Kannattaa muistaa että elämä on ihanaa ja kannatta näyttää rakkautensa ihmisille ja eläimille usein ja aidosti, sillä elämä ei ole ikuista.

Kesä meni siellä täällä touhutessa ja yhtäkkiä huomasin, etten ollut hetkeen kuullut mitään Johannasta. Hän oli myös kadonnut Facebook ystävistäni. Sain kuulla, että hän oli menehtynyt keuhkokuumeeseen. Ilmoitus lehdessä oli ollut juuri kun olin ollut poissa Suomesta. En tunne Johannan perhettä, tuttavuutemme oli pitkä mutta ystävyytemme oli intensiivinen ja tärkeä mutta lyhyt.

Kuolema pistää ajattelemaan niin monia asioita, kyllä te tiedätte. Ajatukset vaeltavat pitkin poikin omia polkujaan ja rinnassa olevan möykyn koko ja paino vaihtelee hetkestä toiseen.

Yksi polku omissa mietteissäni oli hautajaiset. Johanna oli haudattu kun olin poissa, tietämättäni, enkä tunne perhettä, joten en olisi voinut niihin osallistuakaan – luulen. Olen ennenkin miettinyt kuinka hyvästellä sellainen jonka viimeiseen juhlaan ei voi osallistua? Jonkin pienen rituaalin olen aina niissä tapauksissa tehnyt. Polttanut kynttilää heittänyt kukan terälehtiä mereen, katsellut tähtiä.

Eräs ystäväni sanoi kerran, että on ihanaa jos henkilö on suunnitellut omat hautajaisensa itse etukäteen, niin läheiset tietävät mitä tehdä. Se ajatus ei sovi minulle. Minusta tuntuu, että hautajaiset on jäljelle jäävien surutyötä ja lohtua varten. Omani saavat toimeenpanijat suunnitella kuten parhaaksi näkevät – itse olen jo poissa silloin, enkä halua asettaa toiveita enää siinä vaiheessa heidän taakakseen. Kukin toimii kuitenkin tietysti omalla itselleen sopivimmalla tavalla.

Kun T.i.l.a. –ohjelman askartelujaksoja suunniteltiin, olisin halunnut näyttää tapoja koristella hautajaiset, mutta totesimme sen olevan liian surullista ja jotenkin epäsopivaa. Enkä kyllä ole niitä ideoita missään muuallakaan nähnyt. Vähän hullua oikeastaan.

Johanna jää elämään meidän perheeseemme muistona joka elää juhlaliinassa, jonka sain häneltä. Viimeisessä tekstiviestissäni hänelle lukee: rakastaaan!!! Kiiitoooossss!!! Nämä kaksi asiaa tekevät minut onnelliseksi surussa. Ja tämä kirjoitus jääköön tänne nettiin vaeltamaan muistoksi hauskasta, temperamenttisesta ja herkästä Johannasta, jota rakastan paljon.

Onnenpäivää sinulle lukijani, toivon etten tuonut mieleesi surua – pistäpä ranttaliksi ja elä iloisena!

Pus
Hanna

Kommentit (1)

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011