Kuvat
Shutterstock

Puutarhan luonnonlääkkeet saattavat tepsiä ainakin unettomuuteen, kramppeihin ja pahanhajuiseen hengitykseen.

Rosmariinia muistille

Tutkimusten mukaan rosmariinin eteeriset öljyt saattavatterästää muistia ja kognitiivisia kykyjä.

– Rosmariinilla on verenkiertoa vilkastuttava ja lämmittävä vaikutus, ja sitä käytetään voiteena esimerkiksi nivelsärkyihin. Runsaasti käytettynä se saattaa kuitenkin nostaa verenpainetta, Yvonne Holm kertoo.

Rosmariinia kasvaa villinä Välimeren rannikoilla, esimerkiksi Ranskan Provencessa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Puutarhassa rosmariini viihtyy parhaiten salvian vieressä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kurkumaa kipuun

Kurkuman sisältämällä kurkumiinilla on tutkimusten mukaan tulehdusta lievittäviä vaikutuksiaja  sitä onkin sanottu luonnon omaksi tulehduskipulääkkeeksi. Se auttaa monia nivelkivuissa ja päänsäryssä.

Lisäksi kurkuma saattaa tehdä olon skarpimmaksi ja jopa hidastaa Alzheimerin taudin puhkeamista. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan.

Koivun ja lepän siitepölylle allergiset voivat saada kurkumasta oireita, erityisesti siitepölyaikaan.


Piparminttua kramppeihin

Piparminttu vähentää tutkimusten mukaan sileiden lihasten supistelua, joten se voi lievittää esimerkiksi kuukautiskipuja ja suolistokramppeja.

Piparminttukapseleiden on tutkimuksissa todettu helpottavan ärtyvän suolen (IBS) oireita.

Piparminttuöljyssä on rentouttavaa ja kipua lievittävää mentolia, ja osa ihmisistä kokee sen hengittämisen helpottavan tukkoista oloa flunssassa. Piparminttuöljyä voi myös hieroa kipeään kohtaan, esimerkiksi ohimoille ja niskaan.


Salviaa vaihdevuosioireisiin

Salvian eteerinen öljy irrottaa limaa ja hillitsee yskänärsytystä, niinpä sitä käytetään yskänlääkkeissä.

Myös suuvesiin on lisätty salviaa, koska sillä on bakteerien kasvua hillitsevää vaikutusta.

Ainakin salvian lehtien pureskelu raikastaa hengitystä.

– Salvia vähentää hikoilua. Siinä on estrogeenin tavoin vaikuttavaa ainetta, joten se saattaa lievittää esimerkiksi vaihdevuosiin liittyviä kuumia aaltoja, Holm sanoo.

Kesällä salvian lehtiä kannattaa hieroa kutiaviin hyönteisen pistoihin.

Laventelilla uneen

Huumaavalta tuoksuvaa laventelia on aikoinaan käytetty hyönteisten torjumisessa ja haavalääkkeenä. Nykyään se on tunnettu raaka-aine eteerisissä öljyissä, saippuoissa ja kosmetiikassa.

Laventelilla on rauhoittava, rentouttava ja nukahtamista edistävä vaikutus: se saattaa vaikuttaa rauhoittavien bentsodiatsepiinien tavoin aivojen gamma-aminovoihapporeseptoreihin (GABA). Eläinkokeissa laventelin on todettu vähentävän hiirten motorista levottomuutta.

Asiantuntija: Yvonne Holm, dosentti, Helsingin yliopisto.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla