Elämä ei ole helppoa, se on taas todentunut tänään. Keittiössä oli kuusi mustaa banaania. Se tarkoittaa siis kuutta täydellisen kypsää ja makeaa, parhaimmillaan olevaa hedelmää. Niitä ei kukaan tässä huushollissa syö, koska tytär tykkää raaoista ja mies on matkoilla. Niin ja minä dieetillä johon eivät banaanit sovi. Rakastan leipomista, joten päätin hyödyntää banskut ihanaan banaanikakkuun. Keskityin leipomiseen niin, että samaan aikaan liedellä kiehuva kattilallinen mustaa riisiä paloi pohjaan. Rasittavaa. Pahinta on kattilan puhtaaksi saaminen. No yhteen kakkuun menee kolme banaania, joten päätin leipoa saman tien toisenkin kakun. Sen kypsyminen kestää tunnin joten lähdin lenkille ja jätin kakun uuniin.

Otin sauvat mukaan ja lähdin viuhtomaan. Siinä mennessäni ajattelin, että ei ole elo helppoa, kun en osaa kävellä enkä hengittää ja ikää on kuitenkin jo aika paljon. Yritin kovasti mennä Fustra-tyylliin. (on muuten valittu Vuoden 2012 liikuntatuotteeksi muutama viikko sitten!) Hartiat taakse, vatsa tiukaksi, lantio eteen, hartiat rentoina, mutta työntää tarttis niillä sauvoilla. Ja venytys pitäisi tuntea lonkan koukistajissa, kun kävelee. Ja se hengitys sitten. En siis osaa hengittää oikein. Yritän kovasti, mutta olen tukehtua, kun otan pallean mukaan. Nyt myös ymmärrän miksi viimekesäisestä kroolauksen opettelusta ei tullut oikein mitään, vaan olin hukkua aina 75m kohdalla. Siihen asti se jotenkin sujui. Ei kai se onnistu, kun hengitys kulkee väärin ja happea pitäisi saada, mutta pää on veden alla…

Koska kakku siis oli uunissa, joten piti lenkillä tarkistaa aika. Käsineet ja sauvat kädessä se oli hiukan haastava tehtävä, sillä kellona toimii Iphone. En viitsinyt millään ottaa hanskoja ja sauvoja pois, joten käytin nenääni. Näytti varmaan taas aika järkevältä mun touhut tuolla ulkona. Tarkistin pari Facebook viestiä siinä samalla, mutta jätin vastaamatta niihin. Varmaan sekin olis tällä klyyvarilla onnistunut, mutta liika on aina liikaa. Sitä vaan mietin, että helposti käytän puhelinta nokallani, muuta en osaa hengittää, enkä kävellä…Että miten tässä nyt näin on käynyt? No opettelen ja kyllä opinkin vielä.

Mulla on nyt tossa köökin pöydällä kaksi kakkua, joita en voi itse syödä. Että on se elämä vaikeaa, kun täytyy keksiä joku paikka niille… Hyvältä tuoksuvat. Veisinköhän toisen kuntosalille huomenna? Ne treenaa siellä niin hulluina, että ehkä saavat palan kakkua joskus syödä?

Helppoa elämää teille ☺
xoxoxo

Kommentit (5)

hanna.sumari@kolumbus.fi

Saatan tuodakkin! Monelta on putiikki auki? Ajan siit ohi 9.15

Outi Ahonen

Huh, on varmaan rankkaa olla dieetillä, ettei voi syödä banaania. Mää olen kans dieetillä ja syön banaania, vaikka paino putoaa hitaasti. Se on kuitenkin parempi kuin suklaat. Suklaahimo on niin kauhea, mutta olen vähitellen päässyt pahimmasta himosta. Voi hyvin!

hanna.sumari@kolumbus.fi

hih. Kiitos samoin Outi! Ei se banaani mitään, mutta kun kävelin eilen karkkihyllyn ohi, niin se oli vaikeaa!! Pussillinen irtokarkkeja olis kyllä ollut ihanaa syödä!
Banaanien sijaan syön viime kesänä poimimiani mustikoita rahkan kanssa - ihanaa!

Maiju

Mulle on kanssa tuo hengittäminen yksi vaikeimpia asioita. Mä en voi tajua, että kun osaa tehdä niin paljon muita asioita, niin miksi juuri hengittäminen on se vaikein? Mulle tuotti viime vuonna suunnatonta iloa, kun vihdoinkin opin mitä tarkoittaa liikunnassa asia, että "neppari sisään" tuolla vatsatreeneissä... Se oli kivaa se kun jotain oivalsi vuosien jälkeen ;)

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011