
Karuselli pyörii päässä, maailma keinuu ja heittää häränpyllyä. Huimaus on viheliäinen tunne, mutta vain harvoin oire vakavasta sairaudesta.
Kun huimauskohtaus tulee, maailma järkkyy ja paha olo velloo, vaikka olisit satojen kilometrien päässä lähimmästä huvipuiston härvelistä. Maapallo pyörii ja on yhtä vetovoimainen kuin ennenkin, mutta ihmisen tasapainoelin aistii olemattomia asioita.
– Huimaus on hyvin tavallista ja vain ani harvoin kyse on mistään vakavasta oireesta, neurologian erikoislääkäri Mikael Ojala huojentaa.
Harmittomuutta on vaikea muistaa silloin, kun tunne tasapainosta häiriintyy. Yleislääkärin vastaanotolla viisi potilasta sadasta on huimauksen takia. Huimauksen syyn etsimistä ja hoitoa vaikeuttaa, että lääkäritkin tietävät asiasta liian vähän.
Huimaus häviää useimmiten itsestään.
Tasapainojärjestelmän käyttäminen eli käytännössä liikkuminen on huimauksen parasta hoitoa.
Liikuntalääke saattaa maistua pahalta, sillä ihminen välttää luonnostaan liikkumista, kun tasapaino on epävakaa.
– Liikkeet, joissa huimaa, ovat parasta kuntoutusta, sillä ne sopeuttavat aivot uuteen tilanteeseen, Ojala perustelee.
Syy usein korvassa
Yli puolet huimaustapauksista selittyy sisäkorvan sairaudella. Aivoperäinen huimaus johtuu useimmiten aivoverenkierron häiriöistä, mutta myös sydämen rytmihäiriö voi huimata. Paniikkihäiriön oireena on huimaus ja joskus syy maailman keinumiseen löytyy jännittyneestä niskasta. Usein huimauksen takana on monta tekijää, varsinkin, jos vaiva pitkittyy.
Lue lisää Helpotus! Se ei olutkaan sydänkohtaus
Huimauskohtauksen aikana muut oireet saattavat jäädä huomiotta, mutta niiden tunnistaminen auttaa vaivan selvittämisessä. Heikentynyt kuulo ja äkillisesti alkava ja karusellimainen huimaus liittyy yleensä sisäkorvaan.
Puhehäiriö liittyy verenkierto-ongelmiin ja rytmihäiriö sydämeen.
Huimaus yhdistettynä päänsärkyyn viittaa usein niskaongelmiin.
Usein lääkkeiden sivuvaikutuksena on myös huimausta, mutta sivuvaikutukset harvoin ilmenevät aamulla ennen lääkkeiden nauttimista.
– Huimaus ei ole aivokasvaimen tyyppioire, Ojala poistaa potilaiden vastaanotolla esille tuoman pelon. Myös MS-taudissa huimaus on hyvin harvoin ensimmäinen oire, vaikka taudin edetessä tasapainon ongelmat saattavat tulla tutuksi.
Ojala ymmärtää huimauspotilaiden pelon, sillä otteen kirpoaminen todellisuudesta on lamaannuttavaa. Pelkoa huojentaa tieto, että suurin osa huimauksesta osoittautuu harmittomaksi asentohuimaukseksi.
– Asentohuimausta ei vielä ole se, jos seisomaan noustessa silmissä mustenee. Silloin kyse voi olla matalasta verenpaineesta, kun verenpaineen säätelyjärjestelmä ei ehdi mukaan asennon vaihdokseen. Muutoin matala verenpaine sen kummemmin kuin korkeakaan verenpaine harvoin tuntuvat missään, Mikael Ojala neuvoo.
HAH, vai harmitonta!
Miten niin inhottava vaiva voi olla harmiton, asentohuimauspotilaat kysyvät lääkäreiltään.
– Hyvänlaatuinen asentohuimaus korjaantuu yleensä itsestään ja siihen on olemassa yksinkertainen hoito, osastonylilääkäri Kyösti Laitakari Oulun yliopistosairaalan kuulokeskuksesta perustelee.
Hankalaksi asentohuimauksen tekee se, että siinä vaiheessa kun potilaat saapuvat erikoislääkärin vastaanotolle, vaiva on yleensä jo ohi, ja huimauksen syyn selvittäminen jää tarinan varaan.
Asentohuimaukselle tyypillistä on karusellimainen huimaus, joka alkaa äkkiä ja liittyy tiettyihin asentoihin kuten makuulle menoon, kyljen kääntämiseen, makuulta nousemiseen tai pääntaivuttamiseen. Huimaus kestää parin sekunnin ja minuutin välillä ja helpottuu sitten. Vaikka huimaaminen lakkaa pian, oksentelu tai paha olo saattavat kestää pitempään.
– Asentohuimauksessa sisäkorvan johonkin kolmesta kaarikäytävästä on kulkeutunut sakkaa, joka antaa sisäkorvan herkille aistinsoluille väärää tietoa pään liikkeistä, Laitakari selittää. Kiteet ovat normaalisti kiinni geelimäisessä aineessa, mutta voivat irrota ja ajautua sisäkorvassa väärään paikkaan.
Hyvänlaatuisen asentohuimauksen varsinaista aiheuttajaa ei tiedetä. Usein asentohuimaus vaivaa muuten täysin terveitä ihmisiä.
– Kyseessä on ilmeisesti rappeumamuutos. Asentohuimaus voi johtua myös pienestäkin pään vammasta: lyöt pään kaapin reunaan ja seuraavana päivänä pyörit karusellissa, Laitakari sanoo.
Asentohoito auttaa
Vain harvassa vaivassa on yhtä yksinkertaista temppuhoitoa kuin on hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa.
Hoito perustuu siihen, että pään ja vartalon liikkeillä saadaan tyhjennettyä sakka kaarikäytävästä painovoiman avulla. Liikkeet riippuvat siitä, missä kaarikäytävässä sakka on. Sen lääkäri puolestaan saa selville silmävärvetestillä eli silmänliikkeiden suunnasta ja kokeilemalla, missä asennossa huimaus tulee.
– Raskaaksi asentohoidon tekee se, että liikkeet aiheuttavat huimauksen. Pahanolontunne voi olla niin voimakas, ettei liikkeitä voi tehdä kunnolla, eikä kaikki sakka tyhjene kaarikäytävästä.
Ilman hoitoakin huimaus menee ohi parissa kuukaudessa, kun sakka vaeltaa pois satunnaisissa liikkeissä.
Asentohoidolla oire häviää nopeammin, onnekkaimmat saavat avun kerrasta.
Ajatellaan, että kun kiteet ovat päässeet kerran irti, se tapahtuu helpommin uudelleenkin. Asentohuimausta ei voi ehkäistä, mutta jotkut potilaista ovat kehittäneet aamujumpan, jossa käyvät kaikki kaarikäytävät läpi.
– Kaikki kiteet eivät aina tule kerralla pois kaarikäytävästä, siksi liikesarjojen toistaminen voi auttaa joitakin huimauksesta kärsiviä, Laitakari toteaa.
Joskus asentohuimaus saattaa vaivata vuosiakin. Asentohuimauksen oireet voivat olla myös epätyypillisiä, jos aivot ovat jo ryhtyneet korjaamaan tilannetta. Laitakari kertoo, että joskus potilaat kertovat asentohuimaukseen täysin sopimattoman tarinan. Huimaus voi vaivata esimerkiksi vain kävellessä.
– Mutta kun potilaan tutkii, saattaakin löytyä asentohuimauksen paljastava silmävärve.
Lue lisää Huimaus pois kippaushoidolla
Painetta korvassa
Asentohuimaus on ylivoimainen ykkönen huimauksen aiheuttajana. Seuraavaksi yleisin huimausta aiheuttava sairaus, Ménièren tauti, selittää huimausoireen viidellä potilaalla sadasta.
Ménièren taudin oireina ovat huimaus, humina ja huonokuuloisuus. Tavallista on myös paineen tunne sisäkorvassa. Ménièren tautia sairastavat saavat huimauskohtauksia, jotka kestävät ainakin 20 minuuttia, joskus jopa tunteja.
– Ménièren tauti poikkeaa muista huimaussairauksista siinä, että elimistö ei korjaa huimausta, koska sairaasta sisäkorvasta tulee vaihtelevasti eri aikoina eri määrä viestejä aivoihin, Mikael Ojala selittää.
Lue lisää Ménièren taudista
Ongelma tasapainohermossa
Niinkin arkipäiväiseen vaivaan kuin välikorvatulehdukseen saattaa liittyä huimausta.
Huimausta aiheuttaa myös tasapainohermon tulehdus. Oireina on äkkiä alkava kiertohuimaus ja pahoinvointi. Kuulo ei heikkene. Pahin huimaus laantuu parissa päivässä ja useimmiten olo normalisoituu muutamassa viikossa.
Vakavin korvaperäisistä huimaussairauksista on tasapainohermoston kasvain. Niitä löytyy noin 50 vuodessa. Heillä huimausta tavallisempi oire on kuulon aleneminen. Kasvain kyetään löytämään magneettikuvauksessa.
– Vaikka sisäkorva vaurioituu pysyvästi, tavallisesti huimauksen tunne häviää ja tasapainon hallinta korjaantuu normaaliksi, Ojala sanoo.
Niska kireällä
Jos ihminen on yli viisikymppinen ja rasituksessa tulee huimausta, sydämen rytmihäiriöt kannattaa pitää mielessä.
– Aivoverenkierron ongelmat harvoin näkyvät pelkästään huimauksena. Huimauskohtaus tosin voi olla ensimmäinen oire aivoverenkierron tai sydämen sairaudesta ja huimauksen kunnollisella tutkimisella voidaan päästä niiden jäljille, Ojala kertoo.
Niskaperäinen huimaus on vaikea todentaa tutkimuksin, mutta lääkärit näkevät usein yhteyden niskajännityksen ja huimauksen välillä.
– Jos tasapainojärjestelmä pettää, lähes aina ihminen pyrkii jännittämään niskalihaksensa, mikä saattaa aiheuttaa uudenlaisen huimauskierteen, Kyösti Laitakari pohtii.
Niskaperäinen huimaus ei ole karusellimaista, vaan esimerkiksi keinuttavaa, eikä se ala äkisti. Erilaisilla niskan hoidoilla kuten fysioterapialla voidaan huimausta lievittää.
Lue lisää Hoida niskakipu lempein ottein
Psyykkisistä syistä johtuviin huimauksiin luetaan paniikkihäiriö. Niissä tyypillistä on tietty tilanne tai paikka, jossa huimaa, kuten kaupassa, ruuhkassa tai jonossa.
Mitä huimaus on?
Kun huimausoire on ehtinyt laantua, diagnoosin etsiminen on salapoliisityötä.
– Aina ei ole aivan selvää, mitä potilas huimauksella tarkoittaa. Onko pää karusellissa, keinuttaako, vai kirpoaako ote ympäristöstä. Lääkärin ja potilaan yhteisen kielen löytämien saattaa olla hankalaa, sillä ihminen selittää huimaukseksi monenlaista heikotuksen ja pyörrytyksen tunnetta, Laitakari miettii.
Eri aistijärjestelmistä tulevat viestit käsitellään aivojen tasapainokeskuksessa, pikkuaivoissa ja aivorungossa. Viestijöistä tärkein on korvien tasapainoelin, joka kertoo pään liikkeistä. Toinen osa viesteistä tulee elimistön erityisesti alaraajojen ja niskan asentotunnosta. Kolmanneksi tasapainoon liittyy näköaisti.
Eri elimistä ja aisteista tulee tietoja, joita aivot vertaavat sisäkorvan tasapainoelimistä tuleviin tietoihin. Jos tieto on ristiriitaista, huimaa.
Tasapainojärjestelmä on hyvin muovautuva eli järjestelmän yhden osan vaurioiduttua tämän tehtäviä voi siirtää muille hoidettaviksi. Yleensä ihminen pärjää hyvin, jos kolmesta järjestelmästä kaksi toimii.
Pahinta huimauksessa on, että ihminen jäykistää itsensä ja välttää liikkeitä, joissa huimaa.
– Aivojen uudelleenkouliintuminen edellyttää tasapainojärjestelmän kiusaamista siihen pisteeseen, että huimaus tulee. Huimaus on merkki siitä, että aivot joutuvat tekemään korjausliikkeitä. Jos elää hissuksiin, kouliintumista ei tapahdu, Laitakari neuvoo.
Tasapainoaistin hallinta on opittu ja sitä joudutaan harjoittamaan koko elämän. Jos joudut makaamaan viikon petissä tapaturman takia, ylösnousu on melkoisen huteraa siksikin, että tasapainoa joutuu harjaannuttamaan uudelleen.
Hoida pelko
Mikael Ojala muistuttaa, että huimaukseen liittyvä hallinnan menetyksen tunne aiheuttaa herkästi psyykkisiä lisävaivoja.
– Joka neljännelle hyvänlaatuisen huimauksesta kärsivälle tulee psyykkinen lisäoire. Yritys hallita vajavaista tasapainoa vie ihmiseltä paljon energiaa, minkä takia huimauksesta kärsivät uupuvat helposti tai kärsivät paniikkikohtauksista, hän toteaa.Aivojen magneettikuvaus on huimauksesta kärsivillä useimmiten turhaa, mutta joskus se on tarpeen potilaan pelon hoitamiseksi. Nykyaikaisella magneettikuvauksella kyetään aivosairaudet todentamaan hyvin.
– Jos pelon kierre saadaan tutkimuksilla poikki, se kannattaa tehdä. Epätietoisuus on pahinta.
Tervettä huimaa
- rajun saunomisen tai liikuntasuorituksen jälkeen
- nestehukka
- verenpaineen lasku vaikka seisomaan noustessa
- elimistön suolapitoisuuden lasku
Huimausta pahentaa
- alkoholi
- kahvi
- tupakka
- yltiökiire, stressi
Huimausta hoitaa
- riittävä yöuni
- rentoutusharjoitukset
- D-vitamiini
- omega-3-rasvahapot
- tasapainoharjoitukset eli tasapainojärjestelmän härnääminen
- liikkuminen, lihasten ja nivelten kunnosta huolehtiminen
Huimaustauteja
- hyvänlaatuinen asentohuimaus
- Ménièren tauti
- tasapainohermon tulehdus
- tasapainohermon kasvain
- aivoverenkiertohäiriöt
- sydämen rytmihäiriö
- niskaperäinen huimaus
- paniikkihäiriö
- aivojen, korvien ja niskan vammat, esim. niskan retkahdusvammat
- lääkkeiden sivuvaikutukset, erityisesti sydän- ja verenkiertolääkkeet ja psyykenlääkkeet
- migreeni
- B12-vitamiinin puutos
Olen sairastanut jo kohta 7kk vestibulaarineuroottia. Välillä on parempi ja alkaa uskoa että kyllä tämä paraneekin. Mutta tulee sitten takapakkia, kuten eilen ja tänään on käynyt. Aamusta tunsin heti noustessa, että ei tänään pääsekkään asioilleni yksin, kun oloni on tämä. Olen aina silloin lukenut näitä viestejä miten toisilla on ollut.
Mutta siihen alkoholiin....ei se ainakaan hoida vaan haittaa jälkiseurauksena, minulla ainakin.....
No yllättävää että alkoholi pahentaa huimausta :D