“Telma tulossa junalla luokseni, pullataikina kohoaa. Luen reseptikansiotani, jonka saimme siskoltani häälahjaksi 28 v sitten. Alkusivulla on kaikki runot ja sanonnat rakkaudesta, jotka hän oli valinnut hääkarkkeihin käärittäviksi. Olen lisännyt reseptejä vuosien varrella. Usein olen kirjannut viereen, milloin olen valmistanut kyseistä ruokaa. Millä paikkakunnalla, minkä takia. Tämä on paljon enemmän kuin päiväkirja - täällähän on koko elämäni kirjaus ja kirjo... Ruoka on saattanut monet rakkaat usein yhteen. Paljon on niitäkin, jotka jo lähtivät tästä elämästä. Annan käteni kulkea Äidin käsialalla kirjoitetun minestrone-reseptin päällä ? tämä on paaaaljon enemmän kuin netin googletusreseptit...” Näin kirjoitti Facebookissa ystäväni Sirpa. Sain sydämentykytyksiä ja liikutuin. No ehkä tiedättekin, että liikutun aika helposti, mutta tuo on niin ihana. Ja niin totta! Kuinka paljon muistoja liittyykkään ruokaan ja ruokapöydän ääressä vietettyihin hetkiin.

Tiedän että Sirpan kirja on avian varmasti kaunis. En ole sitä nähnyt, mutta Sirpa tekee asiat kauniisti. Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka yleensäkin kirjoittavat asioita tuohon tyyliin muistiin. Omat päiväkirjani paloivat iloisesti saunan uunissa, kun luin niitä uudelleen liian nuorena ja myötähäpeä kuristi kurkkuani. Päätän aloittaa päivänkirjan pitämisen ainakin kerran vuodessa ja yhtä usein se lopahtaa. Onneksi äitini opetti kaikki kolme tytärtäni pitämään matkapäiväkirjoja ulkomaanmatkoilla ja heidän kaikkien hyllyissä on niitä pitkä rivi. Väliin on talletettu kuvia, matkalippuja ja lappuja.

Oma täysin räjähtänyt reseptikirjani on todellinen irtopainos. Siitä näkee hyvin, kuinka olen päättänyt tehdä siitä hienon, mutta ote on jossain vaiheessa herpaantunut pahan kerran. Rakas se on silti. Ja on siinäkin muistoja ja perheellemme tärkeitä ruokia. Kun otin sen äsken esille kuvausta varten, tajusin myös että sehän on täynnä muistoja ystävistäni. Kolme heistä olen menettänyt, mutta resepteissä he ovat edelleen mukana elämässäni. Varsinkin jos resepti on vielä luettavissa… Banaanikakun resptin päälle pistin espressopannun suoraan kaasuliedeltä… Onneksi olen antanut reptin todella monelle ja se löytyy täältä blogistakin, joten se on myös tietokoneeni arkistoissa.

Marjatan pullarepti on ehkä muistorikkain kaikista. Marjatta oli naapurini kun asuin Pikkuhuopalahdessa kauan kauan sitten ja hän opetti minut leipomaan pullaa. Kerran kun hän oli huomannut että minulla on huolia, hän myös soitti ovikelloa ja seisoi oven takana kädessään tarjotin, jossa oli paketti kahvia ja hänen vasta leipomaansa pullaa. En kykene muistelemaan tuota hetkeä, ilman kyyneleitä. Sellainen välittäminen koskettaa syvältä. Ja tuore pulla nyt hoitaa kaikki harmit! Marjatta on sairaanhoitaja ja sattuman kautta juuri hän oli paikalla kun isäni kiidätettiin yllättäen sairaalaan, jossa hän muutamassa tunnissa menehtyi.

Kirjan yhdellä sivulla on sydämen muotoisten mantelipikkuleipien respti ja alla on lapsen käsialalla kirjoitettu nimi: Carolina. Pieni Carolina on raapustanut siihen nimensä, koska olen kertonut hänelle, että tein noita pikkuleipiä hänen ristiäisiinsä.

Unohduin selaamaan reseptejä pitkäksi aikaa ja muistin paljon mukavia asioita. Aikamoinen opus on siis minunkin kirjani, vaikka siinä ei olekaan päivämääriä, eikä vieraita. Yllättävästi jokaisesta resptistä silti muistan jotakin, kun aloin muistelemaan.

Kiitos Sirpa, ihanasta päivityksestäsi ?

Tehkää ruokaa ja muistoja ja ruokamuistoja

Pus
Hanna

P.S. Seuraava blogikirjoitukseni on 110s ja sen kunniaksi tulee pieni kiva arvonta!

Kommentit (2)

Hanna Sumari

Tiesit! Et muistanut :)

Tiedän yhden tilaisuuden kesällä jonne niitä voisi taas leipoa!

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011