Hyvällä mielellä ei voi olla ilman mielihyvähormoneita. Mutta niitä saa aina lisää, vaikka kosketuksesta, saunasta tai pururadalta. Kokeile, vaikutus voi muuttaa mielesi!

Mielihyvä on kemiaa. Mielihyvähormonit puuttuvat peliin aina kun meistä tuntuu mukavalta, jännittävältä tai taivaalliselta. Mutta jos pelkkä mielihyvä riittäisi tekemään meidät onnellisiksi, voisimme vain ottaa tupakan, panna palamaan ja olla onnellisia. Tupakka lisää dopamiinin määrää aivoissamme ja aiheuttaa mielihyvän tunteen – mutta tupakka ei tee onnelliseksi. Onnellisuuden tutkijat sanovat, että onni on muutakin kuin onnen tunnetta.

Mutta eivät mielihyvähormonitkaan tarjoa vain hetken viihdykettä, sillä pohjimmiltaan ne koettavat näyttää meille, mistä onnellisuus on tehty. Dopamiini ohjaa meitä kohti hyvää, serotoniin tasoittaa elämän myrskyjä ja oksitosiini liittää meidät muihin ihmisiin.
 

Nautintoa ja merkitystä


Aina kun teemme jotakin nautinnollista tai mieltä kiihottavaa, dopamiinihormoni on jollakin tavalla mukana. Kun ihmiset nykyään menevät konserttiin tai tanssimaan tai hyppäämään laskuvarjolla, he sanovat hakevansa vain dopamiiniannoksensa. Myös nautintoaineet tupakasta kokaiiniin vaikuttavat keskushermostoon dopamiinin kautta.

Viime vuosina on kuitenkin opittu, että dopamiini on paljon muutakin kuin mielihyvän tuottaja. Se on pikemminkin opettaja, joka näyttää mitä ihmisen kannattaa tehdä selviytyäkseen hengissä. Kun syömme tai rakastelemme, dopamiinitasomme nousevat ja tekevät näistä kokemuksista miellyttäviä. Kun koemme jotakin epämiellyttävää, dopamiini aktivoituu toisella tavalla, ja opimme välttämään näitä asioita.

Dopamiinin mielihyvää tuottava vaikutus ulottuu syvälle: koemme ensimmäisen dopamiinimyrskymme, kun katsomme vauvana äitimme hymyileviä kasvoja ja painaudumme vasten hänen lämmintä syliään.

Koska dopamiinin vaikutus lähtee syvältä, myös sen vaikutukset elämäämme voivat olla järisyttäviä. Se on aine, joka pitää meidät käynnissä. Kuorruttamalla hyvät asiat mielihyvällä, se suuntaa toimintaamme ja antaa niille merkityksen. Eläinkokeet vahvistavat tämän näkemyksen. Jos hiireltä tuhotaan dopamiinia tuhoavat aivosolut kokonaan, se menettää kiinnostuksensa kaikkeen. Se syö, jos sitä syötetään, mutta sillä ei ole motivaatiota syödä itse. 

Dopamiini aktivoituu myös silloin, kun koemme jotakin uutta. Emme kiinnitä huomiota huoneessa lentävään kärpäseen, mutta jos se hehkuu sinistä valoa, dopamiinijärjestelmämme käynnistyy välittömästi. Se pakottaa meidät ottamaan selvää, mikä tuo outo otus on. Samalla meitä kihelmöi ja jännittää, koska emme ole aikaisemmin nähneet sellaista. Ei liene sattumaa, että dopamiini on myös raajojemme liikkeiden keskeinen säätelijä. Kun olimme vielä metsästäjä-keräilijöitä ja halusimme saada jotakin, meidän oli käveltävä sen luokse.

Tutkimuksissa on myös havaittu, että  astrologiaan, ennustuksiin ja parapsykologiaan uskovilla on keskimäärin korkeammat dopamiinitasot kuin ei-uskovaisilla. Dopamiini on tavalla tai toisella aina mukana kun arvioimme ympäristössämme olevien asioiden ja ilmiöiden merkitystä. Jos dopamiinitasomme ovat valmiiksi korkeat, voimme kokea ympärillämme olevat asiat ehkä merkityksellisempinä kuin ne todellisuudessa ovat. Toisin sanoen, kun ”high-dopa” ihminen näkee tähdenlennon, hän ajattelee: ”Tuo oli merkki minulle.” Sen sijaan ”low-dopa” ihminen ajattelee vain, että ”kas, taivaalta tippui kivi”.

Lue lisää Hurahdus antaa voimaa


Ei pohjamutaa, ei huippuja

Parikymmentä vuotta sitten keskeisenä ”hyvän olon hormonina” pidettiin serotoniinia. Havaittiin että kun serotoniinin määrä aivoissa lisääntyi,  masennus lieveni tai  parani kokonaan. Syntyikin kokonaan uudenlainen masennuslääketyyppi mielialalääkkeet, jotka perustuvat juuri serotoniinihormonin pitoisuuden lisäämiseen aivoissa.

Nykyään tutkijat ovat kuitenkin melko yksimielisiä siitä, ettei serotoniinilla ole paljonkaan tekemistä varsinaisen mielihyvän kanssa. Päinvastoin kun mielihyvää tuottavat hermosolut esimerkiksi seksin aikana aktivoituvat, serotoniinin tuotanto lakkaa. Tämän vuoksi serotoniinin määrää lisäävät lääkkeet vaimentavat seksihaluja ja vaikeuttavat orgasmia.

Serotoniinilla on kuitenkin jotakin tekemistä onnellisuutemme kanssa. Sitä pidetään tasapainottavana välittäjäaineena: ”tyytyväisyyshormonina”. Serotoniini tasoittaa tunteidemme huippuja: aggressiota, pelkoa ja ahdistusta. Kun serotoniinin määrää lisätään esimerkiksi lääkkeillä, elämän laskut eivät tunnu niin syviltä, mistä on hyötyä masennuksen hoidossa. Haittapuolena on, etteivät nousutkaan ole silloin niin korkeita.

Serotoniini on stoalainen molekyyli: se valmistaa meitä ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee.

Lue lisää Mielialalääkkeet auttavat masennukseen

Lisää hyvää tahtoa

Kolmas tärkeä mielihyvähormoni on oksitosiini. Sen tiedetään edistävän synnytystä, mutta sen määrä lisääntyy myös orgasmissa, kosketettaessa ja halaillessa.

Oksitosiinin terveysvaikutuksia on tutkittu eniten imettävillä äideillä, joilla oksitosiinin tasot ovat luontaisesti korkealla tasolla. Näiden tulosten perusteella imettävät äidit sietävät stressiä paremmin kuin ei-imettävät, ja heidän verenpaineensa, sykkeensä ja muut sydämen terveyden mittarit osoittavat terveempiä lukemia.

Kuten dopamiinin, oksitosiininkin vaikutukset ovat paljastuneet paljon kauaskantoisemmiksi kuin tähän asti on tiedetty. Nykyään oksitosiinia pidetään hormonina, joka tekee meistä sosiaalisia. Oksitosiinin tiedetään lisäävän myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan. Kun ihmisille annetaan oksitosiinia nenäsuihkeena, he kykenevät tulkitsemaan herkemmin millaisia tunteita ihmisten kasvonilmeet ilmaisevat. Myös autistit, joilla on suuria vaikeuksia tulkita ihmisten ilmeitä, hyötyvät oksitosiinista.

Oksitosiini on siis tietyssä mielessä ystävyyden ja hyvän tahdon hormoni. Vaatii paljon rakkautta, että jaksaa synnyttää lapsia  Jos oksitosiini auttaa siinä, miksi ei käyttäisi samaa molekyyliä siihen, että jaksaa rakastaa heitä vielä kun he ovat rasittavia teinejä. Ja koska elämme muukalaisten keskellä, miksi ei antaisi oksitosiinin helpottaa ystävyyttä myös heidän kanssaan.

Lue lisää Rakkaus saa aivotkin ihastumaan

Liiku ahdistus pois

Mielialahormonit siis vaikuttavat kunhan ne panee hyrisemään. Vaikutukset voivat perustua mielihyvähormoneiden aktivoitumiseen, yleiskunnon kohenemiseen ja stressin lieventymiseen. Kannattaa kokeilla!

Liikunnan mielialaa kohentava vaikutus on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa. Säännöllisesti liikkuvat ihmiset ovat vähemmän ahdistuneita ja sosiaalisempia kuin ne, jotka eivät harrasta liikuntaa.  Ihmiset, jotka harrastavat liikuntaa kolme kertaa viikossa, eivät myöskään ole niin vihaisia, kyynisiä ja epäluuloisia kuin sohvaperunat. Liikunnan masennusta ehkäisevä vaikutus on myös tunnettu.

Liikunan aiheuttama euforia on hieman toinen asia kuin mielihyvä. Sen taustalla ovat endorfiinit. Ne ovat ihmisen itsensä tuottamia opiaatteja, jotka sitoutuvat hermosoluissa samoihin kohtiin kuin esimerkiksi hasis tai marijuana, ja ne tuottavat euforisen olotilan. Endofiinien tarkoitus on auttaa ihmistä kestämään kipua ja rasitusta. Siksi niiden eritys lisääntyy erityisesti rasittavan liikunnan aikana.

Liikunta lisää myös stressinsietokykyä. Eläinkokeissa on havaittu, että säännöllinen rasittava liikunta aktivoi aivojen kantasolut tuottamaan uusia hermosoluja. Mikä ihmeellisintä, nämä hermosolut ovat lähes immuuneja stressin vaikutuksille.

Lue lisää Liiku oikein, nukut paremmin

Syö jotain hyvää

Yksinkertaisin tapa saada mielihyvähormonit hyrräämään on syödä jotakin hyvää. Kun jokin maistuu hyvältä, aivojen mielihyväradat aktivoituvat, ja syömisestä tulee hyvä olo.

Syömällä hankitussa hyvässä olossa on kuitenkin ongelmansa. Ensinnäkin hyvä olo kestää vain seuraavaan mielitekoon. Toiseksi uusi mieliteko tulee liian nopeasti. Jos ihminen syö stimuloidakseen mielihyvähormonien tuotantoa, hän tyydyttää aivojen eikä vatsan nälkää – ja kaloreita kertyy liikaa.

Mielihyväsyöminen on helppo erottaa oikeasta nälästä. Nälkä kehittyy asteittain, mutta mielihyväsyöminen jysähtää yhtäkkisesti. Mielihyväsyöjä haluaa aina jotakin hyvää, kuten pitsaa tai jäätelöä, mutta nälkäiselle kelpaavat monet ruoat. Mielihyvää tuottavien ruokien joukossa ei ole suklaan voittanutta. Suklaa nimittäin koukuttaa syöjänsä paljon monimutkaisemmin kuin jäätelö, pitsa tai muut mielihyväruoat. Suklaa myös lievittää ahdistusta. Tuoreessa tutkimuksessa koehenkilöt söivät 40 grammaa tummaa suklaata päivässä: stressi ja ahdistuneisuus laskivat pelkästään suklaata syömällä kahdessa viikossa.

Tulinen ruoka on yksinkertainen tapa nostattaa euforisia tunteita. Chili on siinä mielessä hassu mauste, ettei se maistu miltään. Sen maustamisominaisuudet perustuvat yksinomaan siihen, että se aiheuttaa suussa kipua. Kun suuhun sattuu, aivot vapauttavat endorfiineja kipua vaimentamaan – ja sivutuotteena saamme euforisen olon.

Lue lisää Piristy oikealla ruoalla

Kosketa ja halaa

Koskettaminen lisää oksitosiinin tuotantoa. Jos sinulla on pieni lapsi, koskettaminen on hyvin helppoa. Ota lapsi syliin ja anna oksitosiinin virrata.

Koskettaminen on helppoa myös, jos sinulla on rakastava puoliso. Halaa häntä. Ole lähellä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisillä, jotka eivät kaihda läheisyyttä, on korkeat oksitosiinitasot. Kunnon rutistus myös lievittää stressiä ja saa olon tuntumaan paremmalta.

Mielenkiintoista kyllä, oksitosiinin vapautuminen näyttää edellyttävän tunnesidettä. Esimerkiksi teho-osastolla olevien potilaiden hierominen ei nosta potilaan oksitosiinitasoja. Myös terveillä ihmisillä tehdyt tutkimukset hieronnan vaikutuksesta oksitosiinin vapautumiseen ovat tuottaneet ristiriitaisia tuloksia.

Vaikka kosketusta on kiva saada ilman seksiäkin, joskus se johtaa seksiin. Jos kosketus sinänsä riittää siihen, että oksitosiinin määrä kasvaa, orgasmissa se kasvaa vielä lisää. Orgasmin jälkeen oksitosiinitasot laskevat, mutta maidon eritystä ja imetystä vauhdittavan prolaktiinin määrä kasvaa. Prolaktiinin ajatellaan olevan orgasmia seuraavan raukean levollisuuden takana. Sen tehtävänä on ehkä jarruttaa hieman ylikierroksille tempoutunutta keskushermostoa.

Anna itsestäsi

Toisten auttaminen ei pelkästään tuota mielihyvää, vaan on myös hyväksi terveydelle. Tämän puolesta puhuu esimerkiksi melko tuore  amerikkalainen tutkimus, jossa seurattiin yli 1 500 vanhusta. Vanhuksista osa auttoi läheisiään tai osallistui vapaaehtoistyöhön, toinen ryhmä ei.  Viiden vuoden seurannassa havaittiin, että epäitsekkäillä sieluilla oli puolet pienempi riski kuolla tutkimusjakson aikana kuin itsekkäämmillä.

Samanlainen tulos on saatu teini-ikäisillä. Tässä amerikkalaistutkimuksessa vapaaehtoistyössä toimivat nuoret olivat onnellisempia kuin nuoret, jotka eivät auttaneet toisia. Mielihyvähakuisella toiminnalla, kuten alkoholin juomisella, ei ollut yhteyttä onnellisuuteen.

Epäitsekkyys näyttää olevan myös suorassa suhteessa ihmisten kokemaan onnellisuuteen. Esimerkiksi hiljattain julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten ihmisten rahankäyttö lisäsi heidän onnellisuuttaan.

Rahankäyttö jaettiin kahteen luokkaan: henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen. Henkilökohtaista rahankäyttöä oli laskujen maksu ja itselle ostetut tavarat; sosiaalista taas toisille ostetut lahjat ja lahjoitukset hyväntekeväisyyteen. Ainoastaan sosiaalisella rahankäytöllä oli yhteys onnellisuuteen.

Epäitsekkään toiminnan suotuisien terveysvaikutusten uskotaan palautuvan osaksi sosiaalistavaan oksitosiinihormoniin.

Naura kylliksesi

Nauraminen on varma tapa saada hyvä olo ja nopein tapa lievittää stressiä. On mahdotonta olla samaan aikaan ahdistunut ja nauraa niin, että kyyneleet valuvat silmistä.

Stressin lievittämisen lisäksi nauraminen näyttää tehostavan immuunijärjestelmän toimintaa. Amerikkalaisessa tutkimuksessa ihmisiä nauratettiin huumorivideoiden ääressä. Heidän verinäytteensä osoittivat, että nauraminen lisäksi tiettyjen immuunisolujen määrää, ja niiden määrä pysyi koholla vielä kaksitoista tuntia nauramisen jälkeen.

Nauraminen on hyväksi myös verisuonten terveydelle. Osa tästä hyödystä tulee naurun stressiä lieventävästä vaikutuksesta. Stressi vahingoittaa verisuonten sisäseinämiä, jolloin niihin alkaa kerääntyä kolesteroliplakkia, ja aikaa myöten ne kovettuvat. Nauru rentouttaa valtimoiden seinämiä, mikä vähentää sydänkohtauksen riskiä.

Nauru tekee erityisen hyvää kipupotilaille, sillä kunnon käkätyksen jälkeen ihmisen kipukynnys nousee. Tämän on ajateltu liittyvän endorfiineihin, mutta tutkimukset  naurun vaikutuksesta endorfiinituotantoon ovat ristiriitaisia.

Japanilaisessa tutkimuksessa taas havaittiin, että kun tyypin 2 diabetesta sairastavat ihmiset katsoivat aterian jälkeen komediaelokuvaa, heidän verensokeria säätelevät geeninsä aktivoituivat. Näin ei käynyt kontrolliryhmän diabeetikoille, jotka joutuivat kuuntelemaan aterian jälkeen luennon diabeteksesta.

Monissa tutkimuksissa on myös havaittu, että huumorintajuiset ja usein nauravat ihmiset ovat terveempiä ja elävät pidempään kuin kylmäkiskoiset ihmiset. Tämä ei kuitenkaan välttämättä joudu pelkästään naurusta, vaan ylipäänsä positiivisesta elämänasenteesta.

Lue lisää Näin saat lisää iloa arkeen

Kaverin kanssa

Mikään ei nakerra kykyämme tuntea mielihyvää ja taistella stressiä vastaan yhtä paljon kuin yksinäisyys. Tällä ei tarkoiteta yksinoloa, josta monet jopa nauttivat, vaan tilannetta, jossa ihmisellä ei ole läheisiä. Yksinäiset ihmiset sairastavat enemmän ja elävät lyhyemmän elämän kuin ihmiset, joilla on edes jonkinlainen sosiaalinen piiri.

Viime vuosina yksinäisyyden ja terveyden suhdetta on opittu tarkastelemaan uudesta näkökulmasta. Olemme sosiaalinen laji, ja merkittävä osa aivotoiminnastamme on omistettu sosiaaliselle toiminnallemme. Aivomme siis valmistavat meidät sosiaalisuuteen ja edellyttävät, että ne saavat sosiaalista virikettä.

Tästä näkökulmasta yksinäisyys on ihmiselle epänormaali tila. Hän voi sietää sitä hetken, mutta jos tilanne pitkittyy, ongelmat alkavat. Aivot tulkitsevat uuden tilanteen vaarana tai uhkana, ja ihmisen stressijärjestelmä kytkeytyy päälle. Koska yksinäinen ihminen tuntee olevansa uhan alla, hän alkaa suhtautua ympäristöönsä epäillen – ja samalla ironisesti vain syventää omaa yksinäisyyttään.

Yksinäisyyden kierteelle kannattaa etsiä mahdollisimman nopeaa ratkaisua. Mene konserttiin, joulutapahtumaan tai vapaaehtoistyöhön; liity möhömahojen jalkapallojoukkueeseen tai nakkisormien ompelukerhoon; tai soita vanhalle ystävälle, joka muutti toiseen kaupunkiin kolmekymmentä vuotta sitten.
Jos ei ole oikeita läheisiä, tuntuu hyvältä olla edes ihmisten keskellä.

Anna tuoksujen rauhoittaa

Tuoksujen merkitystä terveydellemme on alettu tutkia vasta viime vuosina, vaikka ensimmäinen kokemuksemme maailmasta on äitimme maidon tuoksu. Kun synnymme, emme vielä näe kunnolla, mutta hakeudumme rinnalle tuoksun ohjaamana.

Tutkimuksissa on havaittu, että pelkkä oman äidin maidon tuoksu rauhoittaa vastasyntynyttä, vaikka äiti itse olisi poissa. Tutkimuksissa näiden lasten stressipiikki ei nouse, kun heitä pistetään neulalla kantapäähän. Sen sijaan vastasyntyneet, jotka eivät haista äitinsä maitoa, stressaantuvat kantapäätestistä. Ilmiö voi osin liittyä oksitosiiniin, jonka tiedetään lievittävän stressiä.

On todennäköistä, että suurin osa kukkien miellyttävistä tuoksuista toimii samoin, mutta vain muutamia on tutkittu. Eräs näistä on linalooli, jota on mintussa, sitrushedelmissä ja koivun lehdissä.  Japanilaisessa tutkimuksessa rottia pidettiin ensin stressaavissa olosuhteissa. Niiden immuunijärjestelmä kävi ylikierroksilla ja tuotti liikaa valkosoluja. Kun rottien annettiin haistella linaloolia, valkosolujen määrä palautui ennalleen ja ylikerroksilla käyvien stressigeenien toiminta normalisoitui.

Samanlaisia vaikutuksia stressattuihin rottiin on myös leikatun ruohon tuoksulla.

Tutkimuksissa on havaittu, että tuoksut vähentävät myös ihmisten kokemaa stressiä. Japanilaisessa tutkimuksessa sitrushedelmiä säännöllisesti haistelevien masennuspotilaiden mieliala kohosi siinä määrin, että he saattoivat vähentää lääkitystään.

Sauno olosi hyväksi

Saunaa voisi ajatella eräänlaisena kevätsimulaattorina. Siellä on lämmintä, ja kun löylyveteen lisää saunavastan tai koivunlehtihajustetta, päästään jo melko lähelle kevään tunnelmaa. Onko siis ihme, että niin monet rakastavat saunaa, varsinkin talven pimeydessä.

Saunalla on myös hormonaalisia vaikutuksia. Saunassa prolaktiinin tasot nousevat moninkertaisiksi, etenkin naisilla. Koska kyseessä on sama hormoni, joka tuo orgasmin jälkeen raukean olon ja vaimentaa sukupuoliviettiä, ei ole ihme, että useimpien mielestä sauna ja seksi eivät kuulu yhteen, mutta olon saa kyllä raukeaksi.

Saunominen lisää myös endorfiinien eritystä, mikä voi osaltaan edistää saunan aiheuttamaa euforista tunnelmaa.

Lue lisää Sauna hoitaa, treenaa ja kaunistaa

 

Mielihyvähormonien opit

  • Dopamiini näyttää, että onnelliseen elämään tarvitaan suunta. Meidän löydettävä hyvä ja elää niin, että tämä hyvä säilyy ympäristössämme.
  • Serotoniini muistuttaa, että onnellisuus on tasaista kulkua sen sijaan että tempoilemme mielihyvän aallonharjoilta murheen laaksoihin.
  • Oksitosiini osoittaa, että tarvitsemme ympärillemme heimon: omia läheisiä sekä muukalaisia, joista voi jonakin päivänä tulla läheisiä.
Vierailija

Hyvä mieli hormoneilla

Ihan paska kirjoitus, josta ei 20 vuotta ei-mitään-tunteneelle ollut mitään iloa. Halaaminen ei auta, en ole ikinä saanut orgasmia, seksistä aloin nauttia 40-vuotiaana vuosi sitten ja ainoa olotila, jolloin tunnen oloni naiselliseksi on kun olen raskaana, silti sain lapset kun en edes nauttinut seksistä ja nyt en enää jaksa tehdä lapsia, jotta saisin nauttia raskausajan hormoneista. Liikunnasta olen aina saanut vain huonon olon, myös rauhallisesta. Se on minusta yksinkertaisesti tappavan tylsää...
Lue kommentti
Vierailija

Hyvä mieli hormoneilla

Vierailija 6.1 Miten ihmeessä kukaan voi ajatella noi. Eihän nyt kaikesta pidä pitää, mutta luulisi nyt jokaisella olevan jotain mistä saa hyvääolo, onnistumisen tunnetta tai että kokee tarpeellisuutta. Pitäisikö mieluummin koittaa ajatella missä on onnistunut kuin missä epäonnistuu. Elämä on matka ja matkan varrella sattuu ja tapahtuu. Toisille enemmän ja toisille vähemmän. Lähes kaikesta voi löytää hyvää jos vastus ei ole kohtuuton. Lapsen saamisen jälkeen alkaa se tärkein matka, ja sillä...
Lue kommentti
Anna-Stina Nykänen:

Olen aina ollut taitava vinoilemaan. Olen matkinut opettajia ja pomoja takana päin. En ole tyytynyt helppoihin haukkumanimiin, kuten höhlä, pönttö tai pimee. Olen mennyt pidemmälle.

Se vaatii tarkkanäköisyyttä. Kuin karikatyyrin piirtäminen.

Nyt olen alkanut käyttää tätä taitoa kehumiseen.

Ihminen kaipaa kannustusta ja ihailua. Mutta kehujen pitää olla tosia. Silloin kehut menevät ihon alle.

Vetelät kehut valuvat pitkin pintaa. Surkeimmat kehut ärsyttävät. Jos elämäntyönä on lastenhoito, pitää kehua hoitotyöstä, eikä säästötavoitteiden saavuttamisesta.

Kaikki voivat kehua. Seniori kehuu kokemuksella, juniori nuoruuden innolla. Myös pomoa voi kehua! Kerran kehuin pomoa tavasta, jolla hän otti alaisten esittämän rankan kritiikin vastaan: ei jäänyt kantamaan kaunaa, miettimään salaliittoja tai kostamaan. Ei ihminen nopeasti muutu, mutta jo heikkouksien myöntäminen ja yrittäminen on hienoa.

 

Lasten kehuminen on usein löysää ja laiskaa, persoonatonta ja sukupuolittunutta. Reipas poika, kiltti tyttö – ylimalkaista ja tarkoitushakuista, aikuista hyödyttävää.

Kehun lapset huolella. Mutta joskus sattuu kommelluksia. Kerran kehuin mieheni pojanpojan pomppuja, tosi hyvät reisilihakset! Pojan naama meni mutruun. ”Etkö tiedä, että minä olen poika, eikä meillä pojilla ole sellaisia”, hän sanoi.

En nauranut yhtään, opetin anatomiaa.

Kehun hänelle myös hänen vanhempiaan. Äidin kauriinsilmiä ja ajotaitoa. Isän uskomatonta tietomäärää ja tennarikokoelmaa. Syntyy kivoja keskusteluja.

Viimeksi puhuttiin pojanpojan ammatinvalinnasta. Hänestä ei tulekaan arkeologia: ”Ei mun maltti riitä.” Kehuin, että on hyvä tunnistaa oma luonteensa.

 

Ulkonäön kehuminen on vaikeaa. Eihän vain arvoteta ihmistä pelkän ulkonäön kautta? Tai pidetä seksiobjektina?

Pitää tavoitella samaa otetta kuin Jorma Uotisella Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomaristossa. Että kehuu kuin ammattilaisen silmin toisen suoritusta. Aivan fantastinen asuvalinta, noi kengät hienona aksenttina tossa kokonaisuudessa. Silloin toinen on ulkonäkönsä subjekti. Huomioidaan hänen valintojaan, ei olemusta tai tyylin osoittamaa asemaa.

Varon silti. Kehuallergikot reagoivat ulkonäköä koskeviin kommenteihin rajusti.

 

Usein kehutaan vääristä asioista. Ylistämällä jopa alistetaan: miehiä kehutaan ruoanlaitosta kuin se olisi naisten hommaa.

Teinejä ei kehuta siitä, mikä heitä itseään kiinnostaa.

Entäs vanhukset! Äiti oli tyytyväinen, kun geriatrin lausunnossa luki, että hän on nuorekas ja virkeä. Sanoin, että sehän on selvä. Moni muu on hänen iässään ihan mölö, ilmeetön, passiivinen, epäluuloinen. En ole älynnyt, että äitiäkin pitäisi kehua.

Kehuminen liittyy ikään. Nuorempana tuli piruiltua, kun piti haastaa auktoriteetteja ja pitää show’ta yllä. Sitä jatkui ehkä – viisikymppiseksi.

Senioriteetti tuo tasa-arvoa. Voi kokea, että on annettavaa, sanoilla on merkitystä. Vaikka on nuortenkin sanomisilla iso arvo. Sitä ei vain silloin tajunnut.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Kuva Shutterstock

Kun lähellä tapahtuu kauheita, selviytyjä voi tuntea syyllisyyttä. Reaktio on luonnollinen keino yrittää pysyä järjissään. Syyllisyydestä on kuitenkin osattava päästää irti.

Mieti alla olevia kysymyksiä. Jos vastaat myöntävästi useampaan, tämä artikkeli on sinulle ja läheisillesi.

  • Onko joku lähipiiristäsi sairastunut vakavasti?
  • Oletko menettänyt yllättäen puolisosi, lapsesi tai muun läheisen?
  • Oletko ollut osallisena tai todistanut pahassa kolarissa?
  • Oletko kohdannut luonnononnettomuuden?
  • Onko sinulla tapana ajatella, että muiden vastoinkäymiset ovat sinun syytäsi?
  • Tunnetko olevasi vastuussa asioista, joihin muut sanovat, ettet olisi voinut vaikuttaa?
  • Ajatteletko, että et ansaitse hyvää, kun olet itse niin paha?
  • Onko sinusta tuntunut siltä kuin olisit vaarassa liueta pois olemassaolosta? Tai että maailma on menossa sirpaleiksi?
  • Onko sinun vaikea luottaa enää asioihin, joita ennen pidit itsestäänselvyyksinä?

Tuntuu järjenvastaiselta, että joku syyttää itseään läheisen kuolemasta, koska jäi itse henkiin – tai potee syyllisyyttä siitä, että itse selvisi auto-onnettomuudesta, kun muut vammautuivat. Psykologi ja kriisi- ja traumapsykoterapeutti Eija Palosaari näkee tällaista itsensä syyllistämistä jatkuvasti. Sen voi laukaista melkein mikä tahansa kriisi työpaikan menettämisestä parisuhteen kariutumiseen tai talon palamisesta tsunamiin.

– Silloin ihminen tuntee menettäneensä elämänsä hallinnan. Asiat tapahtuvat niin nopeasti, että vaikka älyllisesti tietää mitä on tapahtunut, tunteet eivät ehdi mukaan, Palosaari kuvailee.

Kun kaikki ympärillä menee pirstaleiksi, elämän ennustamattomuus tulee näkyväksi. Jos se tuntuu mahdottomalta hyväksyä, syyllisyydentunne voi olla ainoa keino palauttaa hallinnan tunne.

– Tilanteen kääntäminen mielessä niin, että onkin itse subjekti eli tekijä eikä objekti, jolle mullistava asia tapahtuu, palvelee valtavan tärkeää tehtävää. Asioissa tuntuu olevan enemmän järkeä kuin löytää syyllisen.

Liukenemisen pelko saa syyllistymään

Onnettomuuden kohdattua jopa oma olemassaolo saattaa tuntua olevan vaarassa. Jos mihinkään ei voi luottaa, missään ei ole järkeä. Merkityksettömyyden ja mitättömyyden tunteet käyvät yli voimien.

– Uhrit kertovat usein liukenemisen tai katoamisen tunteesta, joka on valtavan uhkaava. Se saa päätymään syylliseksi, Palosaari sanoo.

Näin käy aivan terveille ja järkeville ihmisille. Trauman laukaisema syyllisyys kestää yleensä vain viikkoja tai kuukausia. Se helpottaa, kun tunne-elämän kaaos alkaa laantua ja järkiperustelut pikkuhiljaa yltävät tunteiden tasalle.

Jossakin vaiheessa itseään syyllistänyt ymmärtää, ettei hän voi olla oikeasti syypää tapahtuneeseen.

Koska itsensä syyllistämisen tehtävä on pitää ihminen järjissään, sen tilapäinen hyväksyminen tuottaa helpotusta. Vaihe päättyykin monesti helpottavaan nauruun, että minäkö tämän olen muka aiheuttanut.

– Se minkä on järjen tasolla tiennyt koko ajan, tulee myös tunteissa todeksi. Totuuden sisäistäminen voi tapahtua hyvin tarkkana, yksittäisenä hetkenäkin, Eija Palosaari sanoo.

Hyvästä voi tulla paha

Jokaisen suruprosessi on yksilöllinen, eikä hyödyllisen tuntemuksen muuttumista taakaksi voi päätellä pelkästään sen kestosta. Palosaari on havainnut, että syyllisyydentunne ei palvele oikeaa tarkoitustaan, jos se alkaa kaventaa elämänpiiriä tai supistaa maailmankuvaa.

Silloin surija ei huomioi sitä, miten maailma menee eteenpäin ympärillä – esimerkiksi hallituksen vaihtumista tai lapsien syntymistä lähipiirissä. Uudet ihmissuhteet eivät johda myönteisiin tunnesiteisiin, tai niistäkin syyllistytään herkästi.

– Kun jotain pahaa tapahtuu, tällainen ihminen ajattelee, että hän on aina syyllinen. Syyllisyys alkaa levitä elämässä muuallekin, Palosaari kertoo.

Syyllisyydentunne palvelee aina ensin hyvää, olipa sen laukaisija mikä vain. Siitä pitää kuitenkin osata päästää irti, kun se on tehnyt tehtävänsä.

Joskus syyllisyydestä kiinni pitäminen houkuttelee: menetyksen tuskaa ei tarvitse katsoa silmiin ja hyväksyä, jos kieltäytyy tunnustamasta tosiasioita. Syyllisyydessä roikkuvan täytyy kuitenkin rajoittaa elämänpiiriään ja kieltäytyä menemästä eteenpäin, jotta elämä pysyisi mahdollisimman samanlaisena kuin ennen kriisiä.

Joskus syyllisyys on myös keino pitää menehtynyttä rakasta ihmistä edelleen lähellä itseään.

– Syyllisyydentunne tulee joskus korvaamaan rakkautta, joka on muuttunut yksipuoliseksi toisen kuoltua. Eloon jäänyt kokee olevansa edelleen tiiviisti yhdessä menehtyneen kanssa, kun hän vaalii syyllisyyttään, Palosaari selittää.

Rutiinit ja muiden seura auttavat

Heti kriisin kohtaamisen jälkeen olisi hyvä pitää kiinni omista rutiineista, kuten ruoka-ajoista, nukkumaan menemisestä, hampaiden pesusta ja muista tottumuksista.

Se on kaikkein tärkein tapa edistää toipumista. Läheiset voivat olla tässä avuksi seuraamalla, pystyykö surija pitämään itsestään huolta vai pitäisikö peseytymisestä ja ulkoilemisesta muistuttaa. Rutiinit antavat ihmiselle kaaoksen keskellä jotakin, johon hän voi luottaa.

– Ne tuottavat tunteen, että koska sama asia tapahtui eilen ja tänään, se tapahtuu huomennakin. Vähitellen elämän jatkuvuuteen oppii taas luottamaan.

Lohtua ja turvaa voi hakea ja saada myös elämänkatsomuksellisista asioista, kuten uskonnosta tai meditaatiosta – mikä sitten itselle onkin se tärkeä.

Muiden seura, harrastaminen, ajankohtaisten asioiden seuraaminen ja työn tekeminen, jos sitä vain on, helpottavat oloa vähitellen.

Monia itselle tärkeän ihmisen menettäneitä on auttanut sen ajatteleminen, mitä menehtynyt neuvoisi tekemään, jos häntä voisi vielä kuulla.

–Vaikka olisi ollut menetyksen aikaan riidoissa toisen kanssa, mielikuva on aina se, että kyllä tämä käskisi itseä menemään eteenpäin ja nauttimaan elämästä, Palosaari toteaa.

Siitäkin on yleensä paljon apua, jos syyllisyyttä poteva tietää edes jonkin verran kriisireaktioista. Kun tiedostaa, että syyllisyys on väliaikaisena tunteena ihan luonnollista ja että tuska kuuluu asiaan, helpottaa. Se vapauttaa epäilyksestä, että omissa tuntemuksissa olisi jotakin vikaa.

Solmut auki traumaterapialla

Jos itseään syyllistävän elämä kapenee rajusti, hän eristäytyy eikä pysy todellisuuden tasalla, voi olla aiheellista mennä ammattiauttajan pakeille. Silloin taustalla voi olla asioita, joiden selvittämiseen tarvittaisiin traumaterapiatekniikoita. Niihin kuuluu muutakin kuin puhumista.

Jos avun tarvitsijalla ei ole omaa tahtoa hakeutua terapiaan, läheiset voivat auttaa.

Psykoterapeutille houkuttelu voi onnistua parhaiten rehellisellä ja suoralla keskustelulla. Samalla kannattaa esitellä traumaterapiassa käytettäviä erityisiä menetelmiä, kuten silmänliiketekniikka EMDR:ää ja sensorimotorisen psykoterapian muotoja. Trauman jälkeiseen hoitoon erityisesti tarkoitetuilla tekniikoilla aivoja voidaan ohjata käsittelemään uudelleen sitä, mikä mielessä on mennyt lukkoon.

– Meillä kaikilla on taito lukita kipeät tunteet sisällemme ja työntää ne taka-alalle. Jos tällaista tunnelastia on paljon, se vie psyykkistä energiaa. Se on sen hinta. Vaikka haudatut tunteet ovat kipeitäkin, ne on viisainta kohdata ja käydä läpi, Palosaari sanoo.

Keskeneräiseksi jäänyt henkinen toipuminen voi tuntua myös voimakkaana väsymyksenä, jolle ei löydy mitään selkeää syytä.

– Tietysti on tärkeää, että fyysisetkin syyt väsymykselle tutkitaan. Kun ne on suljettu pois, jäljelle jää se vaihtoehto, että väsymys voi johtua pidätellyistä tunteista.

Toipuminen alkaa hyväksymisestä

Toipumisprosessin vaikein osuus on hyväksyä muutosten lopullisuus. Aluksi psyyke voi kamppailla tapahtunutta vastaan ja jopa kieltää sen. Pohdinnat siitä, että tapahtunut ei voi olla totta tai että sitä ei saisi tapahtua tai ainakaan pitänyt voida tapahtua itselle, saattavat tulla mieleen hyökyinä yhä uudelleen.

– Toipuminen vaatii sen hyväksymisen, että näin kävi. Sitä ei tarvitse hyväksyä, että omainen menehtyi väkivallanteossa, onnettomuudessa tai tsunamissa, vaan se, että minunkin elämääni saattoi osua tällainen asia. Rakas ihminen on poissa tai vaurioitunut. Kun jaksaa hyväksyä tilanteen, toipumista tukeva suru pääsee alkamaan, Palosaari selittää.

Syyllisyysreaktio voi pulpahdella pintaan vielä vuosienkin päästä. Jos saavutettu mielenrauha järkkyy uudelleen, syyllisyys voi tulla hetkeksi takaisin voimakkaanakin. Reaktiota ei tarvitse pelätä, sillä tunne helpottaa aivan kuten se teki aikaisemminkin.

Traumasta selviäminen on hyvässä vaiheessa, kun uskaltaa päästää irti menetetystä, paneutua muihin asioihin ja iloita elämästä kuten ennen traumaattista kokemusta eikä vain pieninä hetkinä.

– Silloin tietää, että vaikka itse nauttisi elämästä, menetetyn läheisyyden, rakkauden tai vaikka terveyden arvo ei kärsi. Se on edelleen muistoissa arvokkaana ja voimia antavana asiana, Eija Palosaari sanoo.


Asiantuntija: Eija Palosaari, psykologian tohtori, kriisi- ja traumapsykoterapeutti, Helsinki.