Jojo – lihava ympäristöhaitta Fustra vol. 3

Tiedättehän ne tyypit, joiden ei tarvitse sen kummemmin vartioida painoaan ja mittojaan vaan ovat jotenkin luonnostaan terveen hoikkia? No minä en ole. Ensimmäinen laihdutuskuurini oli seitsemän vanhana, kun yksi sisaristani meni naimisiin ja olin hänen morsiustyttönsä. Äiti oli ostanut minulle mekon joka oli tiukka. Muistan, että elin jonkun aikaa pääasiassa munakkailla., että mahtuisin sulavasti kolttuuni.

Jos en vartioisi painoani, voisin lihoa millaisiin mittoihin hyvänsä. Vartiointi pääsi lipsahtamaan pahan kerran puolitoista vuotta sitten, kun loukkasin jalkani, enkä voinut enää tehdä päivittäisiä juoksulenkkejäni. Pahaksi onneksi rakastan myös leipomista ja niin alkoivat kilot karttua. Joulukuussa 2011 sovitin juhlavaatteita päälleni ja tajusin, että kurinpalautus ruokavalioon oli tehtävä välittömästi.

Aloin noudattaa Dukan-diettiä, jonka perusajatus on syödä hiilihydraatitonta ja rasvatonta ruokaa. Siis karppausta, mutta ilman rasvaa. Ruokavaliota oli helppo noudattaa ja laihduin nopeasti entiseen normaalipainooni ja vielä siitäkin kevyemmäksi. Se oli ihanaa. Dukan oli elämäni ensimmäinen dieetti, joka kuuluu omassa kategoriassani vippaskonsteihin. En voi kuvitella, että söisin siihen tyyliin koko loppuelämäni. Enkä syönytkään. Ja kuinkas sitten kävikään? No arvaahan sen, kaikki tuli takaisin ja vielä lisääkin. Olin kokenut ensimmäisen kerran elämässäni kuuluisan ja epäterveellisen jojo-ilmiön!

Jos painoni on enemmän, kuin missä viihdyn, muutun ympäristöhaitaksi. Olen vihainen ja tyytymätön ja se heijastuu myös ympäristöön! No hei – kuka haluaa olla äkäinen pullukka??? En minä ainakaan, joten taas mennään! Woooooow!

Kun marssin tapaamaan Tiina Ruotsalaista Forever-kuntoklubille halusin kahta asiaa: niska- ja hartiakivut pois ja oman painoni takaisin. Ne Tiina lupasi ja siitä päivästä lähtien olen ollut kuin riivattu odottaessani uutta ruokavaliota ja päästäkseni alkuun. (Ja siinä sivussa, myös syönyt onnellisena kaikkia herkkuja koska ’kohta se alkaa’!!!) Ja nyt se on totta. Käyn ’Fustraamassa’ kolme kertaa viikossa ja uusi ruokavalio on nyt magneetilla kiinni jääkaapin ovessa.

En olisi ikinä uskonut mitä kuulin, kun annoin ruokapäiväkirjani Juholle. (Joka siis on Fustra valmentajani) Syön liian vähän. Heh. No nyt sitten syön kuin vauva – kolmen tunnin välein koko valveillaoloajan. Se kyllä sujuu jotenkin, kun kantaa käsilaukussaan rahkaa ja lusikkaa. Kompastuskivenä on raejuusto! Voi itku että se on tylsää. Mauttomia kumirakeita suu täynnä! Nouuuuuu. Lähetin viestin Juholle, ettei mene raejuusto alas. Vastaus oli: ”Raejuusto on maailman paras ruoka. Amen.” No sitähän on tehtävä mitä valmentaja sanoo, joten harjoittelen kiltisti myös raejuuston syömistä – mutta sen sanon, että siinä riittää haastetta!

Liikuntatreenit ovat suolaa ja sokeria. Vihaan sitä, etten osaa paremmin, mutta haluan oppia paremmaksi. Ja se on elämässä parasta! Oppia uutta, haastaa itseään, yrittää ja sitten edistyä. Se saa rakastamaan itseään – ja muuttumaan ympäristöhaitasta ympäristön iloksi?

Kerro minulle kuinka maustat raejuuston - olen pulassa!