jalat on juuri laitettu kylpyyn

Krooooh phiuuuuuuuh. Olen unessa. Aivan väsynyt. Aamujooga oli ihan uudenlaista ja ennenkokematonta. Me vaan hengitettiin – mutta miten! Oh la la! En kerro, se täytyy kokea totta kai. Mutta en koskaan ole tajunnut kuinka monella tavalla on mahdollista hengittää. Se oli mielenkiintoista ja ehkä opeista on apua toiseen projektiini: vapaauinnin oppimiseen.

Tunnin jälkeen menin lymfahoitoon joka oli jälleen jotain aivan uutta. Jalat laitettiin pesuvatiin jossa oli lämpimän veden lisäksi outo sähkölaite. Vesi oli aluksi ruosteista mutta muutttui puolituntia kestävän hoidon aikana miltei mustaksi! Vannon että se ei tullut jaloistani…. Hoidon jälkeen en tuntenut oloani erilaiseksi, mutta päivän mittaan sain huomata, sen toimivuuden. Juoksin nimittäin yhtä kyytiä WC:ssä.

Työkuvioihin kuului tänään suklaaleivosten tekoa ja hunajasiman pullotusta tulevia kuvauksia varten. Siinä sitten läträsin sokereiden ja suklaiden kanssa ja join marjoista tehtyä smoothieta ja söin avocadoa. Arvatkaa lipasinko taikinalusikkaa? LIPASIIIIN!! Se maistui hyvältä – mutta nyt hiukan kadutaa. Heikko luonne, ei voi mitään.

Nyt menen nukkumaan ja aamulla uudet kujeet. Niihin kuuluu mm. kokemus Helsingin detox hieronta.

Hyvää yötä

Krrrrroooohhhhh

Hanna
xoxoxo

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011