nykyään työn määrä. Vastuu tai paine on liian kova yhdelle, Nurmi pohtii.

Silti osa sinnittelee.

– Toinen syy on jokin suuri vastoinkäyminen, kuten sairaus, taloudelliset huolet tai iso elämänmuutos. Tällöin voimia ei riitä enää työn hallintaan. Kun uupumuksen myöntää ajoissa, sen voi hoitaa itse. Sitä paitsi tunnollinen mutta väsynyt työntekijä paljastuu usein myös mestaritoipujaksi.

– Kolmas syy, johon voi onneksi itse eniten vaikuttaa, ovat omat ajattelumallit. Jos on hyvin vaativa itseään kohtaan ja pyrkii suorittamaan työnsä aina äärimmäisen hyvin, hän kuluttaa voimansa nopeasti.


Hyvät ihmiset väsyvät

Suurimman uupumisuhkan alla olevat työntekijät ovat monesti liian hyviä ihmisiä nykyajan työmarkkinoille. Työn laadun arvostus on hävinnyt tulospaineen alle. Vain nopeus, tehokkuus ja eurot ratkaisevat. Vastuuta ei enää kannattaisi ottaa asioista, jotka eivät itselle kuulu.

– Moni hyvä työntekijä kärsii tästä tavattomasti. Tunnollinen uupuu, kun hän murehtii asioita, joille ei voi mitään. Jos hän on lisäksi taipuvainen

uhrautumaan ja hakemaan hyväksyntää, uupumisriski kasvaa.

Nurmi muistuttaa, että tunnollisuus ja vastuullisuus ovat alun perin hyviä ominaisuuksia, joiden ansiosta ihminen on menestynyt. Siksi uupumuksesta

ei pitäisi tehdä työntekijän henkilökohtaista ongelmaa.

– Fiksu työnantaja huolehtii siitä, ettei kenelläkään teetetä liikaa töitä, koska tietää, miten kalliiksi tulee hyvän työntekijän loppuun polttaminen, Heli Nurmi sanoo.

Kuuntele vointiasi

Työuupumuksesta toipuu helpommin, jos se ei ole päässyt vakavaksi. Siksi vointiaan kannattaa kuunnella.

– Vakavasti uupunut tarvitsee ammattiapua, esimerkiksi työterveyshuollon asiantuntemusta. Itsehoito sopii hyvin lievän työuupumuksen hoitoon, Heli Nurmi sanoo.

Kovilla ylikierroksilla kulkeva hukkaa helposti tunteen hyvinvoinnista. Hän uskoo, että kiire on normaali olotila. Se voi tuntua myös työn imuna.

– Kun ihminen kohottaa kierroksia ja koettaa tehdä yhä tiiviimmin töitä, hän unohtaa levätä tai ei osaa enää rentoutua. Palautuminen ei käynnisty,

Heli Nurmi sanoo.

Jos töitä tehdään yli 50 tuntia viikossa, palautuminen heikkenee, sillä aivot ikään kuin jäävät "päälle". Mieli tekee töitä myös öisin, mikä näkyy unihäiriöinä.

– Nukahtaminen on vaikeaa ja työstressi herättää aamuyöstä.

Vetäytyminen ei voimista

Ylikierroksilla aivoille käy kuin autolle ilman jäähdytinnestettä: moottori leikkaa kiinni. Muisti pätkii, ajattelu takkuilee ja aloitekyky hyytyy. Väsymys

valtaa mielen eikä uni enää virkistä. Työaamu pelottaa jo etukäteen.

– Moni reagoi tähän tilanteeseen vetäytymällä. Ei pidä taukoja, ei jää juttelemaan ruokatunnilla vaan istuu vain tiivisti työnsä ääressä. Samalla hän huomaamattaan luopuu siitä, mikä toisi iloa ja palauttaisi.

Työuupumus, kuten masennuskin, on itseään voimistava kehä. Väsyneessä mielessä ajatukset muuttuvat negatiiviseksi ja usko omaan ammattitaitoon

alkaa horjua.

– Alamme pelätä virheitä ja epäillä, ettemme enää osaa mitään. Syytämme itseämme, kun emme selviä kasvavasta työn määrästä ja teemme yhä

pidempää päivää.

Nurmi painottaa, että nämä mietteet pitäisi osata mieltää uupumuksen oireiksi ja hälytysmerkeiksi.

Kuuntele itseäsi, älä muita

Tie toipumiseen alkaa siitä, että oivaltaa oman olonsa: näin kiukkuinen ja kiireinen ei tarvitse aina olla. Milloin viimeksi nautin elämästä? Palaanko

maanantaisin virkistyneenä työhön?

– Harva on tottunut seuraamaan omaa stressitasoaan tai toimintamallejaan. Puoli voittoa on se, että oivaltaa tekevänsä turhan pitkää päivää. Tai huomaa tuntevansa aina syyllisyyttä, kun kieltäytyy ylitöistä.

Koska jokainen meistä on yksilö, Nurmi on varovainen antaessaan yleisiä ohjeita. Vain itse voi muuttaa omaa toimintaansa.

– Ulkopuolisen on vaikea määritellä, mikä toisen elämässä toimii. Kun itse oivaltaa, mitä voi ja tahtoo muuttaa, se kantaa parhainta hedelmää.

Jos on kovin kuormittunut, hyvää tarkoittavat neuvot itsestä huolehtimisesta ärsyttävät tai tuntuvat uudelta vaatimukselta. Miten ehtii huolehtia

itsestään, kun töitä on koko ajan?

– Väsyneen pitää ensin levätä ja nukkua rasitus pois. Vasta sen jälkeen voi tehdä tilanneanalyysin.

Aikalisän pohdinnalle voi löytää kuntoutuksesta tai lomalta. Oleellista on vaihtoehtojen kartoittaminen. Onko elämäni nyt niin hyvää, että jaksan

eläkeikään asti? Muistanko, millainen olin hyvinvoivana?

– Jos elämässä on vain työ ja sohva, se harvoin virkistää. Mielekkääseen elämään kuuluu liikuntaa, ystäviä ja iloa tuottavia asioita. Väsyneenä nekin

tuntuvat vaatimuksilta.


Velvollisuus pitää huolta

Muutos onnistuu harvoin ilman takapakkeja.

– Se onnistuu vasta, kun myöntää, että nykyinen malli ei enää toimi. Usein siihen vaaditaan kokemus uupumisesta, Nurmi sanoo.

Pahin este levolle ei olekaan esimies vaan oma sisäinen vaativuus. Ja vie aikansa, ennen kuin ihminen oivaltaa, että hänellä on paitsi oikeus,

myös velvollisuus pitää itsestään huolta.

Siksi työuupumus on ollut monelle käänteentekevä kokemus. Vasta sen jälkeen on syntynyt ymmärrys siitä, mitä tarkoittaa täysipainoinen elämä.

– Toipumisessakin työuupuneet ovat tavattoman hyviä. Jos he ottavat tavoitteekseen itsensä hoitamisen, he sitoutuvat ja saavuttavat tavoitteensa.

Merja Nurmi muistuttaa, että itsestään ja omista voimavaroistaan huolehtiminen on opittavissa oleva taito. Silti siitä ei saa tehdä uutta vaatimusta

ennestään uupuneelle ihmiselle.

– Peruskysymys on aina sama: mieti mihin voit vaikuttaa ja mihin et voi vaikuttaa. Muuta sitä, mitä voit.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●