erityisherkkä
Kuva Shutterstock

Joka viides meistä on erityisherkkä, joka tuntee sekä ilot että surut tuplana. Kovettua ei tarvitse, kun hoitaa valpasta hermojärjestelmää huolella.

Vanha televisio vinkuu tärykalvot puhki. Vatsa jyrisee tyhjyyttään kahdeksan Richterin voimalla. Höristän korvani äärimmilleen, kun yritän pysyä kärryillä keskustelussa. Yhtäkkiä ystäväni puhenuotti kohoaa sävelaskeleen. Sisälläni käynnistyy kiivas kela: Miksi sävy muuttui yhtäkkiä? Miksi muut eivät ole huomaavinaan?

Jälkikäteen harmittaa. Miksi taas kerran takerruin jokaiseen yksityiskohtaan, vaikka muiden puhe porisi niin huolettomana?

Pilkunviilaaja, hysteerikko. Pitkään etsin itselleni nimeä väärästä suunnasta. Vasta aikuisena löysin oikean sanan: erityisherkkä.

Joidenkin arvioiden mukaan jopa viidesosalla meistä on tavallista valppaampi hermosto. Tutkimuskielessä puhutaan aistitiedon käsittelyn herkkyydestä. Se tarkoittaa, että erityisherkkä kokee ärsykkeet intensiivisesti ja prosessoi ne syvällisesti. Hän huomaa hienovaraisiakin yksityiskohtia, jotka menevät muilta ohi.

Termin erityisherkkä eli highly sensitive person (HSP) lanseerasi psykologian tohtori Elaine Aron vuonna 1996. Sittemmin herkkikset ovat olleet otsikoissa tiuhaan. Psykiatri Juhani Mattila pitää avoimuutta hyvänä merkkinä. Kun herkät tunnistetaan, esimerkiksi työelämässä pystytään paremmin hyödyntämään heidän vahvuuksiaan.

Toisaalta keskustelua uhkaa tasapäistäminen. Erityisherkkyys ei ole synonyymi itkuherkälle introvertille eikä kahta samanlaista tunteilijaa ole. Yksi huumaantuu väreistä ja tuoksuista, toinen ahdistuu väenpaljoudessa, kolmas vatvoo ilkeää sanaa viikkotolkulla. Herkillä on kuitenkin taipumusta ujouteen, tunnollisuuteen ja luovuuteen, sillä he myötäelävät vahvasti, pohtivat ja puntaroivat.

Piirre on pohjimmiltaan biologiaa, ominaisuus siinä missä ruskeasilmäisyyskin. Silti moni nolostelee ja piilottelee turhaan omaa herkkähipiäisyyttään. Mattilan mukaan omaa perusluonnettaan ei voi eikä tarvitse muuttaa.

– Herkkyys on siinä mielessä rasite, että se altistaa uupumukselle. Mutta ennen kaikkea se on lahja ja vahvuus, jota voi opetella vaalimaan.

Irti rooleista

Älä nyt noin itseesi ota! Miehistyisit!

Erityisherkkyyteen liittyy rutkasti harhakäsityksiä. Ne hiipivät esiin etenkin sosiaalisissa tilanteissa, joissa hauras suojakuori kolhiintuu vasten kovaa maailmaa.

– Usein herkkyys tulkitaan virheellisesti huonoksi itsetunnoksi. Varsinkin miehiä vaivaa ajatus, että pitäisi hallita sekä tilanteet että omat tunteensa, muuten näyttää heikolta, Mattila pohtii.

Rajanveto perusherkän ja tavallista tunteikkaamman välillä on vaikeaa, sillä myös kulttuuri piirtää rajoja uudelleen. Amerikkalainen, pinnalta pirteä small talk -jutustelu rohkaisee hymyilemään surun ja suuttumuksen piiloon. Japanissa hieno nainen peittää suunsa nauraessaankin.

Moni erityisherkkä on lapsesta saakka tuntenut olevansa jollain tapaa poikkeava.

Ihmisten keskellä herkästä saattaa tuntua, että hän on väärässä paikassa väärään aikaan: vatvoo, hidastelee ja takertuu epäolennaisuuksiin.

–Erityisherkkä tajuaa samaan aikaan niin monta asiaa, että hän menee helposti lukkoon. Tyypillistä on hämmennys ja luulo, että on hidas tai tyhmä. Oikeasti kyse on siitä, että herkkävaistoinen tajuaa muiden tunteet.

Kun maailma vaatii nopeutta ja karskiutta, kiusauksena on kasvattaa rooli, jossa mikään ei satuta. Näytteleminen voi helpottaa arkea hetken, mutta kun toimii omaa luonnettaan vastaan, uhkaa uupua ennen pitkää.

– Psykiatrin vastaanotolle erityisherkkä päätyy usein vasta romahduksen jälkeen. Ihminen on silloin kuin hyvin toimiva robotti, mikään ei enää tunnu miltään. Kadotetutkin tunteet voi löytää uudelleen, mutta se on ison työn takana, kun kovuus on kerrostunut vuosien myötä herkkyyden päälle.

Rasitteesta voimavaraksi

Jos mietitään vielä vähän...

Herkkyyden ja perimän yhteyttä on etsitty pitkään. Erityisen kiinnostuksen kohteena on ollut geenimuunnos, joka on aiemmin liitetty masennukseen ja neuroottisuuteen. Erään tuoreen tutkimuksen mukaan geenimuunnos kertookin yleisestä herkkyydestä, ei masennustaipumuksesta.

Sekä myönteiset että kielteiset kokemukset koskettavat herkkää kaksinkertaisesti. Herkkyysgeeni selittäisi, miksi tunteellinen on altis järkkymään mutta elää myös ilot joka solulla.

–Herkkä on taitava omaksumaan keinoja, jotka auttavat häntä toipumaan esimerkiksi masennuksesta. Kun tämän ymmärtää, erityisherkkyys alkaakin yllättäen näyttäytyä vahvuutena.

Varsinkin päätöksenteossa kaipaisi silti rentoutta. Toisinaan herkkä saa muutkin turhautumaan kuluttaessaan kohtuuttomasti aikaa pienintä yksityiskohtaa punniten — ettei vain mikään mene vikaan.

Taipumus puntarointiin ja riskien kaihtamiseen ei tarkoita pelkuruutta. Tutkimuksissa on havaittu, että erityisherkkä välttelee uhkia lähinnä silloin, kun onnistumisen todennäköisyys on liian pieni. Kun herkkä haistaa onnistumisen, hän puskee riskiä kohti kahta päättäväisemmin.

–Herkät pitävät työpaikkoja pystyssä, sillä he ovat harkitsevia ja analyyttisia, Mattila huomauttaa.

Evoluutiolla on ollut pätevät syynsä siihen, miksi niin moni meistä on herkkävaistoinen. Samankaltaista piirrettä tavataan eläimilläkin. Ilman valppautta ei olisi niitä, jotka varoittavat lähestyvästä petoeläimestä jo silloin, kun paksunahkaisemmat vielä ojentelevat jäseniään.

Oma tahto esiin

Ei, tänään minulle ei sovi.

Heräisipä yhtenä aamuna viilipyttynä, muistan aina välillä toivoneeni. Parisuhteessakin olisi vaivattomampaa, kun ei tarvitsisi joka hetki tulkita kumppanin äänenpainoja.

–Erityisherkkä saa niin paljon informaatiota toisen ilmeistä ja eleistä, että hän laittaa ne helposti omien tarpeidensa edelle. Se voi hiljalleen alkaa nakertaa itsenäisyyttä, Mattila sanoo.

Toisen tahtoon venyminen voi tuntua aluksi mukavalta. Lopulta ei ehkä enää löydäkään omaa mielipidettään. Mattilan mukaan jämäkkyyden opettelu kannattaa. Se on tervettä omien rajojen hakemista: minä haluan katsoa tänään tämän elokuvan, seison sanojeni takana, en siedä tällaista kohtelua.

Jämäkkyys ei tarkoita tunteiden tukahduttamista — päinvastoin. Jämäkkä on sinut haavoittuvuutensa kanssa ja uskaltaa tuoda sen esiin, mutta ei kohota itseään marttyyrin pallille eikä tee herkkyydestä tekosyytä kaikelle käytökselleen.

Ihmissuhteissa herkkä on dilemman edessä. Ei saisi padota tunteenpurkauksia, mutta toisaalta ei tahtoisi vyöryttää kaikkea toisen niskaan.

– Kumpikin ääripää on huono. Jos selittää kaiken johtuvan herkkyydestään, leimaa itsensä. Ei kukaan ole joka tilanteessa herkkä. Silti taistelu on parempi kuin vetäytyminen. Jos aina salaa loukkaantumisensa, etääntyy toisesta henkisesti.

Ulos kaapista

Itken, siis tunnen.

Surulliset laululyriikat, ylinäytelty tosi-tv, tuntemattoman julkkiksen kuolinuutinen. Lähes mikä tahansa voi laukaista minussa vilunväreet ja liikutuksen.

Nolostelin reaktioitani pitkään ja etsin niille kuumeisesti selityksiä: Minulla on varmasti huono päivä. Eihän normaali aikuinen ylireagoi näin! Jos silmät vettyivät elokuvan imelässä loppukohtauksessa, kyynel piti taputella vaivihkaa hihankulmaan.

– Päinvastoin liikutuksen tunne on merkki siitä, että on hyvä päivä. Se kertoo, että kanavat ovat auki. 

Herkän ei pitäisi karttaa silmät kostuttavia kokemuksia vaan hakeutua niiden pariin. Liikutus on tunneihmiselle terapiaa.

– Jokaisella on omat väylänsä herkistyä. Voi miettiä, toimisiko itselle vaikka musiikki, valokuvien katselu tai vanhojen muistelu.

Mieleen voi koettaa palautella sitä, mikä viimeksi nosti tunteet pintaan. Muisto on ehkä häviävän pieni häivähdys, vaikkapa maisema lapsuudesta. Sekin on jo alku. Kun syventyy tutkimaan omaa ainutlaatuista herkkyyttään, oppii vähitellen arvostamaan aistiensa voimakkuutta.

Pehmeyden paljastaminen muulle maailmalle voi pelottaa, mutta Mattila kehottaa kokeilemaan avoimuutta. Se saattaa yllättää myönteisesti.

–Moni pelkää näyttää haavoittuvuutensa, koska ajattelee, että toinen saa tilaisuuden satuttaa lisää. Biologinen tosiasia on, että käy päinvastoin. Terveessä ihmisessä herää väkisinkin inhimillisyyden tunne, vaikka hän ei sitä muille näyttäisikään.

 

Asiantuntija: psykiatri ja psykoanalyytikko Juhani Mattila.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Mieheni käyttää unilääkkeitä nukahtamiseen ja paetakseen todellisuutta. Viime aikoina olen huomannut aggressiivisuutta hänen käytöksessään lääkkeen ottamisen jälkeen – toki lievää mutta joka tapauksessa vierasta uhoa. Hän tekee asioita, joita ei normaalisti tee, ja hetken mielijohteesta. Hän käyttää unilääkettä ja kaikkea muutakin mitä käsiinsä saa, myös alkoholia niiden kanssa. Kyse on mielestäni riippuvuudesta. Nyt kuitenkin haluaisin tietää, muuttaako unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö (5 v) ihmisen persoonallisuutta?

Pitkäaikaisen unilääkkeiden käytön ei tiedetä muuttavan ihmisen persoonallisuutta. Miehesi muuttuneen käytöksen taustalla on luultavasti ongelmat, jotka saavat hänet käyttämään pakonomaisesti tavanomaista suurempia annoksia unilääkkeitä ja samanaikaisesti myös alkoholia.

Tilanne ei selviä ennen kuin miehesi kykenee puhumaan niistä ongelmista, jotka ovat hänen muuttuneen käytöksen ja pakonomaisen unilääkkeiden ja alkoholin käytön taustalla.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.